29.09.2017 - Aah, viikonloppu!

Kohokohtia nämä viikonloput ovat nykyään! Osittain se johtuu siitä, kun olen työssä arkipäivisin, osittain siitä, että olen oppinut nauttimaan taas elämästä. Olenhan minä aina siitä tykännyt, mutta nykyisin se on huomattavasti vähemmän painavaa kuin aiempina vuosikymmeninä.

Iloiten ja

hyvillä mielin kipaisen aamulla työpaikalleni. Siellä odottavat mukavat työkaverit, heistä pidän. Esimies on mitä ymmärtäväisin ja äidit ja lapset, joiden parissa työtä teemme, niin, heiltä saan kovasti hyväksyntää, iloa ja yhteisyyttä. Tunnen olevani kuin kala vedessä tai lintu pesässään.

Eilen

kävelin töissä paljon. Päivällä lenkillä kaupungilla äitien kanssa sekä puistossa. Iltapäivällä marssimme koko jengi kirpparille, itse lähdin nukuttamaan yhtä vesseliä kärryissä kinttupoluille, ja sainkin lapsen nukahtamaan. Kuvittelin, etten enää mene ulos, kun pääsin kotiin, mutta lähdin kuitenkin kauppaan (hiuslakkaa, tukkanipsuja); kirjastoon (yksi Christien murhakuuntelukirja sekä joku toinen, en muista, mikä) - sitä myöten Hietasaareen uimaan.

Tunsin ihanaa vapautta: minulla on aikaa ja terveyttä kävellä! Kun meri alkoi näkyä, ymmärsin, miten paljon saan voimaa meren läheisyydestä. Luonto on suuri parantaja omalla tavallaan. Sen kauneus ja vaihtelevuus ilahduttaa, nostaa mielialaa, hoitaa kaikin tavoin sekä ruumista että sielua. Sekä meri että metsä ovat minun elvyttäjiäni.

Illalla

jatkoin Kyllikki Villan Myrskyssä-kirjan lukemista. Makaan sohvalla lukiessani, kirja lukutelineessä mahan päällä ja kudon sukkaa. Välillä nauroin ääneen, sillä nautin suunnattomasti Villan tyylistä ilmaista joitakin asioita. Hän kertoo esimerkiksi, että menee hyttiinsä viiden jälkeen, ottaa kuuden maissa konjakkinaukun, että saa unen ja lukee vähän kirjaa.

Villa kertoo, että jonain iltana hän oli ehtinyt jo yövaatteisiin, vuode auki ja siinä kirja ja hän oli ottanut konjakkinsa ja varmaan haisikin siltä. Yhtäkkiä joku henkilökunnasta tulee jollekin asialle. Hän nauroi tekstissään, että siellä ne varmaan puhuvat, että siellä se juo itsekseen ja lukee kirjaa. -Voin kuvitella tilanteen ja minua naurattaa tuo kuvaus todella.

Eilen sain onneksi

imuroiduksi. En ole kovin tiukka itseäni kohtaan, mitä siivouksiin tulee. Siivoan, kun siltä tuntuu. Kovin usein ei tunnu. Toisaalta olen hyvin ahkera, kun pääsen alkuun, mutta sitten näen kyllä tarpeelliseksikin sen, että paikkoja pitää puunata.

Sain viedyksi aiemmin muutamia kassillisia tavaraa kirpparille ja siitä olen iloinen. Toivon, että jonkin sortin siivousvimmaa riittäisi tuleville viikoille, se ei olisi pahitteeksi.

Kukkia olen vähitellen

siirtänyt isompiin ruukkuihin. Esimerkiksi noin vuosi sitten istuttamani avocadon siemen on kasvattanut pitkän varren, mutta sen lehdet alkoivat putoilla, kun sillä oli liian pieni purkki. Nyt se on isossa ruukussa, katkaisin latvan, että se alkaisi tehdä oksia ja se onkin kasvuvauhdissa.

Amppelissa kasvava

kaunottareni, posliinikukka, tekee kukkasia, jotka tuoksuvat ihanasti! Tosin tämä yksilöni ei ole kukkinut kertaakaan, niin monta vuotta kuin se on kehdannut muuten kasvaa ja kukoistaa. Annoin siitä monta vuotta sitten Kaisalle pienen oksan, jonka hän oli laittanut vesilasiin juurtumaan ja unohtanut siihen. Eiköhän se aikojen päästä ollut ruvennut siinä vesilasissa kukkimaan! Tekisi mieli sanoa, että on se niin väärin. Mutta olen iloinen, että Kaisa sai kukkasia ja minä saan sentään kauniita lehtiä. Ehkä tämäkin joskus kukkii. Pitäisiköhän se laittaa vesiämpäriin?

Aiemmin en pitänyt

anopinkielestä enkä noista vaaleareunaisistakaan, saman lajin kukista. Nyttemmin pidän niistä, sillä ne saa huoletta unohtaa ja jättää kastelematta, jos olen poissa kotoa ja ne vain tykkäävät. Samoin on rahapuun laita. Meinasin nyykäyttää sen hengiltä hoitamisellani, mutta nyttemmin olen pyrkinyt antamaan senkin olla omissa oloissaan.

Pihalta tuomani tulilatva on alkanut sekin kukoistaa ja se onneksi kukkii. Muutama tulilatva on vielä verannalla, yritän muistaa ottaa ne sisälle ennen pakkasia kuten myös ulkona kukkivat kaktukseni.

Päivän ruoka-annos hengellemme

olkoon pätkä Lutherin Mannaa Jumalan lapsille -kirjasta:

Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet; sillä minä en jätä sinua, ennen kuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut.-1. Moos 28:15

- - Tämä on kirjoitettu ollaksemme varmoja siitä, ettei Jumala hylkää omiaan. Vaikka koko maailma olisi meitä vastaan, hän on läsnä auttamassa, Ja vaikka näyttäisikin siltä, että kaikki menisi nurin ja meidän täytyisi hukkua, Herra on kuitenkin läsnä ja hän voi silmänräpäyksessä temmata meidät hädästä.

Miksi hän ei sitten auta meitä heti? Siksi, että hänen armonsa, tekonsa ja sanansa sitä paremmin tunnettaisiin ja osoittautuisi todeksi, että hän voi auttaa kuolemasta. Emmehän me sitä usko, ennen kuin saamme sen kokea. Tämä lohdutus ei tule kenenkään osaksi, joka ei näe olevansa kaikkien luotujen hylkäämä ja vailla ketään muuta auttajaa kuin yksin Jumala.

Pinkaisen piakkoin

Seinäjoelle. Menen erään ystäväni kanssa Exitin 30-vuotisjuhlakonserttiin! Olen oikein iloinen konserttimatkasta. Siunattua viikonloppua, arvoisa lukijani!