28.10.2017 - Kiitollinen mieli!

Valvontayöstä Herran kunniaksi kerrotaan 2. Mooseksen kirjassa sen 12. luvussa. Kun Jumala oli päästänyt kansansa lähtemään Egyptistä, orjuuden pesästä, vapauteen, hän kehotti kansaa valvomaan yön sen muistoksi.

Itse olen valvonut

neljä yötä – aina sen jälkeen, kun olen synnyttänyt lapsen tähän maailmaan. Tapahtuma on ollut niin suuri ja merkittävä, että uni ei ole tullut silmään. Olen vain ihmetellyt, että minusta on tullut äiti, useaan kertaan. Jumalan kiitos on noussut sydämestä, vaikka on sinne toki mahtunut lukuisia muitakin asioita ja etenkin tunteita.

Viime yö

meni vähän samaan malliin, vaikka en lasta synnyttänytkään. Mutta syntyipä jälleen 121 pakettia Romanian lapsille! Ja enemmänkin, sillä muutamat tekevät vielä paketteja jääneistä tavaroista. Ja paljon lähetämme eteenpäin paketoitavaksi: sukkia, lapasia ja pipoja, leluja ja muistaakseni muutakin.

Vuoden ajan

olemme tehneet uskollisen ryhmämme kanssa töitä. Meillä on ollut runsaasti ”alihankkijoita”, jotka ovat sekä lähettäneet rahaa, että kutoneet, ja ostaneet paketteihin täytettä. Itse olen toiminut organisaattorina ja eilen oli sitten vuoden kohokohta minulle. Kaikki meni erittäin nappiin!

Töiden jälkeen

pakkasin auton täyteen tavaraa ja kolmeen mennessä olin Vapaakirkolla. Vähitellen sinne tuli väkeä ja ensin laitoimme pöydät järjestykseen, teippasin pöytiin merkinnät, mitä mihinkin laitetaan. Peksu toi laatikot ja väki alkoi koota niitä. Olin tilannut 130, niitä oli 119. MarLen haki lisää Lähetyskodilta.

Isot pahvilaatikot, joihin mahtuu 10 kuhunkin, myös koottiin. Niitä oli 13 kuten pitikin. Minä en itse asiassa koonnut yhtään laatikkoa, sen sijaan yritin laskea niitä, mutta epäonnistuin. Koko ajan pinot muuttivat muotoaan, joku puhui jotakin, ja sekosin laskuissa.

Lentsua ei näkynyt

neljältä, Rahelle soitin, oli matkalla. Soitin Lentsulle. Ai, minä luulin, että kuudelta, olen vielä töissä, tulen heti!

Odotellessamme loppuja tavaroita, siis Lentsun paitoja ja virkattuja suloisia nallukoita, lauloimme muutaman virren ja rukoilimme. Minä rukoilin koko tilanteen puolesta, ja Arjis rukoili minun puolestani, mistä iso kiitos hänelle. Tarvitsin todella sitä rukousta. Isä meidän rukoilimme yhdessä. Kahvittelimme ja söimme, Krisu ja Ankiina hoitelivat upeasti keittiöhommat, heille paljon kiitoksia.

Hommista ei

olisi todellakaan tullut mitään ilman näitä jokaista ihmistä, jotka olivat paikalla! Kolme miestä oli mukana työssä ja se oli todella hieno homma. Pöytien kantelu ja tuolien nostelut, laatikoiden täyttäminen ja autoon kantaminen sujui heiltä kuin vettä vaan. Kiitos luomakunnan kruunuille heidän avustaan; näinhän Kaisanen runoissaan meitä vahvisti ja kertoi, ettei mies eikä nainenkaan kestä nalkutusta. Niin totta ja iloa tuottavia olivat Kaisasen runot taas kerran. Runokirjoja, joita hän kynäilee lähetyksen hyväksi, ostimme itsellemme.

Kerroin

illan kuvioista. Mukana oli lisäkseni itse asiassa vain kolme, jotka olivat viime vuonnakin pakkaamassa. Otimme kukin paikkamme ja ryhdyimme puuhaan. Luulen, ettei kenelläkään ollut ylivoimainen työ, sillä meitä oli tusinan verran paikalla koko ajan.

Neljän jälkeen siis aloitimme pakkaamisen ja kuudelta oli kaikki tehty! Kahvitkin jo juotu toiseen kertaan samalla kun mietimme lopputavaroita, miten niiden kanssa toimimme.

Minun autooni

mahtui 7 pahvilaatikkoa, siis 70 kenkälaatikkolahjaa. Ne ovat nyt kotonani kolmisen viikkoa. Teen niistä majan lapsenlapsille, niin niistä on jopa hyötyä! 13.11. kärrään ne kokoamispaikkaan, se lienee helluntaiseurakunnan toimisto tänäkin vuonna. Pariin muuhunkin kotiin lähti laatikoita, koska niitähän oli 13.

Makasin taas illan sohvalla

ja ihmettelin. Kävin saunassa, se taisi tehdä hyvää, mutta uni tuli vasta puolilta öin ja heräsin jo kolmen jälkeen. Ikkunan olin avannut sitä ennen, piti saada happea.

Puoli viideltä nousin aamukahvin keittoon. Mitäs sitä makaamaan, kun ei pysty nukkumaan. Sydän ja mieli on niin täynnä pitkän urakan jälkeen.

Tulee vaan mieleen Mika Waltarin lausahdus, kun hän soitti läheiseen mielisairaalaan: ”Kirjani valmistuu viikon kuluttua, onko teillä silloin tilaa?” Ison projektin jälkeen mieli on tosiaan tyhjä ja melkein itkettää. Tuntuu, että miten se elämä tästä jatkuu ja jatkuuko se. No, tilanne ei ole ollenkaan noin paha, mutta pieneltä osin tunnistan tyhjyyden tunteen, mutta uudet haasteet ovat jo nurkan takana, joten nyt hellitän hetkeksi.

Koska en siis saanut unta,

nousin ja olen lukenut Raamattua ja hartauskirjoja sekä Kaisasen runoja. Jaoin jo facebookissa eilisen päivän Cowmanin tekstin, mutta koska monet lukijani eivät ole siellä, haluan jakaa sen vielä, sillä se on niin ihana:

… kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni– Ps 42:8

Pysy siinä paikassa, mihin Herrasi on sinut pannut ja tee siinä parhaasi! Hän kyllä koettelee sinua siinä. Hän antaa elämän iskeä sinua kuin vastustaja kasvoista kasvoihin. Niissä iskuissa ja taisteluissa sinun odotetaan kasvavan voimakkaasti. Myrskyn raastama puu taipuu melkein taittumispisteeseen, mutta se juurtuu syvempään ja kasvaa vahvemmaksi kuin myrskyiltä suojatussa laaksossa kasvava. Tämä on totta myös ihmiselämässä. Jaloin luonne on kasvanut kovimmissa käsittelyissä. -Virtoja erämaassa

Tuo kirja

on ruokkinut minua monia vuosia. Sain sen ystävältäni Lentsulta, kun meillä oli 20-vuotishääpäivä Arin kanssa. Vuodesta toiseen olen rohkaistunut noista teksteistä ja jakanut niitä innokkaasti teille lukijoillenikin.

Raamattua luin

Johanneksesta, sen 15. luvun, joka on lempilukuni sekä seuraavan. Sieltä nousi muutamia kohtia erityisesti sydämelleni:

… Isä itse rakastaa teitä, sen tähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä. Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö. - - tulee hetki ja on jo tullut, että teidät hajotetaan kukin tahollensa - - Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. -16. luvun lopusta

Kirjoittaminen auttaa

minua jäsentämään ajatuksiani. Ehkäpä nyt saisin vielä levätyksi, vaikka luulen, etten saa unta enää. Mutta näilläkin selviän iltaan asti Jumalan hyvässä varjeluksessa ja hoidossa, sillä

Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa – vaikka –ilman Häntä en saa mitään aikaan!

Siunattua vesisadepäivää muutaman päivän lumisateen jälkeen, arvoisa lukijani!