04.01.2017 - Kohti loppiaista

Sain ensi kertaa lapsenlapseni Even (nimi muutettu), 6v, raamattukerhoon mukaan! Hän on toisessa mummilassa, mutta mummi toi hänet kerhoon. Tyttö oli kuin kala vedessä parin isomman tytön seurassa ja lukea posmotti Isä meidän ja Herran siunauksen muiden kanssa. Olen tosi iloinen tästä mahdollisuudesta.

Lapsen vanhemmat

painelivat hääpäiväänsä viettämään paikkaan, jossa mittari näyttää -39 lukemaa. Ehkä he eivät siitä välitä, kunhan saavat hetken lomaa. Minä puolestani saan aamulla Even luokseni ja otan hänet mukaan töihini. Evestä tehdään lastenhoitaja, mitä luultavimmin. Ja pari yötäkin saan pitää hänet luonani. Yllätykseksi jää vielä, tuleeko myös Amanda, 2v, yöksi luokseni serkkutytön kanssa. Se olisi mukavaa. Nukkuisimme koko yön kuin tukit, se on selvä.

Voipi olla, että Amanda ei suostu tulemaan tai ainakaan nukkumaan täällä. Mutta mielenkiinnolla katsomme, miten käy. Sunnuntain tullen menemme koko porukka juhlimaan Amandan syntymäpäivää. On kiva nähdä näitä rakkaitaan välillä.

Töissä

olin kehityskeskustelussa esimiehen kanssa ja meillä oli sangen antoisa keskustelu. Oli niin, niin helppo puhua ummet ja lammet ja sain palautetta työstäni. Se rohkaisee ja innostaa jatkamaan työtä ja elämää ilolla ja rohkeasti.

Kirkolla

meillä oli raamattukerhon jälkeen roomalaiskirjeen opetus. Tai sen aloitus, ei vielä paljon ollut asiaa. Keskustelua jonkin verran sen jälkeen. Ole soitti pari virttä, porukkaa oli paikalla parikymmentä. Nyt on hyvä syy tarttua Andersenin kirjaan aiheesta!

Jatkan Uimosen kirjaa. Hän kirjoittaa:

Valitin - - että Jumalan kärsivällisyys minua kohtaan on varmaan jo loppunut, kun olen tehnyt niin paljon syntiä. - - vastasi: "Sinä et pysty koko elämäsi aikana tekemään niin paljon syntiä, etteikö Jumala antaisi sitä anteeksi."  - - avasi eteeni avaran tilan, jossa saan elää ihmisen elämää Jumalan lapsena. -Hän nostaa tomusta, s.19

Oi, miten lohduttavaa! Jotenkin oma elämä tuntuu vaikka miltä taas tänä iltana. Flunssa on väistymässä eikä enää pistä rintaan, ainakaan paljoa. Kunto on surkea, kun olen vaan vetelehtinyt ja vötkistellyt iltakaudet.

Myös eräs vanha

hengellisen työn veteraani oli sanonut taannoin nuorelle miehelleälä ny ittestäs noin suuria luule, kun tämä valitti, että hänen todistuspuheensa pilasi koko illan.

Jumalan armo lohduttaa

ja Jumalan Sana antaa voimaa uskoa syntinsä anteeksi ja elää. Öivind Andersen sanoo kirjassaan Uskosta uskoon (room.kirjeen selitys 1-8):

Heprealaiskirje 12:3:

Ajatelkaa häntä... jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.

Häntä voimme ajatella vain hänestä kirjoitetun Sanan välityksellä. Kristitty tarvitsee päivittäin evankeliumia säilyäkseen Kristuksessa. Luther sanoo nimenomaan Roomalaiskirjeestä, että sen keskeisten kohtien tulisi olla uskovien päivittäistä ja rakkainta lukemista, jotta he voisivat elää oikein Jumalan yhteydessä. Tämä on erityisen tärkeää masentuneelle ja voimattomalle kristitylle. -s. 18

On helppoa

olla ihmisten edessä vahva ja jaksava. Vaikeampaa se on yksin, kun miettii ja veivaa ajatuksiaan yötä päivää. Näinhän minä tapaan tehdä. En murehdi, mutta stressi viihtyy seurassani. Mutta sittenkään ei pidä antaa periksi, sillä Ilo Herrassa on kristityn väkevyys. Salatulla tavalla Jumala surkeudenkin keskellä lohduttaa ja pitää toivoa yllä. Se on minusta niin kovin ihmeellistä, että hän kykenee sen tekemään!

Olen kuunnellut viime aikoina usein aamulla Hetkipalveluksen youtubesta. Huuskosen Wille laulaa Psalmeja ja rukoilee. Hetkipalveluksia on ti, ke, to ja la aamuille sekä illaksi.

Romantikkojen ryhmästäni

jää muutama nainen pois omista syistään. Kyse on siis Joulunlapsi -paketteja tekevästä ryhmästä. Mutta seitsikko jatkaa kanssani, olin yhteydessä kaikkiin tänään. Luin juuri töissä artikkelia, jossa sanottiin, miten tärkeää on kuulua johonkin. Romantikkojen ryhmä on tuonut itselleni paljon iloa menneenä vuonna ja tänä vuonna uskon yhteyden jatkuvan. Kutimet heiluvat jo, paitoja ovat jotkut ostaneet, itselläni saippupino kasvaa aina kaupassa käydessäni. Toisille jakaminen tuo ison ilon!

Erään hauskan

ohjelman löysin Areenalta. Pari norjalaista miestä (luin, että he ovat koomikkoja!) ajelee kolmen ohjelman ajan mopoautoilla Suomen läpi. Ihmettelin, kun miehet nauravat niin paljon, ovat hyväntuulisia ja myönteisiä. Oikein on ilo katsoa nauravia naamatauluja. Mopoautoilla halki Suomen on ohjelman nimi.

Toivotan iloista mieltä ja rohkeutta elää, arvoisa lukijani!