18.01.2017 - Matkan jälkeen

Terveisiä Nivalasta äidin syntymäpäiviltä! Köröttelin ensin yhteysbussilla, sitten junalla ja lopuksi veljenpojan kyydissä viimeiset vajaat 30 km suoraan äidin porraspäähän. Ja äiti tuli onnelliseksi, minä myös, kun pitkästä aikaa pääsin äitiä tapaamaan.

Kahta veljeäni

tapasin, yhtä en. Lisäksi näin veljien lapsia ja lastenlasta tuon vajaan vuorokauden aikana. Eilisaamuna onnittelin äitiä laululla, 82 vuotta on komea ikä kenelle tahansa. Kiitän Jumalaa hyvästä ja viisaasta äidistäni! Ja kukaan sukulaisistani ei ole tuppisuu. Itse lienen hiljaisemmasta päästä, vaikka sitä  voi olla vaikea uskoa sellaisten, jotka minut tuntevat. Mutta en minä aina puhu, olen välillä sanaton jopa.

Veljeni kertoi tarinoita, saimme nauraa perusteellisesti kuten aina, kun hän innostuu kertomaan. Sitä tapahtuu joka käänteessä ja tarinointi on iso rikkaus. Mahtavaa, että joku muistaa suvussa tapahtuneita asioita ja kuulemiaan juttuja ja kertoo niistä eteenpäin.

Oli ilo

keitellä kahvia äidin vieraille, muitakin kävi kuin veljieni perheitä. Monet soittivat ja laittoivat viestejä äidilleni. Hän on hyvin sosiaalinen ja ystävällinen kaikille. En suotta ole ylpeä äidistäni. Ilman äidiltäni saamaani luonteenominaisuuksia olisin hyvin, hyvin toisenlainen. Toivon vielä, että perin häneltä sen, etten koskaan sairastu dementiaan, sillä niin äidille oli geriatri sanonut. Isänihän sairasti altzheimerin tautia monta vuotta ennen kuolemaansa. Sitä tautia en haluaisi - kukapa tahtoisi!

Junassa sain istua

mukavan naisihmisen seurassa. Minua harmitti, kun olin jo menomatkalla kutonut kudottavani enkä voinut heiluttaa sukkapuikkoja kuten pari muuta naista junan vaunussa. Avasin sanaisen arkkuni ja vaihdoimme mielipiteitä tai itse asiassa minä siinä paapatin ja suolsin elämäni tarinaa kuin mikäkin Ali Baba. No, se heppu taisi kertoa satuja, minä puhuin tosi elämästä. Herra siunaa tätäkin rouvaa, anna voimia ja viisautta hänen arvokkaassa tehtävässään, mitä hän joka päivä toimittaa (terveisiä Sinulle, jos luet tätä!).

Viime yönä

nukuin hyvin unia näkemättä ja heräsin pirteänä päivään. Herra siunatkoon tämän päivän, sillä minulla on mukava työpäivä tulossa. Uusia haasteita, iloisia kohtaamisia, siitä olen varma.

Ja viideltä kipaisen pitämään raamattukerhoa kirkolle, Laivakatu 7:ään. Herra lähettäköön sinne ne lapset ja nuoret, jotka sinne tänään suinkin pääsevät. Emme voi mitään ottaa ellei Herra anna. Minä rukoilen lisää lapsia sinne Raamattua oppimaan! Kerhon jälkeen Otto-paimenemme pitää opetuksen Roomalaiskirjeestä.

Lutherin mannaa tälle päivälle:

Unhottaen sen, mikä on takana ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä päin, minä riennän kohti päämäärää. -Fil 3:13s

Tämä elämä on uskon, rakkauden ja ristin elämää. Nämä kolme eivät kuitenkaan tässä elämässä koskaan tule täydellisiksi. Ainoastaan Kristuksessa ne tulevat täydellisiksi. Hän on se aurinko, joka on annettu ja pantu meille esikuvana seurattavaksi. Keskuudessamme on aina muutamia heikkoja, muutamia vahvoja ja toisia vieläkin vahvempia. - -

- - Tämä elämähän on sellaista vaeltamista, jossa aina käydään uskosta uskoon, rakkaudesta rakkauteen, kärsivällisyydestä kärsivällisyyteen, rististä ristiin. Ei ole vanhurskautta, vaan vanhurskaaksi tulemista. Emme ole vielä päässeet perille, me kaikki olemme vielä matkalla ja tiellä, toiset edellä, toiset jäljessä. Jumala tyytyy, kun näkee meidän olevan toimessa ja aikomuksessa. Mutta kun hän tahtonsa mukaisesti äkkiä saapuu, hän vahvistaa uskon ja rakkauden sekä siirtää meidät silmänräpäyksessä tästä elämästä taivaaseen.

Eläessämme meidän on kuitenkin aina kannettava toinen toisemme kuormaa, niin kuin Kristus on kantanut meitä. Näin sitä suuremmalla syyllä, kun ainoakaan meistä ei ole täydellinen. -Mannaa Jumalan lapsille

Oli niin koskettava

teksti, että piti kirjoittaa se lähes kokonaan.

Olkoon päiväsi siunattu, arvoisa lukijani! Olet minulle tärkeä peili elämässäni!