02.10.2017 - Joulunlapsen kuukausi

Rauhis oli tänään luonani. Hän oli hankkinut 120 terotinta, pakkasimme ne kynäkoteloihin, joihin olemme jo aiemmin tunkeneet värikyniä, lyijykynän ja kumin. Kaksi terotinta täytyi teipata, eivät mahtuneet kotelon sisälle. Nyt on tuo aikaa vievä esivalmistelu tehty.

Levitin pehmokissat

lattialle, halusin ottaa niistä sisaruskuvan. Vai serkkukuvako se lienee, kuka noista tietää. Sen jälkeen nostelin ne kahteen jätesäkkiin, tytöille puolet, pojille toiset puolet. Norsuja oli 107, laskin nekin; kissoja 110. Ei haittaa, vaikka niitä ei olekaan täyttä määrää, sillä meillä on lisäksi paljon muutakin lelutavaraa. Aivan sekoilin jo niiden kanssa, kun yritin selvittää, mitä kaikkea onkaan hankittuna! Meillä on erinomaisen hieno Romantikkojen tiimi tänä(kin) vuonna. Ensi vuonna toivon mukaan porukka haluaa jatkaa - sitten vaihdamme kohderyhmää. Nyt paketit tulevat 5-9 -vuotiaille, ensi vuonna teemme 2-4 -vuotiaille. Saamme vähän vaihtelua.

Eilen tein

monta kävelylenkkiä. Ensin kirkkoon aamulla. Päivällä kävin uimassa ja kävelin takaisin puistikkoja pitkin valokuvaten ja nauttien kauniista väreistä. Illalla alkoi yksinäisyys ja alakulo vaivata. Lähdin taas lenkille. Tein pitkän lenkin, yhteensä päivälle kertyi yli 15 km. Erinomaista masennuslääkettä tuo liike.

Olen varma, että ihminen tarvitsee alakulopäiviä, masentavia hetkiä, yksinäisyyden kokemista. Luovuutemme tarvitsee sitä. Vaikka ei ole yhtään mukavaa tuntea itseänsä hylätyksi ja yksinäiseksi, mutta luulen, että se on jokaisen ihmisen kokemus ja ellei ole, niin ihmettelen.

Kävin hautojen maillakin

lenkilläni. Olin iloinen, että viemäni callunat oli istutettu ja pegonia viety jo roskiin. Olin varautunut kaivamaan maata ja istuttamaan ne kukat nyt maahan. Luulen, että vien yhden ison enkelin sinne Arin kivelle istumaan. Ja lyhdyn voisi jo viedä seuraavan kerran siellä käydessäni. Harvoin siellä käyn, tulen yleensä surulliseksi. Nyt ilahduin kauniisti hoidetusta haudasta.

Olin aika

prääki tänään, Ari tapasi käyttää tuota sanaa. Mistä se mahtaa tulla, en tiedä, mutta se tarkoittaa joka tapauksessa räjähtänyttä, väsynyttä. Työssä oli kuitenkin mukavaa, teimme tunnin kävelylenkinkin. Ja koska siellä oli iltapäivällä palaveri, jossa minua ei tarvittu, järjestin itseni dementiakotiin musisoimaan! Soitin pianolla Georg Otsin kauniita lauluja (epävireisesti), heprealaisia lauluja (luulin, että porukka oli häipynyt, kun kaikki olivat niin hiljaa) ja kitaralla Hummani hei ja muuta rallatusta ja kansanlauluja, sekä Maan korvessa, Päivä vain, Olen kuullut on kaupunki tuolla ynnä muuta.

Oli hauska käydä siellä talossa, mukavaa väkeä on sielläkin! Paluumatkalla kävin marketissa ostamassa tarjouslankoja, pikkuautoja (paketteihin) sekä vähän ruokatavaraa (maidon, juustoa, maksamakkaraa).

Tänä iltana

käyn ehkä pienellä lenkillä ostamassa saippuioita paketteihin. Vaikka löysin varastosta yhden säkillisen niitä sekä kaapista samoin, niin sittenkin niitä puuttuu jonkin verran. En ymmärrä. Mielestäni niitä piti olla ylimääräisiäkin! No, kenties löydän niitä sitten jälkeen päin taas jostain piilosta.

Kuuntelin eilen

jonkin saarnan sen lisäksi, että kirkossa oma pastorimme puhui päivän tekstistä hyvin. Nettisaarnassa puhuttiin siitä, mikä on oikeanlaista evankeliumia. Se sopii kaikille kaikkina aikoina. Pastori luki joidenkin seurakuntien nettisivustolta, mitä siellä tarjotaan evankeliumina: vaatimusta, yrittämistä, uskomista, että kun vaan etsit ja tutkit itseäsi ja pyrit vahvempaan uskoon, niin hyvin käy. Kuitenkin evankeliumi on ilosanoma vain silloin, kun sen voi ottaa vastaan autokolarissa vammautunut nuori, lapsensa haudannut äiti, pitkäaikaispotilas ja kuka tahansa meistä, nollasta satavuotiaaseen.

Evankeliumi on sitä,

että Jumala on jo tehnyt kaiken, antaa kaiken meille, kaikki on valmiina, saamme ottaa vastaan ja uskoa. Siinä mielessä meidän on tultava lasten kaltaiseksi, että uskomme kuin pieni lapsi isän valtaviin voimiin, äidin kaikkiriittävään viisauteen emmekä murehdi mistään, sillä tiedämme vanhempien pitävän meistä huolen. Kuten Jumala pitää lapsistaan huolen.

Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin... Ps 119:71

- - näin on myös sellaisen kristityn laita, joka on ollut vaivoissa ja monenlaisissa myrskyissä ja on lohduton. Mutta jos hän on Jumalan käsissä, niin kaikki elämän vaikeimmatkin koettelemukset vaikuttavat hänen parhaakseen. Tie kirkastuu kirkastumistaan Jumalan johdatuksessa. Hänen sielunsa täyttää suloinen lohdutus, ja hänen elämänsä ylle laskeutuu Jumalan siunaus. -Hugh Macmillan, kirjassa Virtoja erämaassa (Cowman)

Ja edelleen Cowmanin kirja puhuu yksinäisyydestä:

Niin hän otti heidät mukaansa ja vetäytyi yksinäisyyteen... -Luuk 9:10

Armossa kasvamiseen tarvitaan paljon yksin olemista. Sielu ei voi kasvaa voimakkaaksi ihmisten seurassa. Yksi ainoa hiljainen tunti rukouksessa saa usein aikaan enemmän hengellistä kasvua kuin päiväkausien seurustelu ihmisten kanssa. Erämaassa kaste laskeutuu kirkkaimpana ja ilma on puhtainta. -Andrew Bonar

Ariltahan minä sen opin,

että vain Raamatun sana rohkaisee ja lohduttaa, evankeliumi. Sitä hän halusi aina kuulla. Ei romaaneja tai hengellisiä kirjojakaan - mitä ne auttavat ihmistä, joka ei voi YHTÄÄN MITÄÄN tehdä itsensä eteen!

On aika,

vetäytyä sohvalle lukemaan englannin läksyä. Olin viime tiistaina pois kurssilta, huomenna menen. En ole vielä kertaakaan lukenut tekstiä, joten on tosiaan viimeinen hetki. Illemmalla käyn kävelemässä, jos siltä tuntuu. Muutoin nautin illan pimenemisestä kynttilöiden valaistessa Kyyhkytupaani. Iloa sinulle, arvoisa lukijani!