25.11.2017 - Varhaisia herätyksiä

Olinpa iloinen tänä aamuna, kun herätessäni kello oli jo yli viisi! Monena aamuna olen herännyt puoli neljän maissa, eikä siihen aikaa riemusta repeä, vaikka kuinka kaivelisi positiivisuutta esiin. Pakko nousta ylös sängystä pyörimästä ja keittää kahvia. Usein olen saanut torkahdettua vielä hetken, mutta tänä aamuna kipaisin viemään pyykit koneeseen. Minullahan on pyykkitupa ja sauna pihassa, mikä on minusta sangen kotoista.

Työviikko

oli antoisa, oli monenlaista mukavaa ja innostavaa tekemistä sekä kohtaamisia ja keskusteluja. Mutta viikonloppu on sekin tosi paikallaan taas kerran. Se alkoikin mukavasti, sillä vietin

Keskisellä Tuurissa

eilisen iltapäivän. Ties kuinka monta vuotta sitten kävin siellä viimeksi. Lasten kanssa taannoin kävimme siellä monena syksynä ennen koulun alkua. Kerran joku lapsista totesi myöhemmin Keskisen reissun jälkeen, että siitä se rahojen tuhlaus alkoi! Eilen en tuhlannut. Pääsin ystäväni kyydissä, minulla oli lista tavaroista, joita halusin katsella ja mahdollisesti ostaa.

Arvasin jo etukäteen,

että kyseinen paikka on lähinnä brändi, sikäli kuin ymmärrän, mitä se sana tarkoittaa. Eli se on paikka, jossa käydään ihmettelemässä, miten mahdottomasti ostettavaa voikaan löytyä ja moni ei huomaa innostuessaan, että ei se mikään halpala ole. Monet tuotteet ovat ainakin saman hintaisia kuin muuallakin.

Tarroja löysin,

ne olivat edullisempia kuin muualla. Hyviä värikyniä ostin myös. Vihkoja ja muuta pientä sälää lastenlapsiani ajatellen.  Tarrat ja värikynät siirsin oitis ensi vuoden joulunlapsilaatikkoon.

Reissuun

kuului tietysti ruokailemassa käynti sekä torttukahvit jossain vaiheessa. Itse hingun aina kirpputoreille, ja vaikka ne eivät liene Karinin lempipaikkoja, löysimme tiemme seikkailujen jälkeen yhdelle sellaiselle. Minä tein löytöjä! Naruamppelin lisäksi bongasin -70 -luvun villahousut! Riemulliseksi asian teki se, että kirpputorin pitäjä, joka oli iloinen, nuori nainen, oli hypistellyt samoja villahousuja, mutta jäi nyt nuolemaan näppejään, kun ei ollut ajoissa napannut niitä itselleen. Nauroimme makeasti, sillä totta toinen puoli: Jäiväthän sinne vielä toiset villahousut, mutta nämä olivat enemmän meidän molempien mieleen! Nyt vaan pakkasia odottamaan, etteivät villahousut loju turhan panttina nurkissa.

Kotiin päästyäni

ampaisin saunaan. Olin varannut sen myöhemmäksi, mutta koska se oli vapaa, menin saman tien. Sen jälkeen tutkin ostoksiani tyytyväisenä ja painelin nukkumaan kiitollisella mielellä.

Pyykit on

pesty ja kuivattu, aamukahvia olen ryystänyt ja totesin, että viisi päivää sitten vanhentunut maito on vielä käyttökelpoista! Reilun tunnin kuluttua hurautan Amekin luo, ja käymme ruokakaupassa. Sen jälkeen valmistaudun syntympäpäiväjuhliin: vanhin kolmesta vauvasta perheessämme täyttää vuoden ja häntä juhlimme tänään. 

Rakas tyttäreni

täytti vuosia eilen, olin hänen syntymäpäivillään torstaina. Hän on aika tarkalleen puolet minun iästäni ja itse täytin saman verran kuin hän nyt, kun hän syntyi, eli 29 vuotta. Omiani juhlin ensi viikolla.

Amanda

on vajaat kolme vuotta. Hänen kanssaan piirtelimme ja hän satuili. Osan aikaa hän piirrätti minulla eläimiä, väritti ne itse ja kertoi tarinaa, joka minun piti sitten laulaa. Eläimet vaihtuivat, mutta kestona toistui, että joku törmäsi johonkin ja tämän jalka "murskaantui". Eikä auttanut mikään, minähän lauloin, kun käskettiin.

Usein joku eläin joutui jonkun veteen, esimerkiksi kuvassa "ankka joutui kilpikonnan veteen". Minä, joka en taida piirtämistä, en saanut yhtään moitetta osaamattomuudesta, ja itsekin vaatimattomasti kuvittelen, että piirustustaitoni ovat aavistuksen verran päässeet salaa kehittymään.

Minua puhuttelee

tänä aamuna 15. päivän teksti Cowmanin kirjassa:

...ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidät rasituksemme olivat.. 2 Kor 1:8 sekä

...että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. -2.Kor 12:9

- - Eivätkä mitkään muut kuin koettelemukset ja vastoinkäymiset olisi koskaan saaneet joitakuita meistä tuntemaan Herraa, luottamaan häneen niin kuin nyt teemme ja vastaanottamaan häneltä kaikkea armoa, mitä äärimmäisissä hätätiloissamme olemme tarvinneet.

Vaikeudet ja esteet ovat Jumalan antamia haasteita uskonelämällemme. Kun velvollisuuden tiellä nousee esteitä, meidän on tunnistettava ne astioiksi, jotka uskon kautta täyttyvät Kristuksen täyteydellä ja kaikkiriittävyydellä. Ja eteenpäin kulkiessamme, yksinkertaisesti ja kokonaan häneen luottaen, meitä saatetaan koetella ja joudumme odottamaan ja antamaan kärsivällisyyden tehdä meissä täydellisen työnsä. Mutta varmasti huomaamme lopulta kiven poisvieritetyksi. Ja Herra odottaa antaakseen meille kaksinkertaisen siunauksen siksi, että kestimme koetusajan. -A.B.Simson

Aamen, hallelujaa, sanon tuohon tekstiin! Samalla rohkaisen sinua, ahdistuksessa vaeltava kanssakulkija, että kestäisit vielä hetken, kunnes Jumala taas avartaa sinun tilasi ja pääset eteenpäin. Jumala on uskollinen ja luotettava. Häneen me voimme turvata kaikessa hädässämme ja kun pidämme katseen lujasti Jumalassa, pysymme oikealla polulla.

Itse ajattelin usein vuosikymmenten koetusten aikana, että elämä on liian kovaa ja niin ajattelen vieläkin menneestä ajasta. Mutta Jumalan armosta kestin tähän päivään asti, enkä halua nytkään horjahtaa pois, sillä se vaara on kuolemaan asti olemassa. Jumalaan turvaava, uskova ihminen on muukalainen maan päällä ja hän odottaa sitä, mikä on luvattu. Sitä kohti siis iloiten ja kiitollisena, sillä tämän polun on kulkenut Toinen minun edelläni, ja tämä Tie on oikea, vaikka se näyttäisi omissa ja muiden silmissä oudolta.

On aika

juoda lisää kahvia, syödä aamupalaa ja pukeutua. Kynttilä palaa pöydällä, muitakin valoja olen sytytellyt. Saarukan kortti on tekemättä, ryhdyn puuhaan piakkoin. Iloa sydämeesi, arvoisa lukijani!