13.05.2017 - Lepoa tänä viikonloppuna

Perjantai-iltana, siis eilen, olisi ollut Lenen luona hauska käsityöilta. En jaksanut mennä sinne. Olin yhtäkkiä vaan ihan puhki. Jätin lenkit väliin, töissäkin olin autolla. Menin varhain nukkumaan, saunomisen jätin tälle päivälle.

Unikaan ei

heti tullut, piti vielä käydä kirjoittamassa postia Kämmekälle, kun jotain tärkeää pullahti mieleeni. Mutta heräsin kahdeksan jälkeen tyytyväisenä yön lepoon ja uuteen päivään.

Eilisiltana jaksoin sentään laittaa valmiiksi tuoreelle vauvalle lahjan. Säästöpossun. Koristelin sitä sydämen innolla ja vien sen myöhemmin. Isosiskolle, 2v, kehittelin myös jotain, ettei sisaruskateus pääse valtaan.

Ruuaksi väsäsin

eilen kaalipannua. Niin kai sitä voisi nimittää. Paistoin sipulia, lisäsin sekaan keräkaalta ja palasen peukalonpäätä. Osasin leikata jälkimmäisestä sen verran ohuen siivun, ettei edes verta tullut, mutta sormenpäähän jäi selvä kolo. Enempään leikkuuseen ei olisi ollut varaa ilman verenroisketta.

Pidin levyä pienellä lämmöllä, kansi paistinpannun päällä. Lisäsin runsaasti erilaisia mausteita, lopuksi paistettua jauhelihaa. Sen jälkeen vielä myöhemmin sipulin makuista ruokakermaa. Aikansa annoin muhia ja illalla pistelin poskeeni. Oli herkullista, tänään jatkoin sen syömistä ja huomiseksikin ruokaa jäi. Ellen sitten herkuttele huomenna lempiruuallani, grillimakkaralla, kun on äitienpäivä. Makkara on kyllä vielä kaupassa.

Kävin lenkillä,

palautin Mma Ramotswen kirjastoon ja jatkoin kulkuani Rantakadun kautta kotiin. Vajaan tunnin lenkki. Otin sadan metrin välein päähineen päästä, kun se tuntui olevan liikaa. Laitoin kohta takaisin, kun pää alkoi jäähtyä liikaa. Yksi vaivainen pullo löytyi. On kylmää, ihmiset eivät tarkene juoda ulkona mitään hampaiden kalisematta ja senpä takia kukaan ei heittelekään tölkkejä tai pulloja sinne tänne. Veljeni kertoi, että metsätöissä on mentävä autoon kahville, puun juurella ei tarkene istua, kun paita on työstä kostea. Voi tätä kevään arvaamattomuutta!

Hellstenin kirjaa

Kolme matkamiestä, en malttanut vielä palauttaa. Jaan siitä jonkun ajatuksen:

Rakkauden suhteen kukaan ei ole neutraali, sillä me kaikki tarvitsemme sitä, ja tämä on se syy, miksi meillä kaikilla on hengellisiä tarpeita. Ihminen voi olla uskonnollinen ilman, että hänessä on hitustakaan rakkautta. - - Uskonto voi olla rakkaudetonta, mutta aitoon hengellisyyteen kuuluu aina rakkaus.

Ei meillä tämän elämän aikana muuta varsinaista tehtävää olekaan kuin rakkaudelle avautuminen. Ja tämä tapahtuu heikkouden ja haavoittuvuuden kohtaamisen kautta. Vasta sellainen, joka tuntee heikkoutensa, tarvitsee rakkautta. Siksi voi sanoa, että todellinen vahvuutemme on heikkoudessamme. Heikkoutemme nimittäin vie meidät hakemaan rakkautta. - - Rakkaus kantaa meidät ei vain elämän läpi, vaan myös kuoleman yli. -s. 192

Uusimmassa kirjassaan

Hellsten kertoo selvemmin hengellisyydestä ja uskosta. Tuohon edelliseen kappaleeseen tahtoisinkin lisätä, että rakkaus on yhtä kuin Jumala, joka on Jeesuksessa Kristuksessa antanut meille kaiken. Ja hän kantaa meidät kuoleman yli.

Kesä tulee,

kevään kolkkoudesta huolimatta ja senpä vuoksi hain eilen taloyhtiöltä lappusen, joka oikeuttaa hakemaan viisi säkkiä multaa ja orvokkeja! Noudan tänään ja käyn samalla kaupassa. Luultavasti orvokit on myös istutettava tänään ja sen aion tehdä ja värvätä jonkun avukseni, jos mahdollista.

Tyttärelläni on sisua,

enkä ihmettele, sillä sitä löytyy myös hänen mummultaan. Soittelin äidin kanssa tänään ja hän kertoi tavanneensa erään entisen opettajani kirkonkylällä. Tämä oli äidin tuttuja heidän keskikouluajaltaan, mutta opettajarouva ei näyttänyt kuulemma oikein ilahtuneen, kun äiti sinutteli ja jutteli kuin vertaiselleen. Mutta äiti ei siitä ollut perääntynyt saati hämmentynyt, vaan oli lisännyt vettä myllyyn, omien sanojensa mukaan. Niin sitä pitää, eipä me kukaan olla toistamme kummempia.

Olisihan äiti itsekin

aikoinaan saanut opettajan sijaisuuden koulusta ja voinut kouluttautua opettajaksi. Mutta ala ei äitiäni kiinnostanut. Hän olisi halunnut näyttelijäksi! Äidinäiti ei suvainnut näyttelijämeininkiä vaan oli iloinnut vanhimman tyttärensä opettajan pestistä: pääsee tytär leivän syrjään kiinni ja saa toimentulon, kun lähtee sille alalle.

Äidinpä sydän ei sykähtänyt opettajan työstä. Hän oli antanut sijaisuuden jollekin toiselle, joka oli ollut siitä kiinnostuneempi ja hänen äitinsä repi hiuksiaan tyttären takia, joka ei ymmärrä omaa parastaan. Äitini matkusti Ruotsiin pariksi talveksi Algotsille töihin ompelemaan. Hän palasi kotiin, kun hänen perheeseensä syntyi kymmenes lapsi ja äiti tarvitsi apua kotona. Tämän jälkeen äitini avioitui isäni kanssa ja on asunut nyt 60 vuotta maatilalla ja ollut aina tilan töissä omalla alallaan ja saanut käyttää luovuuttaan ja energiaansa, sillä työstä ei ole ollut puutetta.

Koska huomenna

on äitienpäivä, voin samalla antaa tunnustuksen äidilleni. Ilman hänen luovuuttaan, ahkeruuttaan, kykyään sanoittaa asioita sekä jakaa niitä ainoan tyttärensä kanssa, minä en olisi selviytynyt näin hyvin elämäni haasteista. Osansa on tietysti isälläni, joka oli äidin vastakohta ja häneltä perin muita hyviä ominaisuuksia. Kaiken lisäksi perin molemmilta myös huonoja puolia ja itsessäni on ollut niitä ilman lahjoituksiakin. Jumalaa tietysti kiitän kaikesta tästä. Ja siitä, että myös itse saan olla äiti ja jopa mummo lasteni lapsille. Olen saanut hyvän osan ja tiedän, että tämä on Jumalan lahjaa ja rakkautta minua kohtaan.

Soitin äidille

ja luin hänestä kirjoittamani tekstin. Hän mykistyi ensin, mutta sitten arveli, että onkohan tuo nyt liioittelua ja liikaa kehumista. No, mikä siinä on liioittelua, kysyin. No ei oikein mikään, hän totesi ja sitten me repesimme nauramaan.

Äiti oli soittanut juuri nuoruuden aikaisella keskikoulukaverilleen, jota ei ole tavannut 60 vuoteen liioin. Aiheena oli vanha valokuva, jonka äiti oli nähnyt lehdessä ja muistanut tuon tuttavansa. Heillä oli ollut rattoisa keskusteluhetki puhelimessa ja osoitteita oli vaihdettu ja valokuva lähtee postissa tuota pikaa. Tuollainen nainen kuin äitini minäkin haluan olla, jos elän yhtä vanhaksi. Äitini on 82-vuotias, terävä autolla huristeleva mummu.

Lähdenpä tästä

mullan ostoon, että pääsen orvokkeja istuttamaan. Illalla käyn saunassa ja aamulla menen kirkkoon. Psalmin sanoin toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja Jumalan siunausta sinulle, arvoisa lukijani, kuka oletkin!

Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.
Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa. -Psalmista 27

Tämä video kertoo Setlementin lapsi- ja perhetyöstä ja video on kuvattu Vaasassa. Voit nähdä minutkin siellä laulamassa: PYÖRÄT NE PYÖRIVÄT YMPÄRI...

https://www.youtube.com/watch?v=uNPmTv4o1is&feature=share