14.09.2016 - Viikko jo puolessa!

Onnea esikoiselleni,

joka täyttää tänään 22 vuotta vähemmän kuin mitä itse olen. Minusta tuli äiti, kun hän syntyi ja hän teki minusta myös mummon, kun hänen vaimonsa synnytti perheeseen tyttären. Jumalan lahjoja nämä lapset ja kaikki muukin, mitä meillä on.

On tärkeää

huomata, mitä on saanut ja kiittää siitä Jumalaa. Kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot, sanoo Sana. Kuitenkin meillä voi olla surua ja kipua. Eihän onni lapsista tai muusta hyvästä poista kipua esimerkiksi katkenneesta jalasta, päänsärystä tai puolison kuolemasta. Voimme olla yhtä aikaa sekä murheellisia että iloisia.

Yhteisöpäivä Larsmossa

lauantaina oli hieno päivä. Katsoin ajo-ohjeet netistä ja osasimme perille tuosta vaan. Meitä oli Vaasasta 17 innokasta mukana, lisäksi Seinäjoelta, Kokkolasta, Raahesta, Nivalasta ja siltä väliltä. Perillä saimme makoisaa lohikeittoa, kahvia ja pullaa sekä grillimakkaraa. Puhumattakaan hengellisestä annista.

Jani-Matti-pastori opetti, että Jeesus pelastaa meidät, usko Jeesukseen. Mieluummin moni puhuu, että usko auttaa, usko ohjaa oikeaa tietä jne. sen sijaan, että sanoisi, että Jeesus on se, joka johdattaa ja auttaa. Jeesuksen nimeä on monen vaikea sanoa ääneen. Aiheesta syntyi hyvä keskustelu. Opetus lienee www.lhpk.fi -sivustolla.

Salla-Maari puhui aiheesta kristitty ja mielenterveys. Siitäkin tuli kysymyksiä ja keskustelua. Oli mielenkiintoista! Nuorille oli oma kanava ja lapset saivat kilmuilla pihalla ja jotkut onkivat viereisestä järvestä. Sentään ketään ei tarvinnut onkia, vain kaloja.

Eniten itseäni

taisi koskettaa luterilaisten virsien veisuu. Välillä kuuntelin vain silmät kiinni, kun väkeä oli paljon ja veisuu kiiri ympäri tuvan. Oli juhlallista! Mielivirteni 821 veisattiin myös. Lopuksi vietimme vesperiä, joka on luterilainen hartaushetki. Tapasin erään ihmisen ensi kertaa, vaikka vuosien ajan rukoilimme paljon yhdessä puhelimessa aiemmin.

Larsmosta ajelin Nivalaan

äidin luo. Saunoimme ennen nukkumaan menoa. Pyhäaamuna pari veljeäni pyörähti tapaamassa, sitten tuli veljentyttären perhettä. Itse lähdin muuatta veljentytärtä tapaamaan sadan kilometrin päähän. Jännitti, miten osaan, mutta nettikartassa on oivat ohjeet. Oli mukava turista rakkaan nuoren naisen kanssa kaikessa rauhassa. Veisasin hänellekin em. virren, siinä on niin huikeat sanat.

Kävinhän

minä puolukkametsässäkin pyhänä. Viimevuotinen mainio paikkani oli tyhjennetty putipuhtaaksi, mutta löysin toisia apajia.

Maanantaina olin pois töistä ja menin taasen marjaan. Nyt kaverin kanssa, eväät mukana. Kolmatta tuntia kiertelimme kotimetsää ja tietysti lähdön edellä löytyi se paras paikka. Saimme ämpärit täyteen. Vaivatonta viljaa ei ole, se tuli todistetuksi jälleen. Saimme tehdä hikipäässä työtä marjoja saadaksemme, mutta hauskaa se oli, varsinkin siinä vaiheessa, kun marjoja todella löytyi.

Olen huomannut jälleen,

että minussa on muuan vika, vai liekö se yliherkkyys. Voisikohan sitä testata tai todentaa mitenkään? Kun olen tilanteessa, jossa joku puhuu suurella ääneen ja kauan, minulla menee melkein taju. Tästä kerroin jo helmikuussa, jolloin olin kurssilla. Tunnit alkoivat klo 9 ja loppuivat kahden, kolmen maissa. Yhden aikaan olin valmis hyppäämään ikkunasta ulos, pääni oli poksahtamaisillaan. Kun tilanne on toistunut, on käynyt samoin. En osaa oikein kuvata oloani, mutta ylirasitun tuollaisessa tilanteessa niin, että illalla kestää kauan saada unta. Menee pari tuntia ikään kuin aivojen purkaessa stressitilaa pois. Onkohan kenelläkään lukijallani vastaavaa päänuppia?

Tänä iltana

pidin jälleen Raamattukerhon lapsille. Neljä innokasta laulajaa ja soittajaa oli paikalla. Tuli hyvä mieli, luulisin, että meille kaikille! Sen jälkeen osallistuin seurakuntamme iltavesperiin, jonka jälkeen kävin Arin haudalla. En jaksanut jäädä raamattupiiriin, vaikka se olisi antoisa ollutkin.

Luther sanoo

painavan sanan päivälle:

Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. -Luuk 11:23

- - Kristuksen kanssa oleminen on sitä, että on sama mieli ja ajatus kuin Kristuksella, toisin sanoen uskotaan Kristukseen. Meitä auttaa hänen tekonsa, ei omamme.

Kristuksen kanssa kokoaminen on taas sitä, että rakkaudesta tehdään hyvää, johdatetaan ihmisiä uskoon ja rikastutaan hyvissä teoissa. Se joka ei usko, on omien tekojensa nojalla yksinään, ei Kristuksen kanssa, vaan häntä vastaan. Hän kieltää Kristuksen rakentamalla tekojen varaan. Samoin se, joka ei rakasta ei kokoa Kristuksen kanssa, vaan tekee tyhjiä tekoja, joita hän vain tulee pahemmaksi ja loittonee jatkuvasti uskosta. -Mannaa Jumalan lapsille

Siunausta sinulle, arvoisa lukijani!