Kategoriat: Ajankohtaista

Pojan perhe auttoi tämän nauttimisessa, onneksi!

Keitä ihmisiä kohtaat useimmin? Perheelliset tietysti omia perheenjäseniään, jotka asuvat samassa taloudessa. Entäs me yksineläjät? Yllätyin, kun huomasin, että työkavereitahan minä eniten tapaan ja vielä monta tuntia kerrallaan!

Jokaisena arkipäivänä

toivotan työkavereille huomenta, ja iltapäivällä kiitän tästä päivästä ja huikkaan, että huomiseen! Ja näitä samoja he toivottavat minulle.

Miten tärkeitä nämä ihmiset ovatkaan, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä tavalla taikka toisella! Heille sopii hattua nostaa, sillä he tekevät päivästäni mielekkään ja antavat minulle iloa ja hyvää mieltä.

Tänäänkin totesin,

Lisää härpäkkeitä

että työpäivä oli oikein mukava. Saimme nauraa yhdessä sekä pohtia kiperiäkin asioita. Täydennämme toisiamme, saamme olla sellaisia kuin olemme. Miten tärkeää ja ihmeellistä se onkaan. Kiitän Jumalaa työpaikastani ja työyhteisöstäni, jossa kaikki tapaamani ihmiset ovat minulle tärkeitä. Sydämessäni toivon, että työni voisi jatkua, vaikka tiedänkin, että minua johdatetaan parasta tietä, eikä se aina välttämättä ole se, jonka minä tahtoisin juuri sillä hetkellä.

Vielä lisää samaa lajia...

Lauantaipäivän

makasin kotona. Sain imuroiduksi ja käydyksi kaupassa. Mutta kunto oli köppäinen.

Sunnuntaina kaivoin auton esille hangesta ja huristelin kymmenen sentin hangessa kirkolle. Harjoittelin virsiä, joita säestin jumalanpalveluksessa. Muuten meni onnistuneesti, mutta kun aloimme laulaa Isä meidän, rupesin vetelemään sitä omatekemälläni nuotilla ja seurakunta totesi parhaaksi ruveta lukemaan sitä laulamisen sijaan. Ei se iso hämmennys ollut, enkä enää välitä möhlinnöistäni. Niitä sattuu vain tekevälle. Eero Kaumi piti erinomaisen saarnan, se lienee jo kuultavissa www.lhpk.fi/saarnat

Nämä annoin jo eteenpäin

En onneksi niin

Vaaleanpunainen 2v:lle

sairas ollut, ettenkö olisi kyennyt kutomaan ja virkkaamaan, ja sitä puuhaa harrastin koko viikonlopun! Kuuntelin samalla saarnoja ja jouluradiota vuorotellen, välillä Gaither`in esityksiä youtubesta. Aamuöisin hengittelin höyryä ja ryystin astmalääkettä ja muita parantavia eliksiirejä kitaani. Ääneni muutti säveltasoa eilen ja on tänäänkin pysytellyt käheänä. Peruutin hierojalle menon, samoin Kriisikeskuksen 10-vuotisjuhlan ja tämän illan Wycliffe-rukousillan kohdaltani. Maailma pyörii ilman minuakin, mutta minulle on tarpeen kökötellä kotona omassa rauhassani.

Katsoin Määränpäänä Santiago de Compostela

-ohjelman. Ensi keväänä, jos Herra suo, lähden köpöttelemään sinne kolmen urhean naisen seurassa. Polveni on vähitellen alkanut kuntoutua. Johtuneeko Stiinan vinkkaamasta Arthon-nivelvoiteesta, jota olen uutterasti levitellyt polviini vai mistä, mutta en enää koko ajan muista polveani, kun kävelen. Se taas johtuu siitä, että siihen ei ota koko ajan kipeää.

Meillä on työpaikan

pikkujoulu reilun viikon kuluttua. Pukeudumme mustavalkoiseen ja innostuin virkkaamaan itselleni jotain "valkoista". Siitä tuli naiselliset hansikkaat, vai liekö ne kämmekkäät, en tiedä. Mutta joka tapauksessa laitan ne luultavasti kätösiini tuona iltana. Ellen sitten keksi jotain nasevampaa.

Kesällä kokemani

kuolemantapauksen takia - soitin hätäkeskukseen, kun eräs mies oli saanut sydänkohtauksen - hän kuoli myöhemmin; sekä EA-koulutuksen myötä jäin tänään välittömästi paikalle, kun rautatieasemalla kaksi miestä oli surkeassa jamassa. Toinen oli kaatunut pyörällä, makasi ilman lakkia pää asfalttia vasten. Toinen istui maassa ja oli aivan sekaisin. Huumeista lie kysymys. Soitin hätäkeskukseen. Paikalle tuli pysähdyttäni pari muutakin ihmistä. Hätäkeskukseen oli kuulemma jo soitettu. Poliisia ei vain alkanut kuulua.

Yllättäen läsnä oleva nuori nainen osoittautui tytöksi, jonka siskoja olen hoitanut päiväkodissa. Aina tuttuja, joka paikassa! Hän se minut tunnisti.

Hätäkeskuksen nainen

Ruusuja itselle

sanoi soitettuani toisen kerran, että voimme poistua paikalta, kyllä poliisi tulee heti kun ehtii. Sanoin, etten minä haluaisia omia lapsianikaan jätettävän maahan makaamaan, jos he olisivat tuossa tilassa. Me emme lähde minnekään, ennen kuin poliisi tulee!

Poliisin työ ei ole mukavaa ainakaan tällaisissa tapauksissa, mutta jonkun lapsia nämä sekoilevat nuoretkin ovat, jonkun veljiä ja lapsenlapsia. Sääli tuli nuoria miehiä, elämä kurjassa jamassa. Herra heidät vapauttakoon elämään tosi elämää, sitä rukoilen. Jotenkin avuton olo tuossa tilanteessa tuli.

2015 syksyllä Firenzen helteessä

Päänsärky

sen kuin jatkuu. Jäljet johtanevat sylttytehtaaseen eli kutomisen ja virkkaamisen määrään. Olen nyt nukkunut ilman tyynyä, korkean ja matalan tyynyn kanssa ja päänsärkyä riittää. Herään siihen puoli viiden maissa, ja yleensä se menee ohi, kun nousen ylös. Tänään otin panadolia, hieroin päätä ja hartioita laitteellani ja sen jälkeen nukuin uudestaan kunnes heräsin taas päänsärkyyn. Päivällä se ei koskaan ala ja loppuu yleensä, kun pääsen pystyyn ja liikkeelle.

Tänä iltana

2015 Tuulan luona Italiassa

yritän jumpata niin että verta riittäisi päänuppiini aamuun asti. Kenties herään taas kukon kanssa samaan aikaan.

Eilisen päivän Sanan paikat voin sataprosenttisesti sanoa toteutuvan omalla kohdallani:

Onhan Herra, teidän Jumalanne, siunannut teitä kaikissa toimissanne. -5. Moos 2:7

Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. -1 Kor 3:7

2017 Kreikan ruusuja huhtikuulla

Kuuntelin ja katsoin

viikonlopun aikana dvd:n, jossa 14 professoritason tutkijaa kertoiEvoluution Akilleen kantapäästä. Se oli hyvin mielenkiintoista. Evoluutiolla ei ole mitään tieteellistä perustaa, se on 1800-luvulla omaksuttu ajattelutapa, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden laistaa vastuuta, jonka Jumala, maailmamme Luoja, on ihmiselle asettanut.

On mukavampi uskoa, vaikka ilman todellisia perusteita johonkin, joka ei vaadi ihmistä tilille hänen synneistään ja rikkomuksistaan. Syntiä on se, että ihminen ei usko Jumalaan. Kaikki muut tekosynnit ovat vain pikkuporsaita, jotka seuraavat sitä, että ihminen kieltää Jumalan.

Se vasta uskoa vaatii, jos kuvittelee maailman syntyneen sattumalta. Sen sijaan maailman syntyä voidaan yhä enenevässä määrin selvittää ja sille löytyy Raamatusta selitys ja perusteet. Raamattu vahvistaa sen, mitä nuo tutkijat ovat löytäneet ja löytävät jatkossakin.

Luomisen alussa kaikki tärkeä oli olemassa, kun Jumala oli luonut elämän. Sen jälkeen muutokset ovat tapahtuneet siten, että jotain jää pois, vähenee. Mitään uutta sen sijaan ei ole tullut. Ilmaston muutokset muun muassa ovat vaatineet eläimiä ja kasvikuntaa muuttumaan siten kuin ne ovat muuttuneet. No, en osaa tuota tieteellistä dokumenttia selittää, mutta suosittelen katsomaan, joka sen käsiinsä saa.

Kesäinen tunnelma

On aika

siirtyä sohvalle kittaamaan teetä, josta en erityisesti pidä, mutta jota on syytä nauttia hunajan kera flunssaisena ollessa. Aion myös kutoa ja kuunnella jotain, ehkä jouluradiota. Toivotan mukavaa viikkoa sinulle, arvoisa lukijani!