07.12.2017 - Aamusta päivä paras

Niin, aamu on kyllä paras, mutta ikävä herätä päänsäryn takia. En liene tarpeeksi kipeä kuitenkaan, koska kumminkin hullun lailla kudon ja virkkaan kaiket ajat, vaikka tiedän, että se puuha jumittaa hartioita. Olenkin tässä vetristellyt herättyäni ja pää alkaa vähitellen tuntua omalta.

Tarkoitukseni

oli kirjoitella muutamia joulukortteja, mutta näköjään muut puuhat ottivat ylivallan. Toiveikkaasti ajattelen, että kuitenkin kirjoitan ne kortit muutaman päivän sisällä, kun oikea vire iskee. Ilman virettä makaan vain sohvalla kutomassa ja kuuntelemassa joulumusiikkia tai muuta.

Vire kävi päälle

eilen ja toissailtana, ja leivoin limppuja seurakunnan myyjäisiin. Harmitti, kun toisista limpuista unohdin fariinisokerin kokonaan, mutta kyllä niistä ihan hyviä leipiä tuli kuitenkin.

Tiistaina töissä

järjestimme itsenäisyysjuhlan äideille ja lapsille. Meillä oli hieno juhla. Ruoka oli niin hyvää, että ruokahalua oli seuraavan kerran vasta illalla. Ja kakku kahvin kanssa samoin niin herkullista, että olisin syönyt enemmän, mutta raja tuli aika pian vastaan, koska maha oli valmiiksi jo täynnä.

Pidin juhlapuheen, minulla oli kansallispuku ylläni. Väki oli pukeutunut juhla-asuun lapsia myöten. Jäi oikein hyvä mieli siitä päivästä ja puheestanikin pidettiin. Olinhan sitä rukoillut tai paremminkin huokaillut stressiin asti päiväkausia. Mutta kun aloin kirjoittaa sitä, se vaan tuli paperille ja siitä sen suurin piirtein luin. Näin se Jumala auttaa, kun rukoillaan.

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus

oli kaksikielinen seurakunnassamme, sillä St Immanuelin väki osallistui myös. Koska tilaisuus oli illansuussa, minua alkoi raukaista mahdottomasti. Olinhan viiden maissa hilppaissut sängystä. Mieleeni tuli Mr Bean, joka kerta kaikkiaan ei voinut pysyä kirkossa hereillä. Itsekin suunnittelin, että kippaan itseni penkille nukkumaan, ihan rehellisesti. Mutta jokin raja sentään, joten haukottelin vaan saranat paukkuen, mutta pysyttelin hereillä.

Kuulin kyllä Oton puheen. Hän saarnasi lempikohdastani 5. Mooseksen kirjan 8. luvusta:

Ja muista kaikki, mitä on tapahtunut sillä tiellä, jota Herra, sinun Jumalasi, näinä neljänäkymmenenä vuotena on sinua kuljettanut erämaassa nöyryyttääksensä sinua ja koetellaksensa sinua ja tietääksensä, mitä sinun sydämessäsi on: tahdotko noudattaa hänen käskyjänsä vai etkö.

Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.

Koko luku on hyvin puhutteleva. Siinä on vakava varoitus jokaiselle henkilökohtaisesti ja myös kansakunnallemme, ettemme ala kuvitella hyvinvoinnin olevan omaa ansiotamme. Meidän tulee kiittää Jumalaa, jonka kädestä kaiken saamme.

Myös Lutherin päivän tekstissä on sama ajatus. Hyvät enkelit suojelevat ja varjelevat meitä, kun etsimme Jumalan apua. Ja ne karkottavat pahat enkelit ympäriltämme. Mehän näemme vain pienen osan siitä varjeluksesta, joka meitä kohtaa.

Neljä vuotta sitten

tänä päivänä varjelluimme tyttäreni Terhin kanssa kuolemalta. Enempää ei tarvinne kertoa, kuva kertoo paljon. Ehdin vain huutaa: JEESUS! Onnettomuudesta löytyy tarinaa tuolta:

https://phakkola.jurge.fi/blogi/2013/12/09/kotona-onnettomuuden-jalkeen/

On aika

valmistautua töihin. Menen Vestikseen aamupäiväksi pitämään muskaria perhekahvilaan. Harjoittelemme muun muassa yhtä lempilauluani viikon päästä järjestettävää perhetyön joulujuhlaa varten. Tuossa laulussa tonttujoukko hiipii ja syö paljon.

Iloa päivääsi, arvoisa lukijani! Jo 14 päivän kuluttua päivä alkaa pidentyä!