11.04.2017 - Sateisena päivänä

Käpsehdin kaupungilla, oheinen virsi alkoi soida sydämessäni. Se sopii sikälikin erityisesti hiljaiseen viikkoon, että muistaisimme, miksi pääsiäistä vietämme. Emme suinkaan tipujen tähden emmekä edes suklaamunien.

Jeesus sovitti syntimme kuolemalla kauhean, katkeran kuoleman meidän syntiemme tähden. Hän suostui kauheaan eroon Jumalasta, että meidän ei tarvitsisi sitä kokea. Nytkin saamme luottaa, että vaikka muut hylkäävät, Jeesus ei lähde luotamme:

1.
Jeesus, sä ainoa
heikkojen auttaja,
anteeksiantaja uupumaton!
Pyhyys ja puhtaus,
rakkaus, virvoitus,
totuus ja armahdus sinussa on.

2.
Kun uuvun, haavoitun,
huomassas, Herra, sun,
suuren ja siunatun, levätä saan.
Toiset jos hylkäävät,
kasvosi lempeät
puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.

Ole Theodor Moe 1904. Suom. Aune Krohn 1928. Uud. Anna-Maija Raittila virsikirjaan 1986. -Vk 318

Mietin näitä hylkäämisiä,

joita me jokainen elämässämme koemme. Arin sairaus oli minulle hylkääminen, jonka Jumala järjesti ja vaikka hän tekee kaiken rakkaudesta, että me kurjat osaisimme luottaa häneen, niin hylkääminen se sittenkin on, puolison vakava sairastuminen. Kuolemasta puhumattakaan.

Jatkan tuota edellistä kappaletta seuraavana päivänä, kun eräs ystävä huomautti ihan asiallisesti, että Jumala ei ketään hylkää. Eihän hän toki lopullisesti hylkää. Jumala hylkäsi Jeesuksen sinä hetkenä, kun tämä oli ristillä ja kuoli puolestamme niin ettei hänen tarvitse meitä hylätä ikinä eikä koskaan.

Mutta pieni ihminen tuntee itsensä hylätyksi, kun puoliso kuolee, siitä ei mihinkään pääse. Tosiasiassahan Jumala ei ole hylännyt, kyllä sen uskova ihminen tietää, uskoo ja ymmärtää. Tunne on kuitenkin todellinen. Eikä esimerkiksi oma uskonut horjunut siitä ollenkaan, että näin tapahtui. Jumala on luotettava, vaikka itsestä tuntuisi miltä.

Sitten on näitä ystävien hylkäämisiä. Jotkut tapahtuvat luonnostaan, kun muutamme eri paikkakunnille eikä enää ole mahdollista pitää yhteyttä, sillä elämä jatkuu toisten ihmisten kanssa. Mietin, olenko itse hylännyt ystäviä ja mistä syystä. On myönnettävä, että olen tehnyt niin. Se tapahtui syystä, ettei minulla ollut voimia, ei henkisiä eikä fyysisiä, kantaa niin suurta taakkaa kuin mitä tämän ystävän rinnalla olisin joutunut tekemään. Sitä paitsi hän ei jäänyt suinkaan yksin.

Tietämättäni, aikomattani

olen varmaan myös hylännyt joitakin. Minun tieni on vienyt eteenpäin ja tielleni on johdatettu ihmisiä, jotka ovat tarvinneet minua enemmän kuin ne, joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Sydänystävät eivät unohdu, mutta tarkoitan ihmisiä, joiden kanssa on ollut tiivistä yhteyttä muutoin, ystävyyttäkin, yhteistä uskoa ja rukousta usein.

Minutkin on usein hylätty,

en ole osannut olla sellainen ystävä, että minun lähelläni olisi haluttu olla. En ole saanut mahdollisuutta puhua ja selittää vaan toinen on kokenut helpommaksi pitää ne ajatukset minusta, mitkä hänellä on. Se on tuntunut ja tuntuu pahalta.

Onneksi on sellaisiakin ystäviä,

jotka ovat suostuneet edelleen kantamaan yhteistä iestä senkin jälkeen, kun puolin tai toisin on tullut suolatuksi toinen perusteellisesti. Todellinen anteeksianto on Jumalan antamaa: toisen sanat eivät loukkaa, vaikka ne muistaa selvästi, ja vaikka ne olisivat julmia ja tuomitsevia. Jumala on ihmeellinen: Hän voi antaa sellaisen rakkauden, että edelleen mielellään seisoo toisen rinnalla, vaikka tuo toinen tuntuu halveksivan minua:

En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.

Joskus saatamme kuulla

toisen sanat ihan erilaisina kuin ne on sanottu. Liitämme noihin sanoihin vanhoja muistoja siitä, mitä meille on ennen heitetty naamalle. Ehkä emme ole silloin voineet puolustautua. Kun myöhemmin turvallisessa tilanteessa meille sanotaan jotain samaa, ne nostavat vanhan vihan, joka on vain uinunut sisällämme odottaen purkautumista. Siihen meidät on myös tarkoitettu ihmisinä: pysymään paikoillamme ja kestämään toisen pahaa oloa.

Tarvitsemme ystäviä, että voimme olla sellaisia kuin olemme. Meidän tulee kantaa toistemme vajavuuksia ja heikkouksia, sillä itse kukin olemme vuorollamme heikkoja. Jokainen meistä riisutaan toisten ihmisten edessä ennemmin tai myöhemmin, niin että Jumala yksin saa kunnian:

... ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. -1 Kor 1. luvusta

Eilen ja tänään

olen ollut hyvin väsynyt, paitsi astmalääkkeistä, myös joidenkin raskaitten asioiden takia. Mutta luotan ja uskon, kaikki yhdessä vaikuttaa parhaaksemme, kuten Raamattu vakuuttaa.

Toivotan siunattua hiljaisen viikon jatkoa, arvoisa lukijani!

Jk. Nuo sinisen ruukun kukat istutin kolme kertaa: ensin keltaiseen ruukkuun, josta päätin siirtää ne siniseen. Istutin kuitenkin vahingossa ne uudestaan takaisin siihen keltaiseen ja vasta kolmannella kerralla ne olivat oikeassa paikassa!