pitkälle kulunut ja päivä jo sarastaa. Jättäkäämme siis pimeyden teot. - Jotenkin tähän tapaan sanotaan Sanassa.
Syksy on selvääkin selvemmin saapunut, vaikka vielä päivät ovat olleet lämpimiä ja aurinkoisia. Ehkäpä päivän sarastaessa tänään sää onkin jo viileämpi, säätietojen mukaan ainakin.
Olen käynyt
uimassa melkein joka päivä pyörällä veivaten. Vai sanoisinko pyörällä metelöiden. Liekö kostea sää syynä siihen, että viikko sitten se taas alkoi, korvia vihlova kitinä. Koirat haukkuvat tai sitten säikkyvät rämistellessäni menemään niiden sivuitse. Ihmisetkin kummastelevat tai sitten vain kuvittelen. Kolinaa, räminää, kirskuntaa.
Eilen
roiskin ompelukoneen öljyä pyörän suuntaan kaikkiin mahdollisiin rööreihin, mutta en huomannut oleellista vaikutusta. Ehkä hankin korvatulpat ja asia hoituu sillä lailla.
Työviikko
on jo aika pitkällä sekin, alkuviikon jaksan hyvin, mutta en kevyesti. Nyt heräsin vaihteeksi kahden maissa ja kömmin tunnin pyöriskeltyäni ylös kirjoittamaan. En osaa sanoa, mikä stressaa vai stressaako mikään. On vain vaikea välillä saada öitäni kunnolla nukutuksi.
Onhan tänään
raamattukerho jälleen, mutta en koe sitä rasittavana. Neljä lasta on käynyt aktiivisesti siellä ja minulle se tuokio on myös tärkeä. Soitamme, laulamme, lapset liimailevat laulujen sanoja ja värittämiään raamatun- tai muita kuvia vihkoon. Rukoilemme ja juttelemme.
Kerhon jälkeen kuudelta on iltavesper, jonka pastori toimittaa. Se on iltarukous, jossa lauletaan ja pastori pitää pienen saarnan tai puheen. Seurakuntamme kokoontuu tästä syksystä lähtien Vapaakirkon tiloissa.
Sain pohjalliset
kenkiini, uudet sellaiset. Maksoivat maltaita, mutta toivon niiden auttavan lonkkakivun suhteen niin että voisin jälleen kävellä lenkkejä. Liukkaiden tullen ei huvita pyöräillä, haluaisin kävellä. Pyörällä pääsee nopeasti, mutta minulla on aikaa kävellä. Nykyisin vielä enemmän kuin ennen, vaikka mikäpä kiire minulla on tähänkään asti ollut.
Olotila välillä tällainen
Aika tuntuu
erilaiselta Arin kuoleman jälkeen, siitä on kulunut yli neljä kuukautta. On pysähtyneisyyden hetkiä, joita ei ole ennen ollut. Elokuulla olin aivan poikki koko ajan, nyt en niinkään. Elämässä tuntuu olevan hiukan jo väriä, mutta kuitenkin oloni on mitäänsanomaton. Kaikki on hyvin, mutta mikään ei tunnu paljon miltään.
Hetkittäin tunnen onnea, kun saan hoitaa lapsenlasta ja hän tulee naama nauraen ovesta sisään ja on iloinen minun olemassaolostani tai jos toinen lapsenapsi soittaa ja kertoo kuulumisia. Tai kun saan pitää naapurin tyttöstä sylissä tai töissä lapsia. Mutta muutoin suoritan vaan elämää, päivät soljuvat menemään.
Sururyhmään
olen ilmoittautunut. Odotan sen kautta rohkaisua, tukea, lohdutusta. Se psykologin keskusteluapu, jolta odotin myös jotain, oli olematonta. En mennyt sinne toista kertaa. Ehkä osasin selvittää tilanteeni siihen malliin, että auttaja jäi kuin nalli kalliolle ihmettelemään, mitä tuolle pitäisi sanoa. Minä halusin vähän hinausapua, en lisää hinattavaa.
Romantikkojen
Mutta sentään joskus tällainenkin!
ryhmämme, joka on pian vuoden ajan tehnyt töitä Joulun lapsi -pakettien eteen, alkaa olla aika finaalissa tekemisten suhteen. Kuukauden päästä kokoonnumme pakkaamaan sata pakettia Romaniaan, jos Herra suo ja me onnistumme.
Joku ostaa arpoja,
toinen pistää rahansa johonkin muuhun. Minä olen vuoden ajan tähystellyt sopivaa tavaraa noille lapsille, jotka saavat elämänsä ensimmäisen joulupaketin. Se tuntuu mielekkäälle ja tärkeälle. Jumala siunatkoon tuon hankkeen kaikkien osallistuvien osalta.
Kunpa moni vanhempi
innostuisi pakkaamaan lapsensa kanssa paketin, jos ei Romaniaan, niin sitten vaikkapa Pelastusarmeijan joulukeräykseen. Antamisen ilo on iso ilo, olisi tärkeä oppia jo pienenä jakamaan omastaan eikä vain haluamaan itselleen lisää ja lisää, vaikka tavaraa on kaapit väärällään.
Yritän vielä
houkutella itseäni uneen, vaikkapa youtuben autumn music -avulla tai harppumusiikilla, joka sopiikin harmaalle harpulle mainiosti!
Rohkaiskoon Psalmin 86 alkujakeet niin sinua, arvoisa lukijani, kuin minuakin:
Daavidin rukous
Tie vie - vain askeleen kerrallaan, mutta se riittänee
Kallista, Herra, korvasi minun puoleeni ja vastaa minulle, sillä minä olen kurja ja köyhä. Varjele minun sieluni, sillä minä olen hurskas; sinä, minun Jumalani, pelasta palvelijasi, joka sinuun turvaa. Ole minulle armollinen, Herra, sillä sinua minä huudan kaiken päivää. Ilahuta palvelijasi sielu, sillä sinun puoleesi, Herra, minä ylennän sieluni. Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat. Ota, Herra, korviisi minun rukoukseni, tarkkaa minun anomiseni ääntä. Hätäni päivänä minä sinua avukseni huudan, sillä sinä vastaat minulle. Ei ole sinun vertaistasi, Herra, jumalien joukossa, eikä ole vertaa sinun töillesi.
Onhan tänään
Kunpa moni vanhempi