15.05.2017 - Mainio maanantai!

Viikonlopun lötkistelyn jälkeen maanantaiaamu ja arki tuntuvat sangen viehättävältä yhdistelmältä! Heräsin jo neljältä, mikä sinänsä harmitti, mutta minkäs teet. Kävin pienellä aamulenkillä ja venyttelin koipiani, jotka eivät tykkää katukävelystä. Selkäkään ei tykkää, mutta se ei ole enää kipeä. Hyvät lenkkarit auttavat asiaa.

Työpäivä

oli haastava, mutta selvisimme siitä erinomaisen tiimimme ansiosta. Lasten kanssa taas vähän laulelin ja soittelin. Suurelta osin tehtäväni oli kaivella soittimia lapsukaisten suusta tai estää heitä syöttämästä niitä toisille. Mutta lystiä meillä oli, musiikki on lääkettä joka vaivaan.

Musiikin avulla

onnistuin eilen jymäyttämään lopullisesti vajaa puolivuotiasta Saarukkaa, joka pyrkii vierastamaan. Laulelin, naamailin ja soittelin lapselle, niin että hän ei ennättänyt itkeä. Tuntui mukavalta ojentaa hänet vanhemmille hyväntuulisena, kerrankin. Olen kiitollinen näistä lapsukaisista - yhtä hyvin omistani kuin toisten lapsista. Perjantainakin töissä sain pitää 7 viikon ikäistä vauvelia kauan aikaa. Tämä nukkui lopulta niin sikeästi sylissäni, että jotkut lapset epäilivät, onko kyseessä oikea vauva.

Pidän ylipäänsä ihmisistä tosi paljon, mikäli kaiku vastaa yhtään niin kuin sinne huutelen!

Eilistä kirkkoonmenolauluani

mietin - sanat eilisessä Ajankohtaisessa. Olin allapäin, kun laulelin murheellisena kirkastuu myrskynkin sää - ah, riemu kun saan tykös tulla, kuin pääskynen sua ylistää.

Pääskysen livertely oli minusta kaukana! Eikä tuntunut kirkastuvan myrskyn sää, taivas oli yhtä harmaa kuin mielenikin. Samalla sisälläni tiesin, että näin kuuluu olla, näin on hyvä! Juuri tällaisena saan ylistää Jumalaani. Minun mielialani ei vaikuta siihen, miten Jumala toimii. Hän antaa myrskysään kirkastua, kun hyväksi näkee ja kun aika on. Ja kuten pääskynen ylistää, niin minäkin saan tehdä riippumatta siitä, että häntä roikkuu maassa ja korvat ovat lutussa.

Sanoohan viisas Jonas Lagus:

Saitpa maistaa kuinka suloisia tunteita tahansa, tai jos et niitä tunne, vaan päinvastoin tunnet kylmyyttä ja hitautta, niin sinun on ymmärrettävä, että näissä molemmissa tapauksissa olet sama ihminen. Et ole toisessa tilassa sen pahempi kuin toisessakaan. Sinun tulee sekä palavana että kylmänä samalla tavoin ja viipymättä viedä Kristukselle sielusi yksinkertainen pyyntö, vaikka se lähtisi kovasta, kylmästä ja mielettömästä sydämestä.

Kristus katselee kaikkia kutsuttuja Aadamin lapsia ja odottaa vain, että he tulevat hänen luokseen sellaisina kuin ovat saadakseen häneltä joka hetki sitä, mitä heiltä puuttuu. Ja heiltä puuttuu aina kaikkea. -Evankeliumin ääni, s. 189. (Lagus synt. Kurikassa 1798, oppi-isänä Paavo Ruotsalainen)

Tätä aihetta

myös piispa Risto Soramies eilen sivusi. Hän kertoi itsellenikin tutusta ilmiöstä, jota joissakin seurakunnissa käytetään. Jumalaa ylistetään, että Pyhä Henki saapuisi paikalle. Kun tarpeeksi ylistetään, ollaan tosissaan ja kutsutaan Jumalaa tulemaan, saadaan "oikea tunnelma". Ihmiset kokevat, että nyt on Pyhä Henki paikalla, nyt on Jumala läsnä! Soramies sanoi, että tämä on täyttä pakanuutta.

Näinhän jumalien palvojat kautta aikojen ja edelleen ovat toimineet ja toimivat. He pyrkivät lepyttämään jumalaa, että tämä olisi suosiollinen heidän toiveilleen. Kun jumala saadaan hyvälle päälle, hän siunaa ja antaa lahjojaan.

Toki Raamatussa sanotaan, että Jumala asuu kansansa kiitoksen keskellä, mutta ei meidän tarvitse siihen sielunvoimia käyttää. Jumala on siellä, missä hänen sanansa on ja sitä julistetaan. Silloin on myös Pyhä Henki paikalla, sillä hän on Jumalan Henki, Jeesus itse.

Pyhä Jumala

ei tarvitse meidän lepyttelyjämme. Jeesus lepytti Jumalan uhriverensä kautta. Jumala on sama meistä riippumatta. Hän antoi Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi, kun me vielä olimme syntiset, kuten Raamattu ilmoittaa. Meissä ei ollut mitään hyvää, ei mitään sellaista, minkä takia Jumalan olisi pitänyt hyväksyä meidät - ei tänäkään päivänä. Hän teki sen rakkautensa tähden. Ja tämä rakkaus vaatii sovitusta synnistä, siitä että ihminen, sinä ja minä, luontomme puolesta emme halua uskoa häneen, emme rakasta, emme tahdo kuunnella häntä.

Koska meistä

ei ollut itseämme pelastamaan, lähetti Jumala Jeesuksen, joka huusi ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Jeesus tuli Isänsä hylkäämäksi, koska hän kantoi ja sovitti ristillä syntivelkamme, joka meidän olisi kuulunut kärsiä. Siksi Jumala ei odota meiltä omia tekoja. Hän katsoo vain oman Poikansa tekoa ja se riittää hänelle. Meidän omat tekomme ovat kuin saastainen vaate Jumalan edessä. Sen takia me saamme uskossa omistaa kaiken, mitä Jumala sanassaan lupaa lapsilleen. Tämä on armoa ja tämä on ihme! Ottakaamme se vastaan, uskokaamme evankeliumi, joka on ilosanoma Jumalan Pojasta.

Päivä on ollut hyvä,

olen kiitollisella mielellä. Viikonlopun synkkä mieleni on tiessään. Hävettää oma itseni: miten voin olla allapäin ja murheissani, vaikka minulla on kaikki hyvin? Alakuloisia päiviähän tarvitaan, ne ovat latauspäiviä, voimien keruun päiviä. Minun pitäisi tietää se jo kokemuksesta, mutta olen hidas oppimaan.

Töiden jälkeen

kävin kaupassa. Ostin yhden säästöpossun lisää ja kiiltokuvia myös. Teen toisellekin lapsukaiselle possun. Saavat tytöt ruveta säästämään! Valmistin myös ruokaa. Salaattia, johon laitoin viimeiset mustat oliivini. Jatkossa ostan vain tummanpunaisia tai vihreitä. Kuulin Kreikassa, että mustat on käsitelty lipeällä, muistaakseni. Ei kuullosta perin terveelliseltä, joten hyvä kun saan ahmaistuksi viimeiset tänään tai huomenna.

Käristelin paistinpannussa porkkanaa, sipulia ja kesäkurpitsaa. Lorautin sekaan tomaattisosetta ja öljyä tietenkin. Paljon mausteita. Vähän kanaa ja muitakin vihanneksia. Annoin muhia. Hyvää tuli, jäi huomiseksi töihinkin otettavaksi.

Kohta on iltalenkin

aika, jos sellaisen aion tehdä. En ole ehtinyt vielä kutoa tai virkata, joten saapa nähdä lähdenkö tuonne Siperian säähän enää. Tänään oli erityisen hyytävä tuuli, lapaset olivat tarpeen päähineestä puhumattakaan. Toisaalta voisin kylvää minikehäkukan siemenet. Toin niitä Korintton raunioiden tuntumasta. Kukat olivat tosiaan kuin kehäkukkia, mutta minimaalisen kokoisia. Nappasin siemeniä ja kuivatin ne kotona.

Muratin oksat ovat vedessä juurtumassa, en ole varma, tuleeko niihin eloa. Otin pari oksaa luostarien pihasta sekä Lyydian kastepaikalta. Vuosi sitten Wittenbergistä tuomani muratti näyttäisi säilyneen talven yli, se on ollut ulkona verannalla.

Aika sanoa good bye, baby,

toisin sanoen, voi hyvin, arvoisa lukijani!