27.01.2017 - Aamukahvin ääressä

Jokaisella lienee omat aamurutiinsa, kenellä kiireiset, kenellä hitaammat. Itse nautin aamusta eniten, jos herään varhain ja saan hötkyilemättä lähteä päivään.

Tänään nukuin

melkein pommiin. Heräsin vasta lähempänä kuutta. Mutta ei hätää, ennätän hyvin tehdä kaiken, mitä haluan. Kilpirauhasen vajaatoimintaan pilleri, lasillinen vettä, jonka seassa on yön yli lionnut lusikallinen sokerijuurikashiutaleita (suosittelen!).

Lämmitin eilistä kahvia - tiedän, että se on eltaantunutta, koska kahvissa on kuulemma rasvaa ja se härskiintyy. Joka tapauksessa minun makuaistini ei huomaa kahvin maussa mitään eroa. Laiskuuttani siis lämmitin härskiintyneen kahvini ja join nauttien siitä yhtä paljon kuin mistä tahansa muustakin. Kaurahiutaleita ja rusinoita, niihin vähän vettä ja pellavansiemeniä. Lisäksi sokeritonta jugurttia, tällä kertaa kreikkalaista. Samalla tein leipiä töihin mukaan otettavaksi. Yksi pussikeitto mukaan, sain sellaisia joululahjaksi ja ne ovat käteviä, kun ei satu olla valmista ruokaa otettavaksi.

Raamatusta

luin pari lukua Tuomarien kirjasta, Miikan talosta, jossa oli kotijumala ja jonka daanilaiset varastivat ja alkoivat sitä palvoa. Epäjumalanpalvelus on rehottanut maailman alusta lähtien eikä loppua näy niin kauan kunnes Jeesus palaa takaisin ja kaikelle tulee loppu. Pari lukua 1. Korinttolaiskirjeestä, Paavalin ohjeita seurakunnalle. Niitä on tärkeä mennä kuulemaan paikan päälle seurakuntaankin taas sunnuntaina. Puu ei yksin pala, kristitty tarvitsee seurakuntayhteyttä ja ehtoollista, jossa saa kohdata Jumalan ja uskoa synnit anteeksi nauttimalla Jeesuksen ruumiin ja veren. Se on Jeesuksen kehotus uskovilleen:

Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan." -Lk 22:19s

Lutherin mannaa nautin

päivän annoksen ja sen jälkeen sainkin mennä polvilleni puhumaan Jumalalle ja luovuttamaan taas kerran elämäni Hänen käsiinsä. Ilman itkua se ei edelleenkään onnistunut, mutta itku ei ole paha asia. Ja lepo tulee aina sen jälkeen, kun antaa kaikkensa Herralle, jonka oma on:

Niin he jättivät kohta venheen ja isänsä ja seurasivat häntä. -Matt 4:22

Onko siis erottava tavarasta, kodista, vaimosta ja lapsista? Ei suinkaan. Sydämessäsi sinun on jätettävä koti ja kontu, vaimo ja lapset, vaikka oletkin heidän luonaan - - . Tästä huolimatta sinun on tarpeen tullen pantava kaikki tyynni alttiiksi, niin että voit Jumalan tähden jättää kaiken milloin tahansa. Jos olet tässä mielessä, olet kaiken jättänyt. Älköön vain sydämesi olko vanki, vaan se pysyköön ahneudesta ja kaikkeen kiintymisestä, turvaamisesta ja luottamisesta puhtaana.

Näin ihminen, jolla on tavaraa, voi kyllä siitä luopua sisäisesti, vaikka hänellä sitä olisikin. Jos se kuitenkin on jätettävä, tehköön sen Jumalan nimessä. Tällöin hänen ei tarvitse kuitenkaan ajatella, että hän mielellään olisi vailla vaimoa, lapsia ja tavaraa. Ajatelkoon, että hän mieluummin ne itsellään pitäisi niin kauan kuin Jumala sallii ja palvelisi sillä tavoin häntä.

On siis tarkattava sydäntä. Älköön pidettäkö kovin tärkeänä sitä, omistaako jotain vai ei, onko sitä paljon vai vähän. Jätettäköön kaikki kukaties omana oleva omaisuus syrjään aivan kuin sitä ei olisikaan tai kuin se joka hetki täytyisi menettää. Näin pysymme alinomaa kiinni taivasten valtakunnassa. -Mannaa Jumalan lapsille

Voiko paremmin

taas sanoittaa sen, mikä on tärkeää? Paavali sanoi:

Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen. -Fil 3:8

Töissä

eilisaamuna pidimme aamupalaveria rakkaiksi tulleiden työtoverien kanssa ennen kuin köröttelin Vestiksen äiti-lapsi -ryhmään. Sielläkin on niin kovin mukavia ihmisiä töissä sekä kivoja äitejä ja lapsia. Lasten sylittely on sitä parasta - omia lapsenlapsiani en ole perjantain jälkeen nähnyt. Amandan, 2v, tapasin pari viikkoa sitten, sillä siellä perhe on sairastanut eikä tytär ole päässyt käymään luonani. Itsekin kavahdan sairastumista uudestaan sen verran kovasti, etten ole mennyt nokkaani näyttämään heidän kotiinsa. Mielelläni näkisin lapsenlapsia joka viikko, espoolaistani näen onneksi viikon kuluttua!

Taasen ryhmässä laulettiin ja soitettiin, juotiin kahvia ja keskusteltiin. Iltapäiväksi ajelin kolmanteen työpisteeseen, jossa harjoittelin ensi viikon laulukeikkaa varten, jonka pidän eräässä hoitokodissa. Ja jälleen sain keskustella myös erään työtoverin kanssa työhön liittyvistä tärkeistä asioista.

Kadonneet-palstani

kukoistaa. Monta tavaraa on löytynyt, uusia kadonnut. Paras piponi on hukassa. Luulin tietäväni, missä se on, mutta en tiedäkään. Varapipolla eilen kipaisin avannolle. Yksi soittimeni jäi laulupaikkaan, mutta se odottaa siellä pianon päällä, joten saan sen käsiini taas keskiviikkona. Kateissa ollut tossu on löytynyt, muuta en muista olevan hukassa tällä haavaa. Tilanne on siis siedettävä.

Yritin pyörittää

hulavannetta eilen, mutta mahaan otti kipeää. Myöhemmin unohdin koko homman. Myös jumppaohjelmani on hyydyksissä, mutta aion jatkaa sitä kyllä. Avantoon olen ehtinyt kymmenen kertaa, tavoitteeni on käydä 15 kertaa kuukaudessa. Ehkä en ennätä niin monesti tällä kuulla.

Avantopukuhuoneella

joku sanoi eilen, että jos käy tuolla lailla vain avannossa eikä saunassa ollenkaan, pää on kuulemma jollakin lailla erityinen. En muista millainen. Enkä ole varma, onko se erityisen tyhjä vai täysi. Vai liekö pimeä tai valoisa. Mutta minulle ei tuota mitään ongelmaa mennä veteen ilman saunaa, olkoon pääni millainen hyvänsä. Asenteesta se johtuu, ei mistään muusta.

Jos vaihtoehdot ovat maata sohvalla lämpimässä tai mennä avantoon, sohva vaikuttaa miellyttävämmältä. Jos sen sijaan laittaa vaihtoehdoikseen mennä avantoon tietäen, että sieltä voi nousta lähiminuutteina pois, ehkä jo minuutin päästä tai aiemmin, jos siltä tuntuu ja sen vaihtoehtona on maata vuosikymmeniä vuoteeseen sidottuna voimatta tehdä mitään muuta, niin hyvänen aika: mitä vaikeutta on muka kipaista veteen? Ei niin mitään!

Sitä paitsi

kun on lukuisia kokemuksia siitä, että merestä noustua olo on mitä parhain, kevyt ja virkeä, niin miksi ihmeessä ryhtyisin jänistelemään veteen menoa? Ei yhtään syytä. Kerron aina pukuhuoneeseen tultuani, jos jotain puhetta syntyy, että luen uidessani kolme rukousta: Isä meidän, Herran siunauksen ja vielä yhden kolmannen rukouksen. Eihän sieltä siis kovin äkkiä ehdi pinkaista ylös, mutta ei myöskään ehdi miettiä mahdollista veden kylmyyttä. Ja rauhallisesti pitää kävellä laituria mennen tullen, ei paniikkivauhtia.

No, ehkä päässäni on tosiaan jotain pimeää tai tyhjää, mutta voin vakuuttaa etten ole ainoa tätä lajia. Pingviineissä on lukuisia muitakin samaa sorttia edustavia. Tervetuloa siis pimeät ja tyhjäpäiset avantouimareiksi! Muutkin kelpaavat, kunhan asennetta riittää.

Laulu jäänee

tältä päivältä töissä, sillä liikennekasvatus on päivän aihe vestiksellä lapsiperheille. Sinne minäkin nokkani suuntaan.

Iltapäivällä nautin alkavasta viikonlopusta, siivoilen kenties, käyn avannolla, kävelemässä ja jatkan lapasten kutomista. Vähitellen joulunlapsi-paketteihin kertyy lisää tavaraa. Helmikuulla pidän ensimmäisen Romantikkojen kokoontumisen ensi joulun paketteihin liittyen. Romantikot-nimi siis viittaa Romaniaan (ja Moldovaan), jonne kokoamme naisryhmämme kanssa 120 pakettia taas ensi jouluksi Patmos-lähetyssäätiön kautta lähetettäväksi. Jos Jumala suo, näin toimimme.

Iloista ja siunattua päivää, arvoisa lukijani!