15.06.2017 - Kesä, kesä, kesä!

Taidan päästä vähitellen ylös leskimontusta. Elämä näyttää ainakin tällä haavaa kohtalaisen mukavalta. Yksinäisyys ei kalva madon lailla alvariinsa, vaan päivissäni on enemmän iloa, vähemmän yksinäistä synkistelyä.

Kesästäkin nautin

ehkä uudella tavalla. Tänä aamuna ampaisin uimaan eväät repussa - niin kyllä eilen aamullakin. Eilen kävi sikäli köpelösti, että kiireessäni lähdin autolla. Eiköhän juuri sillä minuutilla, kun minun olisi pitänyt kääntyä Hietasaareen ollutkin tientekijämiehet pönöttämässä tien tukkeena ja jouduin ajamaan Vaskiluodon suuntaan. Pahaksi onneksi olin laittanut keveät kengät jalkaani ja siitä eivät jalkani tykkää. Mutta mitäs tuosta, kävelin sitten, uin ja söin evääni laiturilla uikkarin lipattaessa kaiteella.

Merivesi

on pian 16-asteista. Aluksi viileää, mutta lopuksi pelkästään ihanaa. Ja jälkeen päin jää raikas olo ja hyvä mieli. Tänään ennätin kävellen uimaan, paluumatkalla soitin äidiltä aamukuulumiset.

Palatessani kodin lähellä

istui mies Helluntaiseurakunnan portaalla. Mikä lie juoppo, ajattelin ja meinasin kurvaista ohi. Onneksi jäin kuitenkin kuuntelemaan, mitä hänellä oli sanottavaa ja olihan hänellä. Hänen otti sydämestä, hän oli hikinen ja huulet valkoisena. Soitin hätäkeskukseen hänen kanssaan juteltuani ja sain ohjeita. Toivotin miehelle Jumalan siunausta ja odotin, kunnes ambulanssi tuli pillit kiljuen paikalle ja jäi hoitamaan tilannetta.

Kävin kotona heittämässä uimavehkeet kuivumaan, otin työvarusteet ja lähdin töihin. Ambulanssi seisoi samalla paikalla, mutta lähti taasen kiljuen viemään miestä sairaalaan. Rukoilen, että hän toipuu kuntoon. -Olipa hyvä Jumalan johdatus tänä aamuna.

Eilisiltana

olimme seurakunnan porukan kanssa Kokkolassa. Siellä oli lähetysjuhla tai -tapaaminen. Mayn perhe oli vierailulla Afrikasta. Tiina on suomalainen, perheessä on kuusi lasta. www.lhpk.fi -sivustolla kerrotaan heidän työstään. Myös facebookista löytyy sivustoja, jotka kertovat lähetyskeskuksen perustamisesta Keniaan, Nairobin lähelle.

Mayt haastoivat ihmisiä lähtemään vapaaehtoistyöhön lähetyskeskukseen. Minähän olen aina innokas kuin partiolainen, mutta eipä minusta ole sittenkään lähtijäksi. Yksin ei huvita tuollaiset jutut.

Oli hienoa kuulla

tuoreita kuulumisia kentältä ja tavata kokkolalaisia lähetyshiippakuntalaisia. Puhumattakaan, että oli tosi mukavaa istua kyydissä, kun Karde meitä kyyditsi turvallisesti tuon matkan. Puolimatkassa söimme valtavat pehmikset ja perillä saimme kahvia ja muuta hyvää. Minulla oli korillinen evästäkin mukana estääkseni nälkäkuoleman matkan aikana, mutta sain tuoda korin samanlaisena takaisin. Tänään sitten olen lämmitellyt kahvia ja syönyt eväitä.

Koska minun ei tarvinnut ajaa, vaan sain istua herroiksi autossa, ehdin virkata muutaman norsun. Ihmettelen, että intoa riittää aina vaan norsuihin ja kissoihin. Tämä puuhastelu pitää minut iloisena ja hyvällä mielellä.

Naapurin suloinen

pikkutyttö palasi reissusta ja olen syönyt annoksen hiekkakeittoa ja lisää lienee luvassa. Istun kodin pihassa, tallin päädyssä, mikä on pihan kuumin paikka. Join termospullokahvia erään naapurin kanssa ja kohta siirtynen varjoon pöydän viereen ja alan täyttää kissojen tassuja vanulla.

Matonpesun aika

olisi nyt, ennen juhannusta. Tänäänkin olisi hyvä sää pesaista muutama, mutta ainakaan nyt en ole innostunut asiasta. Katsotaan myöhemmin, josko intoa pukkaa.

Taloyhtiö järjesti verannan pesun - hyvä, että esipesimme sen jo naapurin kanssa viikko sitten, tulipahan varmasti puhdasta jälkeä.

Tämän päivän virsi

mielessäni on ollut jatkuvasti se vanha tuttu: Tule kanssani, Herra Jeesus. Sitä hyräilen kävellessäni ja istuessani. Eilen olin laulamassa

Hopearannassa,

siellä eräs kuulija halusi, että laulaisin toistamiseenkin vanhan venäläisen kansanlaulun: Olen kuullut, on kaupunki tuolla. Minähän lauloin. Kun lopuksi toivotin hyvää kesää, joku asukkaista hätääntyi, enkö olekaan tulossa enää. Mutta ei hätää, lohdutin, muutama aika vaan, niin tulen taas ennen kuin he ehtivät edes huomata.

Ja ilokseni

olenkin pääsemässä työkokeiluun Hopearantaan elokuussa, ja teen sen todella mielelläni. Onpahan polkua vähän avattuna eteenpäin kesän jälkeen.

Tuntui todella mukavalta, kun eräs herrasmies totesi toiselle, että hän niin tykkää tämän likan laulusta, kun se on niin vapaa. -Todellakin, yhdenkin laulun jätin taas kesken. Se oli se Roineen armaiset aallot, kun se olisi mennyt niin, niin korkealle se kertosäe. Joku kysyi, nytkö se loppui ja ilmoitin, että joo, se oli lyhyt laulu. Ja sitten me nauroimme makeasti päälle.

Toivotan Jumalan siunausta, arvoisa lukijani, ja iloa tähän kesäpäivään!