17.09.2016 - Ehtookellojen soitua

Kun muutin

tähän Kyyhkytupaani yli kuusi vuotta sitten kesällä, eräs kokemus jäi mieleeni vahvasti. Oli lauantai-ilta, olin saanut järjestetyksi muuton jälkeen tavarani suunnilleen paikoilleen. Olin varannut saunavuoron pihasaunastamme ja astelin tupaan kuuden maissa iltasella. Muistin, että ehtookellot soivat kuudelta pyhän alkamisen merkiksi. Se tuntui juhlalliselta. Oma pieni koti, lapset maailmalla, kesä ja lauantaisauna.

Keskiviikkona

raamattukerhooni tuli jälleen yksi uusi lapsi. Meillä oli oikein mukavaa, kun laulelimme, minä soitin kitaraa ja lapset muita soittimia. Kerroin Psalmista 73, josta tämän kertainen laulumme oli:

Onneni on Jumalaa lähellä. Minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.

Tuossa psalmissahan sen kirjoittaja on alussa katkera. Hän näkee, että jumalattomat menestyvät. Heitä ei vaivata ikävyyksillä, vaan he voivat hyvin, vaikka viis veisaavat Jumalasta. Hän sen sijaan saa kärsiä monia vaivoja ja elämä koettelee, vaikka hän luottaa Jumalaan. Viimein psalmista näkee, miten jumalattomien lopulta käy: he ovat liukkaalla, pettävällä alustalla, joka vie heidät kadotukseen. Hän itse sen sijaan pelastuu, sillä hän seisoo kalliolla. Niinpä hän lopulta alkaa kiittää onneaan noilla sanoilla.

Torstaina

tein pitsaa. Käytin tomaattisoseen sijasta koskenlaskija-juustoa, sellaista purkkiversiota. Hyvää siitä tuli. Pyysin pojan syömään, kun hänellä oli iltavuoro ja iltapäivällä aikaa pistäytyä. Tytärkin tuli töistä päästyään ja haettuun Amandan hoidosta. Itse olin sitten Amandan kanssa ulkona keinuttamassa häntä. Tyttö istuu kuin tatti keinussa ja kun kysyn, haluaako tulla pois, hän vastaa heti napakasti "ei". Jotenkin sitten pitää keplotella, että saa hänet lähtemään sisälle, kun puoli tuntia tai tunti on kulunut.

On hauskaa, kun hän puhuu jo paljon, joten voimme keskustella helposti. Tyttö oli onnessaan, kun laitoin hänelle kissalaastarin sormeen, jossa oli millin kokoinen ikivanha arpi. Sitä hän esitteli pihassa lapsille: "Kato, laastari!" Ja todella hellyttää oli, kun tytär lähti ja lapsi huusi portailta: "Hei, hei, mummo!"

Perjantai-iltana unohdin

tyystin, miten reagoin työviikon loppumiseen. En nuku, en saa unta. Jätin, pöhkö, vielä melatoniinin ottamatta, sillä olin muka niin väsynyt, että nukun muutenkin. En nukkunut.

Kahden jälkeen yöllä kirjoitin erään lehtijutun. Lähetin sen tänään Pohjalaiseen. En ollut siihen viimeisen päälle tyytyväinen, mutta enpä osannut sitä paremmaksikaan vääntää. Luin Raamattua, söin pari voileipää ja loput suklaat levystä. Ihmeen kauan se kestikin, se suklaalevy.

Aamulla nukuin lähes kymmeneen, mutta aamutoimien jälkeen olimme Amekin kanssa pyöräilemässä, sillä sää oli aurinkoinen ja lämmin. Tein hintavertailua ja ostin taas tavaraa Romanian paketteihin. Sukkia ja lapasia vielä puuttuu aika reippaasti, samoin lasten paitoja jonkin verran. Onneksi olemme saaneet lelunostoapua ryhmämme ulkopuoleltakin. Katsotaan, saammeko sukkia ja lapasia riittävästi tehdyksi tai vastaanotetuksi sataa pakettia varten.

Pyöräilin myös Hietasaaressa ja kävin uimassa. Vesi tuntui kylmältä aluksi, mutta "lämpeni", kun en luovuttanut.

Olen kuunnellut

saarnoja netistä ja Ulla Juupaluoman lauluja hänen levyltään, jonka ostin eilen. Olin Sley:n kirkossa, jossa oli konsertti. Ulla lauloi Lina Sandelinin sanoihin tehtyjä virsiä, kertoi niiden taustoista ja Hanna Suopajärvi säesti pianolla, kuten tekee levylläkin. Mm. virret Päivä vain sekä Kun on turva Jumalassa ovat Sandelinin käsialaa. Oli upea konsertti ja ilo olla mukana. Yleensä ottaen en käy konserteissa, mutta tämä oli poikkeus.

Huomisaamuna

pääsen taas messuun, siitä olen iloinen. Soittelen vielä messuvirsiä, jotka onneksi ovat kohtuullisen soitettavia minun taitojani ajatellen. Messun jälkeen käynen Arin haudalla. Vein sinne keskiviikkona kynttilän ja se paloi perjantaiaamuna, kun töihin mennessä kävin katsomassa. Huomenna ehkä vien uuden.

Sain ilmoituksen sururyhmän alkamisesta seurakunnassa. Luultavasti ilmottaudun ja menen ainakin katsomaan, jos saisin sieltä jotain ajatuksia ja apua eteenpäin menoon. Luulen onneksi päässeeni jo eteenpäin hiukan enkä ole kaatoväsynytkään koko aikaa enää. Olen myös ilmoittautunut ensi kuussa Ryttylän yksinäisyyttä käsittelevään viikonloppuun.

Herra on minun osani iankaikkisesti.

Mukavaa iltaa ja tulevia päiviä, arvoisa lukijani!