16.09.2017 - Käännekohta

Viime vuodet

olen ollut joko työttömänä, työllistettynä tai työkokeilijana. Oman alani työtä päiväkodissa lastentarhanopettajana en jaksa enää tehdä. Meteli tainnuttaa minut, hässäkkä ei sovi herkälle hipiälleni enää elämänvaiheitteni jälkeen.

Perjantaina Setlementti, jossa olen ilokseni heilunut erilaisissa töissä puolitoista vuotta, tarjosi minulle palkkatöitä. Työsopimus on tällä erää reilut nelisen kuukautta, koska työllistäminen vaatii rahaa työnantajalta. Sen jälkeen jää nähtäväksi, miten työelämäni jatkuu.

Käytännössähän

tilanne ei hirveästi muutu. Siirryn pois keittiöhommista takaisin äitien ja lasten pariin ja lähellä kotiani olevaan työpisteeseen. Työaika on edelleen vähän yli puolet kokopäivästä. Tuntuu todella lämmittävältä, että minut halutaan sinne töihin ja äidit hihkuen odottavat minun palaavan.

Yleensä vaihdan mielelläni

paikkaa ja suljen oven takanani, kun jokin asia on loppuun käsitelty. Nyt yllättäen jäin suremaan ja kaipaamaan joitakin kontakteja, joita sain "keittiövahtina" ollessani. Jos vain voimani antavat myöten, aion mennä sinne vielä musisoimaan vapaa-ajallani.

Vapaa-ajan ongelmia

minulla ei tällä hetkellä ole. Ilmoittauduin pienen pohdinnan jälkeen englannin kurssille opistolle. Aika perustason sellaiselle. Turha kuvitella hallitsevansa kieltä enemmän kuin hallitsen, sillä olen unohtanut sanat ja kaiken muunkin, mutta toivon, että jotain nousee pintaan kuitenkin, kun kaivellaan. Olenhan vuosikausia opiskellut englantia kansakoulusta lähtien. Kurssille menoa edisti sekin, että eräs kollega käy samaa kurssia. En liioin halunnut liian vaikeaa, vaan jotain, joka toisi iloa ja mahdollisesti uusia tuttavuuksia.

Lonkkani

on kenkkuillut viime aikoina. Nyt se on taas kipeämpi, kun kävelin kauppaan, kirpparille ja kirjastoon. Olen nakellut tulehduskipulääkettä kitaani silloin tällöin. Seuraan tilanteen kehittymistä. Onneksi jalkateräni alkavat kuntoutua saappaiden käytöstä mustikkametsässä. Vaivaista on tämä touhu, mutta pitää luovia parhaansa mukaan. Ehkä pitää ostaa isommat saappaat ja luopua vanhoista uskollisista. Harvoin niitä tulen käyttäneeksi, metsässä liikkuessa kylläkin.

Eilen sain

peliseuraa. Päihitin Karinin niukin naukin Touché-pelissä. Hän ei muka muistanut sääntöjä ja väitti ettei pelannut tosissaan. Kateellisten panettelua, sanoisi Ari, jolla oli joitakin mielilausahduksia. Kouluaikana hän oli kavereineen kehitellyt lukuisia nasevia sanontoja, joita he olivat sitten sopivina hetkinä nakelleet toisilleen.

Tällä hetkellä pystyn jo vähän valoisammin katsomaan taakseni ilman, että pitää lähteä täysillä uimaan pakoon räjähdyspaikalta. Aika tekee työtään, elämä jatkuu.

Kaivoin esille

vihon, johon kirjoitin aikoinaan raamattulaulut, jotka sävelsin. Iltaisin olen alkanut laulella niitä sängyssä maatessani. On hyvä, että suusta tulee Jumalan sanoja eikä vaan muuta höpinää. Muutoin kuuntelen netmission. fi -sivustolta Raamattua aika paljon ja tällä hetkellä luen uutta Katekismusta. Saarnoja kuuntelen lhpk.fi -sivuilta.

Koska kudon edelleen villasukkia joulunlapsi-paketteihin, kuuntelen myös äänikirjoja, viime aikoina Kyllikki Villan Nuoren rouvan lokikirjaa, jonka olen aiemmin lukenut. Luettuna sitä kuuntelee aivan erilailla kuin mitä sisäistää itse lukien. Nauroin ääneen, kun hän kirjoitti, että miten ihmeessä ihminen voi niin kamalasti väsyä siitä, ettei tee mitään!

Torstaina

oli tytär lapsineen luonani kylässä. Amanda, 2v, tahtoi olla yksin mummon luona, joten tytär kävi vaunulenkillä Tiutaun kanssa. Sillä aikaa luimme monta kirjaa. Niin monta kuin ääneni kesti.

Tänään

keskipoika tulee perheineen kylään ja laitan ruuaksi kermaperunoita uuniin. Lisään vuokaan vihanneksia ja broileria, kokeilen jotain omaa sekoitusta. Saarukka on pian 10 kuukautta ja konttaa jo pontevasti.

Vanhin lapsistani

on nyt lähempänä 40  kuin 30 vuotta. 35 vuotta sitten olin TYKS:ssä näinä päivinä, kun hän syntyi reilusti yli nelikiloisena. Tänään tämä kaveri juoksee maratonia, Helsingissä varmaan. He saavat vieraikseen nuorimman poikani vaimoineen, sillä nämä ovat menossa kummeiksi Espoon suuntaan tänään. Olen iloinen, että nämä nuorimmat ovat muuttaneet Vaasaan, se tuntuu vielä vähän epätodelliselta. Kävin heidän kotiaan katsomassa viime sunnuntaina, asuvat tällä hetkellä 15 minuutin kävelymatkan päässä kodistani.

Päivän teksti olkoon

huomisen sunnuntain tekstistä, joka on Johanneksen evankeliumista, 6 luku, jae 63:

Jeesus sanoo: Nämä sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä.

Jumalan sana on se kallio, jonka varassa voimme elää ja kuollakin.

Toivotan sinulle sitä parasta, eli Jumalan siunausta, arvoisa lukijani!

jk. Ei mikään Nuoren rouvan lokikirja, vaan Vanhan rouvan... mitähän olen ajatellut tuollaista kirjoittaessani!