11.03.2017 - Monen ahdistuksen kautta...

Oi, miten monta mielialaa ehtii tällaisella tunneihmisellä olla vuorokauden aikana! Ehdin itkeä ja nauraa moneen otteeseen. Ehdin olla ahdistunut, vapautunut, helpottunut, iloinen, murheen murtama ja kaikkea siltä väliltä! Ja tämä kaikki kuluttaa voimia aika lailla.

Tänään pitikin

ottaa lepopäivä, olin aivan uuvahtanut. No, minun lepopäiväni ovat mitä ovat. Yhtäkkiä muistan, että ai niin, minähän lupasin hakea kirkkokukat - ja sitten menoksi. Samalla reissulla hurautin Hietasaareen uimaan. Meinasi mennä möhlärihommiksi se reissu, mutta hyvin kaikki kävi lopulta.

Kotiavaimet olivat autossa,

ja samassa nipussa avantoavain. Huomasin asian käveltyäni jo perille. Ei muuta kuin koputtelemaan ja naputtelemaan, josko joku avaisi minulle uimapaikan oven. Aukenihan uksi viimein, kun aikani kolistelin. Vakuutin, että olen oikea pingviini enkä yritä kieroilemalla päästä luikahtamaan mereen. Pukuhuoneessa oli mukavia, tuttuja naisia.

Oi ei, uikkarit ovat kotona! Ei auta kuin alusvaatteilla pinkaista mereen, sillä uimatta en jätä. Niihin varustautuessani uudelleen huomasin, että uimapuku on sittenkin mukana - se musta, joka ei erotu massasta. En pidä mustista vaatteista sen takia, että ne kai häviävät omaan aukkoonsa, siihen kuuluisaan. Uikkareilla sitten uimaan, panta päähän ettei pää jäädy. Viimeksi sain kylmää takaraivooni ja siitä viisastuneena uin vain pari kertaa portaiden välit. Varpaat tulivat sittenkin valkoisiksi, veri ei kai kiertänyt, mutta kyllä ne siitä pikaisesti elpyivät. Terveellistä vähän säikytellä verenkiertoa aika ajoin.

Perjantaina töissä

oli ihmeellinen kohtaaminen. Eräs nuori äiti kertoi tulleensa Turusta Vaasaan. Kerroin taustastani ja hän kertoi anoppinsa olleen ikänsä eräässä tietyssä päiväkodissa töissä Turun suunnalla. Ihan samassa paikassa kuin minäkin! Ei voi olla totta: siitä on 35 vuotta, kun olin töissä hänen kanssaan samassa ryhmässä, muistan ihmisen hyvin! - Mahtavia tällaiset tuulahdukset menneisyydestä!

Amekin luona

ollessani pari päivää sitten hän luki meille Bartimaioksesta, joka oli sokea ja huusi Jeesusta, kun tiesi tämän kulkevan ohitse. Toiset pyrkivät vaientamaan hänet. Niinhän opetuslapset tekivät lapsillekin: heidän mielestään Jeesuksella ei ollut aikaa tai voimia tuhlattavaksi lapsiin.

Jeesus sanoi, että hän on tullut niitä varten, jotka ovat sairaita ja tarvitsevat parantajaa. Eikö Bartimaios olisi pitänyt kiireen vilkkaa juoksuttaa Jeesuksen hoiviin, kun tämä tuli lähistölle? Taitaa olla niin, että edelleen me niin sanotut terveemmät ja nopeimmat haluamme parhaat paikat kuten Jaakob ja Johannes Raamatun kertomuksessa. Kuitenkin seurakuntamme ovat juuri niin vahvoja kuin sen heikoin lenkki on. Meillä on jokaisella parantamisen varaa tässä suhteessa. Ei minun tarvitse kuin peiliin katsoa niin näen yhden, joka saa mennä itseensä tässäkin asiassa.

Jonas Lagus puhui minulle

tänään tekstinsä kautta:

...vielä hän elää sinun hyväksesi eikä ole muuttunut! Puhu usein hänen kanssaan ja katsele häntä ristillä ja Getsemanessa. Usko vakaasti joka hetki uudelleen, ettei hän vaadi sinulta mitään, ei yhtään mitään.

Tule kaikkina aikoina hänen luokseen ja ilmoita aivan lapsen lailla, ettei sinulla ole mitään, ja ano häneltä kaikkea, niin saat pian nähdä, että omavanhurskautesi loppuu lyhyeen ja rohkeutesi lisääntyy. Vielä riippuu laki miekkoineen ja vaatimuksineen pääsi yllä. Käänny aina uudelleen pois itsestäsi ja syö elämän leipää.

Älä pidä näitä turhina puheina, vaan ymmärrä ne oikein ja tottele niitä lapsen tavoin. Miten avartuukaan ahdas, kuiva sydämesi, kun uudelleen tulet ja alat elää hänen kanssaan, sillä elämä, valkeus ja voima tulevat kaikille, jotka ottavat hänet vastaan. Tule ja osta hinnatta! -Evankeliumin ääni, s. 30

Viime aikoina

olen ollut ahtaalla. Arin kuolema oli minulle isompi juttu kuin osasin kuvitellakaan. Koko elämäni perustusta on ravisteltu rajusti. Turvallinen selustani hävisi ja olen kuin orpo aavikolla. Tunne-elämäni on ollut yhtä kesyä kuin ylikierroksilla pyörivä karuselli, mutta vähitellen kai kierrokset alkavat hidastua. En oikein tunne itseäni, mutta toivon, että itsetuntemukseni alkaa lisääntyä ja alan olla niin normaali kuin nyt ihminen tässä tilanteessa ja iässä keskimäärin on.

Minun on pitänyt paljon huutaa Jumalalta apua ja olen saanut siihen runsaasti apuhuutajia rinnalleni. Kiitos Jumalalle esirukoilijoistani, jotka ovat kantaneet minua, niin että henki vielä pihisee! Välillä olen ollut suorastaan peloissani, mutta tänään en ole. Jumala on vahvistanut minua monin tavoin.

Päivän tunnussanassa oli tänään teksti:

Tuekseni tuli Herra. Hän avasi minulle tien. -2 Sam 22:19s.

Avannolta tullessani

tapasin entisen naapurini. En ollut tuntea häntä. Menin kyselemään, mitä kuuluu. No, kuuluihan sitä. Hänen miehensä oli kuollut puoli vuotta sitten ja rouva oli edelleen aika lailla poissa tolaltaan. Jollain tavalla tämän näkeminen lohdutti minua: ei kai sitten ole ihme, että itsekin olen kuin villi-ihminen kauppakeskuksessa. Kukin reagoi tyylillään. Meinasin kirjoittaa: kuin pelikaani pellolla, mutta sen käyttäytymistä en osaa kuvitella - mutta villi-ihmisen voin, sekin tyyppi on peilin kautta nähtävissä toisinaan!

Oletko huomannut,

että tietokoneessani on kamera suoraan silmiesi edessä koneen yläreunassa? Minä en ole ikipäivinä sellaista havaintoa tehnyt! Kun Kaarin kertoi asiasta, laitoin oitis maalarinteipin siihen. Ei ole kiva, jos joku kuvaa minua ja kotiani tietämättäni! Niin voi tapahtua tänä outona digiaikana.

Eilen kävin

saunassa, ehkä tänäänkin. Huomenna pääsen taas kirkkoon. Tällä kertaa minulla ei ole säestysvastuuta. Messu on viikon kohokohta, sen voimin jaksan taas seuraavan viikon haasteet. Herra siunatkoon kaikki hänen mielensä mukaiset messut, jumalanpalvelukset ja seuratilanteet, niin että jokaiselle kuulijalle kirkastuisi entistä selvemmin, että:

Jeesus Kristus on Herra.

Mukavaa viikonvaihdetta, arvoisa lukijani!

jk. Kenelle olen mahtanut lainata Cowmanin kirjoittaman kirjani? Kaipaisin saada lukea sitä!