31.12.2016 - Onnellista uutta vuotta 2017!

No niin, on taas aika pitää pienoinen katsaus menneeseen vuoteen ja tähytä uuteen vuoteen! Olen aina tyytyväinen, kun matka jatkuu,

entinen on mennyt ja uusi on sijaan tullut,

kuten Raamatussa sanotaan.

Kuluneen vuoden

suurin asia on tietysti se, että mieheni Ari kuoli tänä vuonna, toukokuun lopussa. Se oli myös Jumalan vastaus pitkälliseen rukoukseen hänen puolestaan. Siihen osallistuivat vähintään sadat ihmiset yli kolmen vuosikymmenen aikana. Lukuisissa tilaisuuksissa, seuroissa, messuissa ja tapahtumissa rukoiltiin Arin paranemisen puolesta. Yksityisten ihmisten rukoukset Jumala yksin tietää.

Tuo Jumalan vastaus

on myös suurin kiitosaiheeni tänä vuonna. En kiitä siitä, että Ari kuoli. Kiitän siitä, että hän on päässyt perille, hänen taistelunsa sairautta vastaan ja sen keskellä on päättynyt. Kiitän myös siitä, että tuskani ja ahdistukseni Arin puolesta on päättynyt. Minulla on vain kiitollinen ja hyvä olo, että Ari on saanut karistaa tämän maailman pölyt jaloistaan ja saa levätä vaivoistaan odottamassa Jeesuksen sanaa: nouse ylös ja herää! Tai millä sanoilla Jeesus sitten herättääkään kuolleet, kun hän pian palaa.

Kiitän myös siitä,

että minä saan elää. Jos jos kerran elän, Jumala on varannut minulle vielä jotain. Näinhän Jumala toimii: kun hän ottaa jotain pois, hän antaa jotain tilalle.

En tiedä vielä, mitä minulle avautuvat mahdollisuudet ovat. Rukoilen, että Jumala näyttää, mitä hän tahtoo minun tekevän.

Rukoilen myös sitä, että jos minun on tarkoitus elää yksin loppuelämäni, niin tapahtuu. Tai jos eteeni tulee vielä joku, jonka kanssa eläminen olisi Jumalan tahto, niin saisi tapahtua. Pääasia on, että Jumalan tahto tapahtuu.

Vuosi on tuonut

myös uuden perheenjäsenen pois menneen tilalle. Keskipoikani perheeseen on syntynyt tyttövauva marraskuulla, mikä on tuonut paljon iloa kaikille perheessämme. Lisääkin on tulossa pari vauvaa ja se tietää ristiäisiä, mukavia perhejuhlia tulevan vuoden aikana.

Työpaikkani

on myös kiitosaihe. Jumala johdatti minut keväällä ennen Arin kuolemaa töihin Setlementin Arkipajalle. Tai keväänhän olin siellä työkokeilussa ja syksyllä aloitin työt, jotka kestävät vuoden. Ensi kesän jälkeen olen taas norkoilemassa työtä, jos minulle sopivaa olisi tarjolla. Onneksi sekin on Jumalan tiedossa.

Keväällä sain

matkustaa Lutherin ja Bachin jalanjäljissä Saksaan. Wittenbergistä tuomani  muratin oksa kasvaa verannalla. Toivon, ettei se kuole talven pakkasissa, mutta niin voi käydä. Ensi huhtikuussa toivon pääseväni jälleen Lähetyshiippakunnan matkalle, tällä kertaa Kreikkaan Paavalin jalanjälkiä tähyämään.

Kesällä tapasin

sekän isän että äidin puolen suvun: järjestimme veljeni kanssa serkkutapaamisen isän puolen serkuille ja meitä oli yli 50 koolla. Enoni puolestaan täytti 80 vuotta ja paikalla olivat äitini ja hänen 9 sisarusta lapsineen. Sääkin oli suloinen kesäsää. Näin sain hoitoa sukulaisteni keskelläkin Arin kuoleman jälkeen. Muutoinhan kesä vilahti ohi, niin etten tajunnut mistään mitään.

Tunne-elämäni ja koko muukin elämäni

tuntuu kummalliselta. Elämä on kerrassaan heittänyt kuperkeikkaa. Minulla ottaa aikaa, että pääsen tilanteeni tasalle. Vai voiko ihminen edes päästä? Tärkeintähän ei olekaan se, että minä hallitsen tilanteeni vaan se, että Jumala sen tekee. Minä saan avuttomana, tyhjänä, syntisenä ja itsessäni mahdottomana turvautua koko sydämestäni Vapahtajaani, joka on maksanut minusta täyden hinnan ja joka on luvannut, että

joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos.

Hän tietää, mihin ja miten minua kuljettaa. Minä saan vain pysyä seurakuntayhteydessä ja pitää kiinni Jumalan sanasta ja rukoilla turvallisesti Jumalaa Jeesuksen, Vapahtajani nimessä. Maailman tuulissa eksyy, joutuu tuuliajolle, mutta

Ps. 119:105 sanoo:  Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.

Sanan valossa emme eksy. Ja kun teemme kuten paimenet kedolla ja rohkaisemme toisiamme: menkäämme nyt... seurakuntaan, raamattupiiriin, Jumalan sanan kuuloon... niin Herra varjelee meidät uskossa ja meillä on öljyä lampuissamme, tulipa hän sitten keskiyöllä tai mihin aikaan hyvänsä.

Varmaan olisi paljon muutakin,

mitä olisi syytä mainita. Ulkona paukkuvat raketit, ihmisen paukuttavat rahojaan ilmaan, mitä puuhaa minä en ymmärrä ollenkaan. Itse olen pian könyämässä nukkumaan, vaikka en olekaan varma, saanko unta. Viime yön nukahdin vasta kahden aikana, kun olin ensin käynyt syömässä pari paksua voileipää tykötarpeineen ja päälle kietaisin puoli levyä suklaata. Luultavasti paraneminen on hyvässä vauhdissa, sillä joulun aikana ei suklaa ole maistunut.

Leivoin tänään

limppua ja rieskaa. Ajattelin käydä pojan ja tyttären perheessä, mutta molemmissa oli niin paljon väsyä ja muuta, että en sitten käynytkään. Annoin naapureille lämpimäisiä sen sijaan.

Huomenna pääsen

messuun klo 9.30 Laivakatu 7:ään. Minulla on säestysvastuu ja pidämme kahdelle vuoden aikana  kuolleelle seurakuntalaiselle, Arille ja Airille, muistohetken messussa. Ole soittanee viululla jotain, se on varmasti kaunista ja hyvä päätös menneelle vuodelle ja uuden alulle.

Loppusanat saakoon Juha Vähäsarjan ajatus:

Kristityn on tarkoitus tulla Vapahtajan sydänääniä kuunnellessaan enemmän ihmiseksi kuin hurskaaksi. -Siunauksen ja virvoituksen sanoja

Jumalan siunausta alkavalle vuodelle, arvoisa lukijani! Kiitos tämän vuoden matkaseurasta! Tervetuloa jatkamaan matkaa kanssani edelleen!