30.04.2017 - Terveisiä Kreikasta!

Hyvä lukijani - tuon terveiset Lähetyshiippakunnan matkalta Paavalin jalanjäljiltä Kreikasta! Onnellisesti nukuin viime yön jo omassa vuoteessani ja aamulla kävin messussa kertomassa matkaterveiset kirkkokahvien yhteydessä. Ilo olla matkalla, sitäkin mukavampi taas kotosalla!

Antoisan ja fyysisesti raskaahkon

viikon jälkeen nostan esiin päällimmäiset tuntoni, tärkeimmät asiat, jotka nousevat mieleeni. Jatkossa laitan kuvia ja palaan tapahtumiin, jotka tuntuvat oleellisilta.

Minulle matkassa tärkeintä

ovat ihmiset, joiden kanssa olen matkalla. Jumala johdatti huonetoverikseni mitä suloisimman nuoren naisen, joka olisi voinut olla tyttäreni. Jaoimme meille tärkeitä asioita, rukoilimme ja hupsuttelimmekin. Jo menomatkalla sain keskustella usean ihanan ihmisen kanssa syvällisesti. Se on minulle ilo. Moniin olisin halunnut tutustua paremminkin, mutta voimat eivät riitä eikä liene tarpeenkaan.

Toiseksi tärkeintä

tai yhtä tärkeää on hengellinen opetus. Muutamana alkuviikon iltana en jaksanut osallistua iltahartauteen, joka oli yhdeksältä pitkän päivän jälkeen, mutta automatkoilla aina rukoilimme ja veisasimme luterilaisia virsiä. Opetusta ja rukousta johtivat Risto-piispa ja Juhana-dekaani.

Tutustuimme

etenkin alkuviikosta Delfoissa pakanatemppeleihin ja -jumaliin. Ja runsaisiin määriin raunioita. Minulla menivät kivet jo sekaisin kuten kaupungitkin. Mutta en viitsi ottaa painetta siitä. Ei ole tarpeen minulle muistaa kaikkea sellaista. Sen sijaan otin runsaasti kuvia joka rauniosta, jonka vieressä tuuli huojutti punaisia unikkoja tai muita kaunottaria.

Näimme

kiviluolan, jossa Paavali oli vangittuna Filippissä. Tutustuimme sekä Korinttoon että Tessalonikiaaan kuten myös Neapolikseen, joka on nykyisin Kavala-niminen kaupunki. Söimme hyvin ja runsaasti, kävelimme paljon kiviportaita ylös ja alas. Ne olivat liukkaita, sillä muidenkin lipposet olivat kiviä kuluttaneet ennen meitä ja meidän jälkeemmekin tuli askeltajia.

Lämpöä riitti,

sitä oli loppuviikolla +28 astetta, aurinkovoide oli tarpeen. Melkein kaikki ostivat olkihatun itselleen, sekä miehet että naiset. Minäkin löysin lempiväriseni, punaisen.

Kolme ensimmäistä yötä

nukuimme eri hotelleissa - yhdessä niistä oli uima-allas, eli kerran pääsin uimaan. Sen jälkeen kaksi yötä kului Tessalonikiassa ja lopuksi kolme Ateenassa. Ketään ei ryöstetty, osasimme pitää kiinni kukkaroistamme. Metroon emme menneet, oppaan mukaan siellä pääsee parhaiten rahoistaan - yksi ryhmäläisemme oli kuukausi aiemmin yritetty Ateenassa ahtaa nurkkaan juuri metrossa, mutta hän oli oveluudellaan päässyt pälkähästä.

Paavalin jalanjälkien

seuraaminen jatkunee, jos Herra suo, ensi keväänä Italian suuntaan. Hyvä mieli jäi tästä reissusta ja ilo siitä, että selvisin. Minulla oli minimaalisesti jälleen matkatavaraa, mutta vain yksi puuttui: villasäärystimet! Veto ja vaihteleva lämpötila tekivät kai sen, että sääriäni särki vielä tänäänkin kirkossa kipuun asti. Matkalla kiskoin viimeisenä yönä villatakin hihat jalkoihini ja sen yön nukuinkin kuin tukki.

Tässä pinnallisesti

raapaistuna jotain matkasta. Nyt juuri en jaksa mennä syvemmälle enkä ole varma, teenkö sen jatkossa, mutta aika näyttää. Kuvia laitan myös kuvasivulle, jos saan aikaiseksi.

Tärkein Jumalan sanan

anti matkalla oli varmaan piispan alussa esiin nostama lause Ilmestyskirjasta:

Minkä Jumala avaa, sitä ei kukaan voi sulkea ja minkä Jumala sulkee, sitä ei kukaan voi avata.

Tuo sana rohkaisee ja lohduttaa minua ja pyrin pitämään kiinni siitä ja luottamaan, että kun odotan Herraa, en joudu häpeään enkä eksy.

Lumisade jatkuu, kevät on kuitenkin tullut tänne pohjolaankin! Ehkä kohta kylvän kesäkukkasia laatikkoon kasvamaan, ehkä en. Katsotaan mihin voimani riittävät!