06.01.2017 - Lapsellinen päivä

Olen viettänyt päiväni valokuvaajan kanssa. Eve, 6v, on räpsinyt kuvia kamerallani ja tänään lukijani saavat nauttia hänen ottamistaan kuvista. Jostain syystä kännykkäkamerani ei suostu ottamaan enää kuvia lainkaan, syytä en tiedä. Eve ei varmasti rikkonut kameraa, mutta liekö sadan kuvan ottaminen yhdessä rysäyksessä ollut sille liikaa? Onneksi minulla on tavallinenkin kamera, pärjään silläkin toistaiseksi.

Eve teki

itselleen listan, mummon ohjauksessa, tulevien reissujen varalle. Listan siitä, mitä pitää ottaa mukaan, kun lähtee parin päivän matkalle, vaikkapa mummolaan. Tällainen ei olisi kai tullut mieleeni, ellen muistaisi omien lasteni matkaan laittamista. Joku lapsistani vietti kesän mummolassa ilman ainutta sukkaparia, kun hän oli arvellut, ettei kesällä sukkia tarvita. Mummu oli sitten ostanut niitä hänelle. Isommat lapseni neuvoivat pienempiä, mitä pitää ottaa mukaan: varalle kaikkea sitä, mitä on päälläkin ja vähän muutakin.

Mitähän lasteni

äiti sitten teki, kun ei pakannut lastensa laukkuja? Varmaan sitä, mihin yksi lapsistani viittasi kerran ihan tosissaan: Meillä lapset tekevät kaikki työt, mutta kyllä säkin varmaan, äiti, teet jotain sillä aikaa, kun me ollaan koulussa.

Niin. Arin sairaus teki osaltaan sen, että yritin täysillä itsenäistää lapsiani selviämään ilman vanhempiaan. Ari ei olisi voinut heitä auttaa ja epäilin, että voin itsekin kuolla, joten parasta on, että lapset oppivat itse huolehtimaan itsestään. Hyvin he ovat selvinneetkin. Joskus piti jopa keskustella siitä, ettei heidän asenteensa olisi ylimielinen kavereita kohtaan, joiden äidit hoitivat kaiken ja isä maksoi kaiken heidän puolestaan.

Aamupäivällä tuli

Amanda, 2v, serkkutytön seuraksi mummolaan. Paistoin lättyjä tytöille ja Eve valokuvasi. Nauroin hervottomasti, kun valokuvaaja heilui kameran kanssa, Amanda hääräsi siellä täällä ja lätty lensi välillä mattoon ja Amanda sitä ihmettelemään. Vilpitöntä iloa ja yhdessä olemisen riemua koimme tyttöjen kanssa.

Amanda ei nukahtanut yrityksistä huolimatta. Kun yritykset loppuivat, hän huojui lattialla pystyyn nukahtamaisillaan ja lukiessani satua Evelle Amandakin viimein kellahti. Varttitunniksi.

Tytöt leikkivät kotileikkejä, syöttivät nukkeja ja nalleja. Eve luki monta kirjaa Amandalle ja piti huolen, ettei tämä avannut kirjan luukkuja ennen kuin sivu oli luettu. Amanda totteli kiltisti.

Saunottukin

on Even kanssa. Amanda ei tykännyt, kun äiti haki hänet kotiin eikä hän päässyt kanssamme saunaan. Mutta aion ottaa hänet keväämmällä luokseni yöksi ja saunottaakin viimeistään kesällä. Minullahan on pihasauna, ja se on minusta varsin kodikas ja nostalginen jo ajatuksena.

Eve näytti tanssitaitonsa suihkuhuoneen lattialla mummon saunalakki päässään hyppimällä kuin mikäkin menninkäinen. Lumihangessa pyörimistä harkitsimme, mutta koska aika oli varhainen, emme tällä kertaa heittäytyneet hankeen. Eve kuulemma olisi tehnyt sen, jos olisi saanut. Itse teen sen myöhemmin talvella, jos lunta tulee lisää ja saunan lähinaapuri ei ole kotona.

Päivän Mannaa-teksti

on sen verran vankkaa, että kirjoitan sen rohkaisuksi itselleni ja sinulle, hyvä lukijani:

Lisää meille uskoa. -Luuk 17:5

Älkäämme luulko saavamme parempaa kuin meillä jo on. Ahkeroikaamme vain päivittäin yhä varmemmin tämän hyvyyden vastaanottamista ja omanamme pitämistä. Emme saa etsiä parempaa kuin usko, mutta huolehtikaamme siitä, että uskomme kasvaisi ja vahvistuisi. Onhan uskon kasvaminen yhtä välttämätöntä kuin sen syntyminenkin. Jumalan työtä se on kuitenkin kaikki tyynni.

Vähäinen maitousko on vielä heikko. Kun ne varsinaiset kiusaukset ilmaantuvat, joilla usko koetellaan, Jumalan täytyy se vahvistaa, sillä muuten se ei voi kestää. Uskoa sopii sanoa vahvaksi vasta silloin, kun vastoin kaikkea järkeä sydämessä uskotaan sellaista, mitä ei nähdä eikä ymmärretä. Näin riiputaan yksin sanassa, toisin sanoen ei tiedetä muuta keinoa kuin vain uskoa.

Jos mieli uskon tulla puhtaaksi, katse on käännettävä kaikesta muusta ainoastaan Jumalan sanaan. Suuriakaan ei saada aikaan uskolla, joka sallii jonkin muun loistaa. Usko pysyy vain sanassa. Se ei käänny mihinkään muuhun, ei omaan tekoonsa eikä ansioonsa. Usko ei ole vielä mitään, ellei sydän ole näin paljas ja alaston. -Mannaa Jumalan lapsille, Luther

Itseäni

puhuttelee jälleen näinä päivinä se, että meidän tulisi kasvaa paitsi uskossa, myös ihmisenä. Tähänhän Seija Uimonen viittaa kirjassaan puhumalla avarasta tilassa, jossa saa "elää ihmisen elämää Jumalan lapsena." -s. 19 kirjassaHän nostaa tomusta

Samaisen kirjan tarinalle

nauroin pari päivää sitten makeasti ja yhä edelleen: - - pappi katseli jumalanpalveluksen alussa mikrofonia ja sanoi: " Nyt on kyllä jotain vialla tämän mikrofonin kanssa." Siihen seurakunta: "Niin myös sinun henkesi kanssa!" -s. 25-Ikävä kyllä tämä on totta tänä päivänä liian usein, mutta hyvä jos seurakunta sen huomaa ja reagoi muutenkin kuin toteamalla asian.

Eve askartelee

tällä kertaa kiiltokuvavihkoa. Ohjailin vähän piirtelemään puita, joihin kiiltokuvalintuja voi laittaa laulemaan. Siinäpä puuhaa riittää. Nyt hän piirtää koiraa, jonka kuonolle perhonen laskeutuu. Jahka kumpikin olemme tehneet kirjalliset työmme, siirrymme sohvalle kuningatar Esterin seuraan. Aion kertoa sen tänään Evelle kaikkine käänteineen. Otan Raamatun käteeni, että voin varmistaa pysymiseni asiassa. Esterin kirjahan on hyvin jännittävä. Itseäni puhuttelee aina se, että juuri oikeana hetkenä kuningas valvoi, halusi kuulla luettavan Aikakirjaa ja näin kääntyi pahan Haamanin suunnitelma tämän omaan päähän.

Olen nauttinut suuresti

tästä päivästä lastenlasten kanssa ja eritoten Even kanssa, kun olemme ensi kertaa saaneet viettää kahdestaan paljon aikaa. Kiitos hyvälle Jumalalle tästä mahdollisuudesta, kiitos vähitellen kohentuvasta terveydestäni ja kiitos esirukoilijoista ja rohkaisijoista.

Olkoon yöunesi siunattu, arvoisa lukijani!