08.12.2016 - Tervehdys sairastuvalta

Tänä aamuna olen kiitollinen. Juuri nyt ei ole pää kipeä. Eilisiltana ajattelin, että mitäpä jos särky ei lopukaan! Sen takia osaan kiittää tänä aamuna.

Kipaisin

eilen taasen työterveyteen. Verikokeiden ottamista odotellessa itkeä poruutin sydämen kyllyydestä. Väsymys ja huono olo sen tekivät. Koko ajan myös tiedostin, että tässä tehdään nyt jotain syväkyntöä 35 vuoden tapahtumista.

Kesä menikin

ohi melkein huomaamatta. Olin eufoorisen huojentunut, ettei minun tarvinnut mennä sairaalaan. Ettei Ari ollut enää siellä, vaan poissa ja turvassa. En ole osannut oikeastaan edes surra Arin kuolemaa tunnetasolla. En tiedä toisaalta, onko kristityn ja vakavasti sairaan ihmisen kuolemassa suremista, sillä hänellähän on hyvä osa. Hän on todellakin turvassa maailman eksytyksiltä, pimeydeltä, sairauksilta, kivulta ja ikävältä. Mutta ihmisenä hän on tietysti poissa omiensa elämästä ja se on lopullista, vaikka itse on jatkettava elämää.

Alan päästä

vähän jyvälle, aavistelen, että jotain on sisimmässä vielä surtavaa tai ainakin purtavaa. Ehkä se on sillä lailla puun takana, etten voi sitä vielä nähdä, mutta kyllä se sieltä esiin pyrkii itkun ja ajan kanssa.

Olen todella onnellisessa asemassa senkin takia, että esimieheni ja työtoverini ovat tuntevia ja ymmärtäviä naisia ja käsittävät jotain muutakin kuin pintasilausta. Minun on kovin helppo syyllistyä laiskottelusta, jollaisena helposti miellän sairastamisen, jos siihen joku yhtään viittaa. Taannoin asiaan vihkiytymätön psykiatri viittasi, ja minähän painelin töihin tukka suorana. Maitojunalla kuitenkin takaisin. Vajaan viikon ehdin olla töissä, kunnes ymmärsin, että joko haen sairauslomaa tai tulen hulluksi jollain tasolla.

Jos puoliso

on ollut yli 30 vuotta vakavasti sairas, vieressä olevan on vaikea tunnistaa omia rajojaan. Mitä nyt 39 asteen kuume merkitsisi itselle, kun voin sentään kävellä. Mitäpä päänsärky tai väsymys, kun toisen on vain maattava sängyssä pääsemättä ylös. Mitäpä siitä, vaikka juoksen vuositolkulla pää kolmantena jalkana huolehtien perheestä, kun on terveet jalat, joilla juosta. Ja puoliso, jonka eteen haluaa tehdä kaikkensa, suojella kaikkea pahaa, ilkeyttä ja muuta mahdollista vastaan - en edelleen voisi muuten toimia! Ja kun tuo puoliso hyväksyi minut sellaisenaan, rakasti pyyteettömästi etenkin viimeisinä vuosina.

Niinpä olen tyytyväinen,

kun minulla on nyt migreeni ja kamala yskä. Olen siis sairausloman tarpeessa. Kuitenkin tiedän, että nämä ovat oireita syvemmästä kivusta, jonka on vaikea päästä esiin. Joudun kohtaamaan asioita, joita en tahtoisi nähdä.

Lääkäristä tultuani

olin aivan loppu. Levättyäni halusin mennä kuitenkin seurakunnan virsi-iltaan, joka oli tässä lähellä. En jaksanut enkä halunnut olla kotona yksin. Menin autolla, en jaksanut kävellä. Ilta oli mukava, tuntui, että olen terve kuin pukki. Jopa laulaa loilotin mukana ja säestin joitakin jouluvirsiä. Joimme glogiä ja poltin kieleni niin kuin en koskaan. Se on edelleen ihan turra, mutta ei enää juuri kipeä. Lopulta päätäni alkoi särkeä, ja kun pääsin kotiin, olin tosi sairas.

Vilu puistatti,

(tekisi mieli sanoa: riutunutta ruumistani, mutta se olisi kovasti yliampuvaa!), joten puin ylleni niin paljon kuin mahtui ja painuin peittojen alle. Otin uutta migreenilääkettä, jota eilinen lääkäri määräsi. Rukoilin palavasti ennen sen nappaamista, enkä syyttä, sillä siitä tuli aika pelottava olo. Ei ollut turvallinen olo olla yksin kotona siinä kunnossa, kun en oikein tajunnut mistään mitään. Yskiminen jyskytti päätä. Ennen puolta yötä otin toisen lääkkeen, jota tavallisesti olen ottanut. Niinpä nukuin ensi kerran moneen viikkoon heräämättä kahden, kolmen maissa yöllä, mutta aika tajutonta uneni oli. Yskiessä päätä alkoi jyskyttää, jos se sattui olla kivuton sitä ennen.

Aamulla

olo oli suunnilleen normaali. Kävin suihkussa, sillä iltayöstä tuli hiki, jolloin aloin nakella villapaitoja ympäri kämppää ja riisua kakkosvillasukkia ja aamutakkeja.

Siitäkin olen kiitollinen,

että mieleni ei ole ahdistunut tai masentunut. Olen määrittelemättömän huonovointinen hetkittäin, toisin hetken oloni on hyvä, jos en yski. Niinpä jatkan tutkimusmatkaa, jonka päässä toivon vapauden koittavan - viimeistään vuoden vaihtuessa uuteen ja tuodessa uutta toivoa, niin kuin uuden edessä aina voi toivoa!

Kirjoitan näistä

omista vaikeista vaikeista asioista siinä toivossa, että joku teistä lukijoistani saisi itselleen lohdutusta. Ehkä joku jopa vertaistukea. Ehkä joku rohkaistuu itsekin elämään avoimemmin.

Nyt lähden hierojalle, sillä sekin auttanee migreenin taltuttamisessa, sillä yläselkäni on jatkuvasti jumissa. Toivotan hyvää ja siunattua adventtiajan jatkumista ja valon lisääntymistä sinulle, arvoisa lukijani!

1. Kor 10:13 lupaa:

Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

jk. myöhemmin illalla, ennen klo 18. Migreeni tuli nyt myös päivällä. Kiitän esirukouksista...