02.07.2017 - Kesäelämää!

Reissu Espooseen

on tehty! Pojan perheen kanssa sain viettää mukavaa vauvaperheen elämää muutamia päiviä. Istuin tai makasin sohvalla monta tuntia poikavauva polvillani ja nautin. Kiitollisuus oli päällimmäisin ja suurin tunteeni, ja rakkaus tuota lasta kohtaan kuten muitakin läheisiäni kohtaan. Tämä poikanen muistuttaa minua omista kolmesta pojastani. Iloa ja haikeutta. Arin näköäkin hänessä etsiskelin ja olin löytävinänikin.

Yhtenä päivänä

kuljeksimme Espoossa meren rantoja. Kaunista, pakko myöntää, että veti kovasti vertoja Vaasan rannoille, vaikka mielelläni en tunnustanut sitä. Toisen päivän vietimme Hangossa, jonne oli noin 120 km pojan perheen luota. Siellä istuskelimme kallioilla ja nautimme merinäköalasta. Eve, 7v, innosti minua uimaan ja mehän uimme. Vesi oli vilpoista, tuuli oli kova, mutta ei osunut rantakallioille, jossa vietimme aikaa.

Puistossa vietimme aikaamme, söimme jäätelöä ja treenasimme leikkimielellä eräällä kuntolaitteella. Vain poika ja Eve saivat nostetuksi itsensä eräällä vipulaitteella ilmaan, minä en saanut itseäni hievahtamaankaan, miniälläkin teki tiukkaa. Eve oli elementissään, hän on hyvin liikunnallinen ja ketterä. Vauva nukkui ja söi, söi ja nukkui.

Even kanssa

kerromme jatkokertomusta Mummo ja lapsenlapsi -tarinaan. Siinä on väistämättä omat lehmät ojassa kummallakin.

Tämän reissun aikana ehdimme seikkailla rahtilaivalla (Kyllikki Villa esikuvanani) Brasiliaan ja takaisin, ajella moottoriveneellä majakkasaareen ja tulla uimalla pois sekä interrailata Euroopassa. Mielikuvituksella ei ole rajoja, seikkailumme ovat hupaisia ja nauramme kippurassa niille. "Äreä setä" näytti seuraavan useammalla matkalla mukanamme sekä tv, jota lapsenlapsi välttämättä halusi raahata mukanaan, kunnes mummo kieltäytyi lähtemästä mukaan, jos tv kuuluu varusteisiin. Tätä leikkiä Eve jaksaisi jatkaa tuntitolkulla, minä en niin kauan. Mutta luultavasti tänä iltana teemme taas yhden matkan...

Tulin eilen

pojan perheen kyydissä kotiin. Ampaisin saunaan saman tien ja sitten nukkumaan. Matkatavarat purin ja tein suunnitelman tälle päivälle, joka oli tietysti jo valmiina aiemminkin.

Tänä aamuna

menin tapani mukaan messuun. Vein kirkkokukat mennessäni; pari juhannusruusun oksaa sekä erästä sinistä kukkasta pihastamme. Minulla oli säestysvuoro. Kirkkokahvit join, suunnittelimme seurakunnan kanssa kirpputori- sekä kesätapahtumaa, jotka ovat tulevina päivinä.

Ajoin kukkakaupan kautta, tilasin kukkaset kastepöytään, haen ne lähtiessäni piakkoin. Kotona leivoin pari pellillistä pitsaa. Taikinan olin tehnyt kylmään veteen - pakasteessa oli hiiva, joka sulaa nopeasti kylmässä vedessä. Taikina oli hyvin kohonnut palatessani kirkkoreissulta. Jauhoina käytin siihen kaurahiutaleita ja -jauhoja, hiivaleipä- sekä vähän vehnäjauhoja; vähän suolaa, sokeria ja öljyä.

Täytteeksi laitoin kinkkua, tonnikalaa, tomaattia (ilman sisustaa), ananasta, juustoraastetta, ketsuppia ja pitsamaustetta. Hyvää tuli, toivottavasti maistuu ristiäisvieraille.

Kansallispuku

odottaa henkarissa, puseron silitin jo kolme viikkoa sitten, jolloin nämä ristiäiset piti olla. Muutoinhan valkoisia puseroita jms ei pidä silittää ennen kuin juuri ennen käyttöä. Kaapissa ne kellastuvat, sanoo viisas Aila-tätini, joka on pukuni kutonut ja ommellutkin.

Tiu, tau tilhi -tyttö saa nimensä tänään. Tai nimenhän ovat vanhemmat antaneet, mutta kasteessa Jeesus itse antaa Sanansa lupauksen ja kasteveden kautta tyttöselle oman nimensä, jolle tyttö kuuluu tästä lähtien. Siunattu asia tämä kaste. Sen minäkin saan joka päivä omistaa uudelleen ja elää armosta, koska Jeesus kuuluu minulle ja minä hänelle.

Otto saarnasi

tänään tuhlaajapojasta, siitä tutusta, joka edustaa meitä jokaista. Ahaa-elämyksenä koin sen, että kun poika suunnitteli kotiinpaluuta ja aikoi tehdä isälle töitä ansaitakseen takaisin paikkansa, hän siis edusti sitä tekojen tietä, jolla mekin helposti pyrimme ja yritämme ansaita taivaallisen Isämme hyväksynnän ja rakkauden. Mutta se tie ei vie Jumalan luo taivaaseen, sillä me emme kykene itseämme pelastamaan.

Vasta kun isä antoi pojalle anteeksi ennen kuin tämä oli ehtinyt pyytääkään, pani sormuksen tämän sormeen ja hyväksyi pojan ilman mitään pojan omia tekoja, poika nöyrtyi ja tunnusti. Hän tajusi, että oli ennen kaikkea rikkonut Jumalaa vastaan, mutta myös isäänsä. Toivottavasti tämä on meidänkin jokaisen kokemus ja tunnustus.

Vanhempi poika

ei puolestaan ollut koskaan lähtenyt maailmaan nuoremman lailla, mutta hänen sydämensä oli kaukana isästä. Hän puhui "minun ystävistäni" ja ilmaisi, ettei ollut saanut itselleen mitään kotona ollessaan. Hän oli kauempana isästä kuin nuorempi poika. Molemmilla oli kuitenkin yhtäläinen mahdollisuus elää isänsä luona kuten sinulla ja minulla, hyvä lukijani, on samanlainen oikeus ja lupa uskoa ja luottaa Isäämme, joka on taivaassa. Tekomme eivät meitä pelasta vaan uskomme, jota seuraa se, että me lähestymme Isäämme, joka on jo tullut luoksemme Pojassaan.

Alan pukeutua juhlaan, tapaan lasteni perheet (yksi miniöistä on, ikävä kyllä, työmatkalla, eikä pääse mukaan!) sekä muita sukulaisia ja vietämme ilojuhlaa, sillä taivasten valtakunta on lasten ja heidän kaltaistensa oma! Seuraavat laulun sanat ovat Sley:n laulukirjan mukaiset, itse olen oppinut ne hiukan toisilla sanoilla:

1. Onpa taivaassa tallella lapsillekin, / jotka Jeesusta rakastavat, / kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, / harput, joilla he soittelevat.

2. Tietä kultaista laulaen astelevat, / ovat seurassa enkelien. / Karitsan siellä kasvoja katselevat, / pyhää uhria syntisien.

3. Siellä lähteellä istua saa elämän, / ja sen puusta he nauttien syö. / Isän kirkkaus loisteen luo lämmittävän, / poissa on pelko, kuolema, yö.

4. Pyhän istuimen ääreltä kristallinen / joki virtaa, ja siitä he juo. / Ilovirsi ja kiitos soi onnellinen: / he on päässeet jo Jeesuksen luo.

5. Kyllä tallella on, kyllä tallella on, / kyllä lapsille tallella on. / Siellä taivaassa on ilo loppumaton, / ja se lapsille tallella on.

Siunattua ja iloista pyhäpäivää, arvoisa lukijani!

jk. Juhla ohi, tulin kotiin ja kävin uimassa. Hukkasin hienon kukkapantani hatustani jonnekin! Vaikka tulin samaa reittiä, en löytänyt sitä, harmi, harmi!