21.09.2016 - Syksyn kuulautta

Maanantain

työpäivästä selvittyäni tuntuu kuin viikko olisi jo mainiolla mallilla. Sen jälkeen päivät valuvat ohi nopeasti. Viikonloppu taitaa olla pisimmältä tuntuvaa aikaa tällaisen leski-ihmisen elämässä, jollainen minä nykyisin olen.

Itse asiassa

olivat ne raskaita jo vuosien ajan ennen leskeytymistäni keväällä. Oli liikaa omaa aikaa, sellaista hiljaista, jolloin olisi toivonut puolison olevan rinnalla eikä sairaalan vuoteessa puhumattomana makaamassa. Mutta niitä aikoja en nyt jaksa kovin ajatella. Tarvitsen voimia jaksaakseni elää tätä päivää ja hauraasti haaveilla huomisesta.

Syyspäivät

ovat olleet upeita tälläkin viikolla. Pyöräilin töiden jälkeen uimassa. Ei tuulta, vain lämmintä auringonpaistetta taas tänään. Kävin myös kirjastossa, palautin jotain kirjoja.

Lainasin Siilin eleganssi -kirjan kirjoittajan uuden kirjan, juuri ilmestyneen ja aloitin sitä lukemaan. Liian mystinen ja epärealistinen minun makuuni. Hauska on kuitenkin saada käteensä upouusi kirja, jota kukaan muu ei ole vielä lukenut. No, seuraava lainaaja saa sen lähes yhtä tuoreena käteensä kuin mitä se oli ennen lainaamistani. Vain muutaman kappaleen luin.

Areenalla

näkyy kyseinen Siilin eleganssi -kirja elokuvattuna ja sitä suosittelen! Ei se mikään komedia ole, mutta terävä ja osuva satiiri, lämpimiä ihmissuhteita kylmien suhteiden vastapainona. Suosittelen todella, hyvä lukijani, että katsot sen, jos ennätät ja elokuvat kiinnostavat. Aika harvoin osuu kohdalle mukavia katsottavia. Ehkä se antoi vielä enemmän, kun olin lukenut kirjan aiemmin.

Eilen

tytär oli lapsineen käymässä. Pikkuinen Amandainen osasi puhua taas enemmän ja oli yhtä ihana kuin aina. Jälleen puhallettiin kaikkia viittä kukkopilliä moneen kertaan, sen mukaan kuin neiti osoitti sormellaan. Hän puhalsi, en minä. Pihalla näytin hänelle kukkapenkkiä, josta hän heti osoitti daalioita ja totesi, että paapan kukkia. Olin sanonut hänelle kesällä niin.

Uimasta tänään tultuani

imuroin koko tupaseni. Vein uimapuvun ja pyyhkeen narulle kuivumaan, ihailin kukkapenkin daalioita ja samettikukkia, saviruukun auringonkukkaa ja verannalla riippuvia muratteja. Yksi niistä on Wittenbergistä tuomani, sen takia arvokas ja tärkeä. Saa nähdä saanko sen menestymään talven yli, toivon sitä.

Lutherin päivän tekstinä

on eräs lempiraamatunkohtani, roomalaiskirjeen 12. luvun toinen jae:

Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta.

Meidän on välttämättä varottava seuraamasta niin maailman tapaa kuin omaa järkeämmekin. Sen sijaan on aina murrettava oma mielemme ja tahtomme sekä tehtävä ja kärsittävä toisin kuin järki ja tahto neuvovat elääksemme aina toisin kuin maailma, jopa suorastaan sen vastaisesti.

Näin me päivästä päivään muutumme ja uudistumme mielessämme, toisin sanoen päivä päivältä yhä paremmin mielistymme siihen, mitä maailma ja järki vihaavat.

Päivittäin me yhä mieluummin tulemme köyhiksi, sairaiksi, halveksituiksi, houkiksi ja syntisiksi, kunnes lopuksi arvaamme kuoleman elämää paremmaksi - - -

Vihdoin päädymme siihen, että tulemme täydellisiksi ja mielellään vaihdamme elämän kuolemaan ja Paavalin kanssa halajamme erota täältä, että synti kokonaan lakkaisi ja Jumalan tahto meissä kerrankin aivan täydellisesti tapahtuisi.

Tällöin kristitty on eniten toisenlainen kuin maailma eikä ensinkään käyttäydy maailman tavoin. Maailma ei voi saada kyllikseen elämästä, kristitty sen sijaan ei voi kyllin pian saada eroa tästä elämästä. Mitä maailma etsii, sitä kristitty pakenee ja mitä maailma pakenee, sitä kristitty etsii.

-Mannaa Jumalan lapsille

Olipas siinä tekstiä,

jota pitää sulatella. Paljon on vielä kesken vaellus, vielä on polkua tallattavana hengellisesti ja kenties muutenkin.

Välillä katsoin

isä Matteon ja pyöritin hulavannetta sitä katsoessani parikymmentä minuuttia. Kännykkä soi sen loputtua, eräs ystävä soitti ja juttelimme pitkään. Suunnittelimme menevämme kahville jonain iltapäivänä.

Ilta alkoi hämärtyä, kello tuli kahdeksan. Päätin lähteä puhelun jälkeen vielä hautojen maille, kuten olin suunnitellut. Etsin heijastinliivin kaapista ylleni, pyöränlampunkin löysin.

Pyhänä sytyttämäni kynttilä oli sammunut Arin haudalla. Sytytin sen uudelleen, laitoin uusia kukkia, joita vein kukkapenkistä. Vähän ihmettelin ja huokailin ja pyöräilin takaisin kotiin.

Niin on tämäkin päivä päästy iltaan ja vaikka mieliala ei ole huikaiseva, se on kuitenkin tyyni ja tyytyväinen siitä, että elämälläni täytyy olla vielä tarkoitusta, koska Jumala on antanut minun elää.

Hyvää mieltä toivottelen sinulle, arvoisa lukijani!