12.04.2017 - Pikkuinen lenkki

Pitkästä aikaa tunsin itseni sen verran kyllästyneeksi sohvailuun töiden jälkeen, että kampesin itseni ulos ja lenkille. Oli minulla päämääräkin. Otin viiden päivän kynttilän ja tulitikut reppuun ja kävelin haudalle. Matkalla bongailin tölkkejä repun täyteen ja perillä kaivoin kynttilän niiden alta esiin.

Arin haudan viereinen leposija

on avattu ja sinne on saatettu hautaan jälleen yksi tästä ajasta erkaantunut ihminen. Tuntui puhuttelevalta nähdä kuukausi sitten, että Arin kiveä lähin kivi oli viety kaiverrettavaksi ja hauta oli avaamisen jälkeen taas suljettu. Se asettaa elämän uuteen valoon. Koska mikäkin hauta avataan seuraavan kerran ja ketä varten?

Sytytin kynttilän lyhtyyn. Siellä se palaa niin kauan kuin vietämme Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen juhlaa. Jatkoin matkaani ja ohitin monta notkahtanutta hautaa, talven jäljiltä painunutta. Kynttilöitä paloi haudoilla, narsisseja oli tuotu rakkaiden haudoille, tulppaanejakin.

Jonas Lagus

opettaa meille taas jotain olennaista:

- - ihminen vaatii itseään alati paremmaksi. Niin pian kuin sielu Jumalan Hengen valossa näkee olevansa poissa Herrasta, näkee hitautensa, laiskuutensa ja muut syntinsä, tulee heti hänen mieleensä, että hänen pitäisi olla parempi ja toisenlainen. Ja hänen on hirveän vaikea oppia, ettei hänen laitansa syntiinlankeemuksen jälkeen voi olla toisin.

Lähimpänä seurauksena tästä on lohduton, salainen valitus ja pyrkimys korjata ja parantaa tätä puutetta. Tämä on Aadamin lapsille niin yleistä, ettei kukaan ole siitä vapaa. Mutta opi sinä tässä kohden heti kääntymään Kristuksen puoleen ja elämän hänestä. Tunnusta aina uudelleen heikkoutesi ja pyydä häneltä halua, elämää ja tahtoa, joita itselläsi ei koskaan ole. Hän on elävä ja elämää antava Herra, jonka puoleen aina saat ja sinun täytyykin vapasti kääntyä.

Lakkaamatta hän katsoo sinuun, rakastaa sinua, tuntee heikkoutesi ja parantaa joka hetki uudelleen kaikki puutteesi. Sillä hänen haavoissaan me olemme parannetut, ja hänen verensä puhdistaa todellakin meidät kaikista synneistämme elävän Jumalan edessä. -Evankeliumin ääni, s. 159s.

Päivä kirkastui

illaksi. Töissä olen jaksanut miten kuten, kohtalaisesti. Arvelen, että allergiaoireet vähitellen vähenevät. Olin tänään jopa laulamassa tunnin, lähinnä pääsiäisen ajan virsiä ja hengellisiä lauluja. Näin niiden menevän otolliseen maaperään, sillä tämä hiljainen viikko puhuttelee ihmisiä, jotka lapsena ovat kuulleet kotona tai koulussa laulettavan esimerkiksi seuraavaa virttä 77:

1.
Käy yrttitarhasta polku,
vie Golgatalle se.
On Hengen viitoittama
sen joka askele.
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

2.
Tien kaikkein raskaimman Jeesus
on käynyt armossaan,
kun meidän kurjain tähden
hän kulki kuolemaan.
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

3.
Oi rakkautta näin suurta,
kun meitä säälii hän,
maailman synnit kantaa,
tuo meille elämän!
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

Carl Gotthard Liander 1889. Suom. Martti Ruuth 1903. Virsikirjaan 1986.

Huomisiltana

pääsen kiirastorstain ehtoolliskirkkoon, vietämme Mikaelin seurakunnan kanssa sitä yhdessä Snt Immanuel -seurakunnan kanssa Kasarminkatu 18:ssa, Todistajaseuran rukoushuoneella klo 18.

Pitkäperjantaina olemme Laivakatu 7:ssä klo 15, jolloin Otto-pastorimme pitää Jeesuksen kuolinhetken hartauden.

Sitten pääsiäisaamuna klo 9.30 kokoonnumme tapamme mukaan messuun.

Toivotan hyvää ja siunattua pääsiäistä sinulle, arvoisa lukijani! Saattaa olla, että kirjoitan piankin, mutta se jää nähtäväksi.