15.02.2017 - Kevät helmikuussa?

Olipa niin kirkas päivä tänään, että oli vaikea uskoa meidän elävän helmikuuta, keskitalvea!

Pesin työpaikalla

keittiön ikkunan ja vaihdoin verhot ja liinan. Ikkuna näytti pesemisen jäljiltä juuri sellaiselta kuin minun pesemäni ikkunat aina näyttävät, vähän laikkuiselta. Mutta sitä ei huomaa, kun laittaa sälekaihtimen alas. Ja niin se oli laitettavakin, sillä aurinko heijastaa vastapäisestä talosta ikävästi silmiin keittiön pöydässä istuessa.

Muuten olin

aika lailla jumissa koko päivän. Väsytti tajuttomasti. Kotiin tullessani makasin sohvalla kuin lahna tunnin verran. Sen jälkeen sain itseni kuitenkin iloisesti liikkeelle, sillä raamattukerho alkoi viideltä ja koska vedän itse sitä, niin toki rynnistin paikalle. Tänään oli vain yksi tyttönen kerhossa, mutta se ei meitä hidastanut - meillä oli oikein lystiä! Sain rukoilla hänen puolestaan ja lopuksi lauloimme seisaaltaan Psalmin 73 loppuosan ja rymistelimme soittimilla:

Onneni on olla Jumalaa lähellä, onneni on olla Jumalaa lähellä-ä-ää, onneni on olla Jumalaa lähellä. Minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia ihmetekojasi!

Raamattukerhon jälkeen

saimme Oton opettamana kuulla Roomalaiskirjeen 3. luvun opetuksen. Otto pysyy Sanassa. Hän uskaltaa sanoa, jos ei tiedä jotain ja että on asioita, joita Jumala ei meille Sanassaan selvästi sano. Silloin meidän ei pidä ruveta keksimään omia selityksiä, vaan saamme jättää Jumalan haltuun sellaiset. Oli erinomaisen hyvä opetus ja seurakuntaa oli paikalla parisen kymmentä, siis iso joukko. Säestin virren aluksi ja lopuksi.

Ensi pyhänä on Olen vuoro säestää messussa, minulla on siitä vapaata. Pidän soittamisesta tosi kovasti, mutta mukavaa sekin on, ettei tarvitse aina soittaa, vaan voin kuunnella saarnan ajatuksella. Säestysvuorossa ollessani siihen voi olla vaikea keskittyä.

Piristyin

raamattuopetuksessa. Kotona katsoin italialaisen ruokaohjelman ja kudoin taas yhden lapasen valmiiksi. Vähitellen niitä alkaa kertyä kaapin perälle ensi joulua varten.

Tulevana maanantaina

Romantikkojen ryhmämme kokoontuu luonani ja katsomme vähän, mitä itse kukin aikoo tehdä ja hankkia tuleviin Joulun lapsi -paketteihin. Minulla on mielessäni vähän erilainen tapa organisoida homma. Viime vuosi meni nappiin, mutta aina jotain parantamisen varaa on. Ryhmämme on nyt pienempi, ehkä 7 naista, mutta se ei haittaa. Sen lisäksi saamme ja tarvitsemme monta ystävää apuun, että saamme 120 pakettia varten lahjat hankituksi. Mutta olen varma viime vuoden kokemuksen perusteella, että onnistumme siinä. Ei kukaan yksin, mutta me yhdessä!

Eilen sohvailin

rakkaan ystäväni Mirellan luona. Meillä oli ihmeellisen ihana iltapäivä! Ajelin suoraan töiden jälkeen hänen luokseen, kahvittelimme ensin, Mirella oli kattanut pöydän kauniisti, mutta pian hänen oli päästävä makuulle. Ja minä asetuin tapani mukaan toiselle sohvalle.

Keskustelimme naisille tärkeistä aiheista kuten miehistä, seurakunnan ja ystävien merkityksestä sekä hengellisistä asioista. Tietysti rukoilimme. Mirella luki Psalmin, joka oli avautunut hänelle samana aamuna ja joka lohdutti suuresti häntä uudessa, raskaassa elämänvaiheessa. Jumala yksin on apumme, kaikki muu katoaa, kun ihminen joutuu riisumiskouluun. Se on äärimmäisen vaikeaa ja siinä ystävän läsnäolo on hyvin tärkeää.

Jaan jälleen minulle rakkaan virren 525:

Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!