31.08.2019 - Työviikon jälkeen

Työviikko on taas takana ja viikonloppua vietämme. Meillä oli illalla vieraita. Olin kutsunut ystäviä tekemään vihkoja, joita pakersimme toista tuntia ja juttelimme samalla. Sen jälkeen miesväki siirtyi parvekkeelle, kun me naiset jatkoimme vihkojen ompelua. Saimme kokoon 30 vihkoa, eli neljänneksen paketteihin, joita teemme, jos Herra suo, parin kuukauden päästä Romaniaan.

Ilta oli mukava,

mutta työviikon jälkeen väsyin kai sen verran, etten saanut unta pitkään aikaan. Niinpä olen ollut silmät ristissä muulloinkin kuin Raamattua lukiessani. Minä haluaisin tehdä niin monia asioita, mutta kun levätäkin pitäisi. Auttamaton ristiriita. On kai otettava lähiaikoina oma vapaa töistä, jos mahdollista. Riittävä lepo on välttämätöntä tässä iässä. Nuorempana jaksoin ylitellä voimiani moneen otteeseen ja vielä jotenkin palauduin, mutta tuli aika, etten enää palautunutkaan takaisin voimiini. Sitä laskua sitten makselin vuosikausia. Nyt on otettava huomioon voimien rajallisuus.

Menneellä viikolla

teimme monta hauskaa retkeä lasten kanssa töistä. Suuntasimme aina junaradan läheisyyteen. Eräänä päivänä vein lapsen kerrallaan junaan ja tulimme vaunun toisesta päästä ulos. Lapsi sai painella napeista niin että ovet aukenivat. Se vasta oli mukavaa. Junan lähtö viivästyi sinä päivänä, ei tosin meidän takiamme, mutta emme nähneet sen lähtöä. Seuraavana aamuna olimme paikalla vilkuttamassa, kun juna lähti. Yksi lapsista alkoi itkeä katkerasti, kun ei päässytkään junaan! Lapsiryhmäni on 1-2 -vuotiaita vesseleitä. Eilen menimme taas vilkuttelemaan junassa olijoille, ja kerroimme etukäteen, että NYT emme mene junaan sisälle.

Eväät

otan joka kerta mukaan. Vettä ja leipää, sananmukaisesti. Eilen söimme asemahallissa, mutta poistuimme aika pikaisesti eväät syötyämme, kun nuorimmainen keksi ruveta kiljahtelemaan hyvin kaikuvassa hallissa.

Koska viikko oli helteinen, kuljin työmatkat pyörällä. Kävelemisestä tuli niin kuuma ja hiki, että pyöräily tuntui luontevammalta. Ehkä ensi viikolla taas kävelen. Minulla on tosi hauska reitti töihin, matka on aika tarkalleen 2 km.

Töiden jälkeen

mies on yleensä keittänyt kahvit, jotka juomme pöydässä, mutta toisen kupillisen otan aina mukaani ja siirryn sängylle pötköttämään, kun en jaksa enää istua. On suloista levätä jalat suorana, lueskella jotain ja hörppiä kahvia tai jutella miehen kanssa. Lepohetken jälkeen olen ommellut jotain, mies korjailee radioitaan tai touhuaa jotain antennien ja ties minkä vekottimien kanssa.

Kävimme

viikolla pyöräillen tyttären luona, Sinne on vajaa 4 km, ja näillä säillä pyöräily on tosiaan rentouttavaa. Joimme kahvia ja söimme jäätelöä ulkona ja lapset juoksentelivat kavereineen pihalla. Pieni Tiutau otti monesti kontaktia mieheeni huudellen: Seppo, Seppo: mitä jäätelöä sä syöt? Seppo, onko sulla lakkia? -Hauskaa, että hän on niin innoissaan Seposta. Tämä puolestaan on hämmentynyt pikkuisen lapsen huomiosta, koska on siihen tottumaton.

Tänään mies

imuroi huoneet ja pyyhki pölyt. Minä olen sekoittanut leipätaikinan nousemaan ja keittänyt omenahilloa. Miniä toi Saarukan kanssa pari pussillista kauniita omenoita. Harmi, etten voi syödä niitä raakana, mutta hilloa teen mielelläni. Ehkäpä teen jonkin piirakan uuniin myös samalla kun paistan leivät. Tarkoitukseni on laittaa sipuliperunat uuniin iltaruuaksi, jahka mies tuo niitä kaupasta. Kirjoitin miehelle kauppalistan ja hän onneksi lähti asioille, niin ettei minun tarvinnut. Itse hain pyykit narulta, pesin koneellisen aamulla.

Pitkästä aikaa

soitin eräälle ystävälle aamulla, ja äsken soitti äiti. Haluan tosiaan levätäkin tänään, vaikka taitaa olla toiveajattelua, koska olen järjestänyt itselleni leipomista ja vähän haluaisin ommellakin. Mutta päivä menee kuten on mennäkseen. Huomenna joka tapauksessa aiomme messuun, jos Herra suo. Viime pyhänähän en lopulta kyennytkään lähtemään messuun, sillä tunsin itseni flunssaiseksi ja kipeäksi edellisenä yönä, joten huilasin koko päivän. Hmmh, tuo lieneekin merkki siitä, että tarvitsen enemmän aikaa lepoon. On alettava ottaa niitä vapaapäiviä. Meno meinaa villiintyä huomaamattani.

Minun aikani ovat sinun kädessäsi,

sanotaan Psalmissa 31. Kunpa osaisinkin ottaa aikani hänen kädestään, enkä itse junailisi liikaa, vaikka junia käymmekin tutkailemassa. Herra kaikkeen viisautta antakoon.

Siunattua viikonloppua

ja mökkikauden päättäjäisiä jokaiselle, vietitpä sitä tai et, arvoisa lukijani!