03.12.2016 - Joulukuun varhainen lauantai

Mielikuvituksen lentoa

saimme kokea eilen työpaikan pikkujoulussa. Olimme syömässä pienessä kodikkaassa ravintolassa, ja Intopiukeet esitti meille välillä ohjelmaa. Itse asiassa heidän ohjelmansa käsikirjoitus muodostuu tilanteessa, jossa ollaan. Saimme antaa heille muutaman luonteenpiirteen ja niistä he kehittelivät sketsin.

Esimerkiksi sanoista laiska, ujo ja lempeä,

syntyi tämän tapainen tarina: Laiska lähti pikkujouluun, vaikka ei olisi viitsinyt. Ujo jatkoi, että jäi tuulikaappiin, kun ei kehdannut mennä edemmäksi. Lempeä sanoi, että se on ihan sopivaa ja mukavaa olla siellä tuulikaapissa. Laiska aivasti, mutta ei viitsinyt hakea nenäliinaa ja ujo pyyhki rään tuulikaapin ikkunaan, kun ei kehdannut muutakaan. Lempeän mielestä se oli ihan sopivaa ja luonnollista. Lopulta kyseinen henkilö, joita nämä kolme esittivät, lähti kotiin oltuaan vain siellä tuulikaapissa ja lempeä totesi, että ei nähnyt ketään muita koko iltana, mutta oli ihan mukava pikkujoulu, oikein sopiva ja luonnollinen.

Olin unohtanut

jo koko jouluruokailumme, sillä viikko oli hektinen. Onneksi työkaveri muistutti. Minä osaan totisesti organisoida itselleni tekemistä. Kuitenkin aikaa jää lojua sohvalla ja kuunnella saarnoja, aamurukouksia netistä ja musiikkikonsertteja youtubesta.

Mukava oli tavata Setlementin väkeä muistakin toimipisteistä kuin omastamme. Syntyi mielekkäitä keskusteluja. Jotkut lähtivät jo varhain, toiset menivät jatkoille jonnekin. Itse köpöttelin kotiin yhdeksän maissa. Onneksi minulla on ystäväni Amekin antama pitkä, paksu toppatakki. Se oli tarpeen, sillä tuuli oli hyinen ja sää myrskyävä. Taksikolari oli sattunut keskikaupungilla, kertoi joku tulija. Oli liukasta, huono näkyvyys pyryn takia.

Ilta oli

kuitenkin meluinen ja äänekäs. En tiedä, johtuiko siitä vai mistä, mutta tänä aamuna migreeni ilmestyi taas viideltä herättämään. Lääkettä kitaan ja uudestaan nukkumaan. Kuuntelin ennen nukahtamistani aamurukouksen. Huuskosen Wille on laittanut nettiin noin puolen tunnin mittaisia psalmirukoushetkiä, tässä tämän päiväinen: https://www.youtube.com/results?search_query=aamurukous+lauantai

Olen iloinen, että löysin nuo, kun etsin youtubesta, mitä lähetyshiippakunnan juttuja sieltä löytyy. Löytyi paljon ja vaikka mitä. Tunnustuskirjan selityksiä, 10 käskyn selityksiä ynnä muuta.

Surutyössäni

on menossa uusi vaihe. Tai liekö se uusi, nyt vaan olen hoksannut, että jotain on tekeillä.

Olen sellaista "imurityyppiä", jonka letkun seinämiin pyrkii jäämään tavaraa. Suodatus on huono. Jossain vaiheessa kone alkaa sakata kuten kai lentokoneille tapaa käydä. Kone alkaa yskiä ja nykiä.

On siis aika pysähtyä huoltamaan konetta. Kävin eilen aamulla työterveyslääkärillä itkemässä puoli tuntia. Hän kuunteli aktiivisesti, oli oikein asiallinen ihminen. Hän kirjoitti muutaman päivän sairauslomaa akuutin stressin takia. Tarkastan aina heti, mitä lääkäri on kirjoittanut. Jotenkin pelkään, että hän on saattanut kirjoittaa sairausloman syyksi hulluus tai sekavuus tai jotain vastaavaa. Vapauttavaa, että hän totesi minut vain stressaantuneeksi ihmiseksi. Sain uudenkin lääkäriajan ennen joulua ja se on hyvä.

Toinen mielikuvani

tilanteestani on painava lasti ja heikko jää. Jos on raskas lasti, on liikuttava tasaisesti eteenpäin. Mikäli pysähtyy, ei saa enää rekeään liikkeelle. Lisäksi alla on ohut ja heikko jää ottaen huomioon painavan kuljetuksen. Jos pysähtyy, jää pettää ja vajoaa veteen. Sen sijaan pysymällä liikkeessä jää kestää juuri ja juuri.

Sellaisessa tilanteessa olin kauan. Oli jatkettava pientä tai suurempaa liikettä, että jää kantaa tai voi luottaa, että jaksan lähteä taas liikkeelle pysähdyksenkin jälkeen.

Kolmannessa mielikuvassa itsestäni

näen itseni parikymppisenä tyttösenä kevyt reppu selässäni. Menin naimisiin, syntyi lapsia ja mies sairastui vakavasti ja peruuttamattomasti, mitä en onneksi tiennyt enkä ymmärtänyt silloin. Reppuja, nyssyköitä, matkalaukkuja, säkkejä ja muuta sälää alkoi kertyä kannettavakseni. Toki annoin niitä Jumalalle ja moni kantoi kanssani niitä osan matkaa. Jotkut laukut eivät olleet edes kovin painavia, mutta niitä oli kuitenkin yhdelle ihmiselle aika runsaasti.

Kerran pyöräni eturengas vääntyi käyttökelvottomaksi, kun toin sillä niin paljon tavaraa kaupasta. Joka tasolla siis kannoin mahdottomasti tavaraa, oli sitten tarpeen tai ei. Helppo varsinkin sivusta sanoa, että itse aiheutettua väsymystä ja olihan sitäkin varmasti. Onneksi Jumala oli koko ajan todellisuutta minulle ja perheelleni, Hän avasi ovia ja kantoi pimeyksien yli.

35 avioliittovuoden jälkeen reput otettiin minulta pois. Lapset olivat lähteneet jo maailmalle ja pärjäsivät omillaan. Sekä tyhjät että täydet säkit ja reput nostettiin harteiltani toukokuun lopussa, kun Ari kuoli. Hautajaisissa sen ymmärsin, kun pappi sanoi: teidän yhteinen tehtävänne on päättynyt. - Se oli katkeraa, yksinäistä ja lopullista. Olen yksin ja omillani.

Onhan se kumma,

jos ihminen ei ala horjua tällaisen jälkeen! Kun kantamukset riisuttiin, olin ensimmäiset kuukaudet helpottunut ja vapautunut - ja tietysti kuin puulla päähän lyöty. Syyllisyyttä en kokenut enkä koe. Se ei ollut eikä ole tarpeen, sillä yhtään enempään en olisi pystynyt enkä yhtään enempää olisi enää jaksanut. Rakastin loppuun asti, vajavaisesti ja välillä hermot riekaleina, mutta sittenkin Jumalan armosta rakkautta riitti.

Tehtyäni mielenterveyden EA-kurssilla tehtävän, joka kartoitti omaa mielenterveyttäni uhkaavia tekijöitä, ymmärsin, että minulla ei ole koskaan elämässäni ollut näin hyvin asiat jossain mielessä! Ei huolta kenestäkään, vain oma terveys ja mahdollinen työttömyys ensi kesän jälkeen olivat kysymysmerkkejä. Tosin todellisuus ei ole täysin tullut vielä vastaan, se alkaa vähin erin valjeta ja siinä on monia puolia.

Ajattelen ihmistä, joka kantaa isoa kuormaa - ei vain tunnin tai pari, vaan vuosikymmeniä, ja hänet sitten riisutaan valjaista, miten hänen käy? Miten minun käy?

Uskon, että minun käy lopulta hyvin. Nyt vaan olen kuin nalli kalliolla. Itse asiassa monimerkityksinen tuo ilmaisu. Olen kalliolla, Jeesuksen työn varassa, armon varassa. Mutta olen siinä yksin, kuin ö aapisen nurkassa, kylläkin Jumalan kämmenellä, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni ilman puolisoa, jota rakastaa tai omaa ihmistä, joka ajattelisi minua ja josta minä voisin pitää huolta.

Olen oppinut

olemaan itsekseni ja pärjään loppuelämän  yksinkin. Ei tarvitse ottaa huomioon kuin itsensä ja riidellä oman kurjan luontonsa kanssa. On vapaus tehdä, mitä mielin. Kukaan ei kuorsaa vieressä, ei ärsytä eikä vaadi mitään. Mutta toisaalta kukaan ei pidä huolta, ei pariinkymmeneen vuoteen ole pitänyt. Olen rukoillut, että jos Jumalalla olisi mukava, kiltti ja sopiva mies minulle jossain vielä joskus, niin hän järjestäisi asian. Mutta mitään muuta en toivo kuin Jumalan tahdon tapahtumista.

Lapset toki

ovat olemassa ja he ovatkin tosi rakkaita perheineen. Menneellä viikolla minulla oli syntymäpäivä ja he ostivat minulle teeveen. Entinen, käytettynä ostamani, näytti pelkästään sinistä väriä ja toimi miten toimi. Tytär sen toi ja kokosikin. Minä osaan ottaa vain tavaran paketista, mutta mitään en kykene kokoamaan. Tyttärenkin piti googlettaa englanninkieliset ohjeet netistä, kun teeveen ohjeet olivat riittämättömät.

Samalla tytär

neuvoi, miten skype toimii. En ole käyttänyt sitä aikoihin. Enkä aio muuten käyttää jatkossakaan... Minulla piti olla samaisena torstai-iltana lähetystyön skype-neuvottelu lähetysvastaavien kanssa. Luonnollisestikaan en älynnyt, miten sen yhteyden olisin saanut, enkä siis saanut. Olen pettynyt omaan tyhmyyteeni, mutta minkäs teen. En muuta kuin lopetan yritykset käyttää kapistuksia, joita en hallitse. Hermot siinä vain menevät.

Luin hiljattain

Mma Ramotswen tarinaa McCallin kirjasta. Etsivätoimisto n:o 1 on afrikkalaisen Mman työpaikka. Hänelle tuli rikas naisasiakas, jolla oli ongelma. Hänellä oli neljä miestä, mistä Mma kauhistui. No ei sentään, hänellä oli lista neljästä miehestä, joiden tarkoitusperät hän tahtoi selvittää. Kuka rakasti häntä oikeasti.

Asiakas sanoi, että onkohan ollenkaan sopivaa tällainen, että tekee listan miehistä. Mman mielestä se oli oikein sopivaa. Tehdäänhän niitä ostoslistoja ja ties mitä listoja, miksi ei yhtä hyvin listaa miehistä! -Minua nauratti tuo, sillä minäkin olen tehnyt mielessäni listaa. Minulla ei tosin ole ketään listoilla, vaan olen järjestellyt tärkeysjärjestykseen asioita, jotka ovat mielestäni tärkeitä. On hyvä ennakoida, ei pidä hosua eikä hutiloiden tehdä mitään. Listat ovat minunkin mielestäni oikein mainio asia.

Tälle päivälle

löysin itseäni puhuttelevaa tekstiä Chambersin kirjasta Parhaani Hänelle:

He saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan... -Rm 3:24-

Jumalan armon evankeliumi herättää syvää kaipausta ihmissieluissa ja yhtä voimakasta vastustusta, koska se ilmoitus, minkä se antaa, ei ole maukas. Ihmisessä on aimo annos ylpeyttä, joka tahtoisi vain antaa ja antaa, mutta tulla ja ottaa vastaan on kokonaan toista. - - kaikki, mitä minun on tehtävä, on ottaa pelastuksen lahja vastaan.

- - emme voi ansaita emmekä ostaa mitään Jumalalta; meidän on joko otettava lahja vastaan tai oltava sitä ilman. Hengellisesti arvokkain siunaus on tieto siitä, että me olemme avuttomia; kunnes me tulemme siihen, on Herramme meihin katsoen voimaton. Hän ei voi tehdä meille mitään, jos me kuvittelemme, että me olemme itsellemme kylliksi; meidän on mentävä Hänen valtakuntaansa avuttomuuden oven läpi.

Niin kauan kuin olemme rikkaita, jotakin omistaen vielä, joko ylpeyden tai riippumattomuuden tiellä, ei Jumala voi tehdä meille mitään. Vain silloin, kun olemme hengellisesti nälkäisiä, me voimme ottaa vastaan Pyhän Hengen. - - Marraskuun 28.pv

Päivä on kirkastunut,

tänään otan rennosti. Ehkä imuroin tuvan ja keittiön, jos viitsin. Kävelen kauppaan. Myöhemmin käyn katsomassa kakkospoikani perhettä. Pikkuruinen Hakkola on päässyt sairaalasta kotiin pari päivää sitten ja pitää huolen, että vanhemmat oppivat hoivaamisen ja hoitamisen kautta rakastamaan häntä. Ja sitä minäkin tahdon, päästä sylittelemään pientä tainta, rukoilemaan hänen puolestaan ja olemaan hänelle kuten Evelle ja Amandallekin (nimet muutettu) mummo, jonka he tietävät rakastavan Jeesusta. Haluan nähdä koko perheeni kerran taivaassa!

Kirkastuvaa lauantaipäivää sinulle, iloista mieltä ja Jumalan siunausta, arvoisa lukijani!