17.09.2017 - Tällaisia päiviä tarvitaan

Aamu meni mukavasti. Kävelin messuun, siellä oli lämmin ja sydämellinen ilmapiiri. Messu alkoi soittokellon kilistessä - sitä kilisteli eräs lapsista posket hehkuen ja innosta puhkuen. Kaikille tuli varmasti hyvä mieli!

Otto piti hyvän saarnan

päivän tekstistä. Keskityin sen kuuntelemiseen. Pääsin jälleen ehtoolliselle yhdessä muiden seurakuntalaisten kanssa. Pullakahvit joimme, lauloimme ja lahjoimme 50-vuotta täyttänyttä seurakuntalaistamme kuten myös toista, joka muuttaa pois ja lähtee siis seurakunnastamme ja siirtyy Markuksen seurakuntaan Helsinkiin.

Rahastonhoitajamme piti talouskatsauksen. Kahvirahamme menee lähetystyöhön, kolehti pastorin palkkaan, tilan vuokraan ja muihin kuluihin. Mitä jää yli, sillä avustamme muita seurakuntia, jotka eivät vielä ole omavaraisia. Seinäjoki avusti meitä monta vuotta, nyt me voimme tukea toisia.

Messusta kävelin

kotiin Amekin ja Marjetan kanssa yhtä matkaa. Kotona lämmitin eilisiä kermaperunoita, söin hapankaalen loput, suolakurkkuja ja päälle kiisseliä, jota eilen keitin, kun pojan perhe oli käymässä. Kermavaahtoakin oli vielä, tänä iltana kiskaisen loput ja taitaa kiisselikin jo vedellä viimeisiään.

Kahvien jälkeen

lähdin ulos, uimaan ja kävelemään. Onneksi lonkka ei ole tänään pahemmin temppuillut. Matkalla soittelin äidin kanssa ja jotain viestejäkin laittelin.

Kotona sohvailin

ja kuuntelin Vanhan rouvan lokikirjaa. Siinä ei kovin paljon tapahdu, mutta sitä on helppo kuunnella. Samalla kudoin sukkaa. Välillä tein ristikkoa. Lopulta alkoi tylsistyttää ja masentaa. Pakko lähteä ulos.

Tiesin, että piristyn, kun lähden kävelemään ja niin tapahtuikin. Tein aikamoisen lenkin, kävin Palosaarella asti ja tulin rantaa pitkin takaisin. Kävelin tänään varmaan 14 km kaikkiaan. Hyvää harjoitusta tämä on ensi kevään caminolle Espanjassa.

Yritin taas soitella tutuille, en saanut vastausta. Joku oli jazz-konsertissa, taustalla kuului aikamoinen meteli. Näitä tylsiä hetkiä vaan on ja kai niitä on oltava, että jaksan sitten taas hälinää ja muuta. Viimein soitti muuan vanha ystävä takaisin. Ja myöhemmin illalla soitti Amekkikin, se oli mukavaa.

Aamulla luin

hartauskirjoja ja Katekismusta. H.W.Smith puhuu asiaa:

Hän on Herra, hän tehköön, minkä hyväksi näkee. -1 Sam 3:18

Näe Jumala kaikessa, ja hän tyynnyttää ja värittää kaiken, mitä näet. Ehkä surun aiheuttamia olosuhteita ei siirretä, tilanteita ei muuteta. Mutta jos Kristus elämämme Herrana ja Mestarina pääsee niiden keskelle, hän ympäröi meidät pelastuksen riemulla.

Hänen näkemisensä merkitsee, että hänen viisautensa ei erehdy, hänen voimansa ei ehdy, hänen rakkautensa ei muutu. Jos tiedämme hänen ankarimpienkin käsittelyjensä koituvan syvimmäksi hengelliseksi siunaukseksi, silloin voimme murheemme, menetyksemme ja tuskammekin keskellä puhjeta Jobin tavoin sanomaan:

Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! - - Cowman: Virtoja erämaassa

Teksti jatkuu vielä hienolla tavalla, mutta en jaksa nyt enempää kirjoittaa. Jo tuo alku kertoo oleellisen. Suostumalla Jumalan väkevän käden alle Hän ajallansa meidät korottaa. Viimeistään kirkkaudessa, perillä kerran, jossa kaikki on toisin kuin täällä. Tuo jälkimmäin raamatunkohta on Jobista, sen luin Arin arkun äärellä.

Iloa alkaneeseen viikkoosi, arvoisa lukijani!