21.08.2016 - Lepo auttaa jaksamaan!

Viikonlopun lepo

on tehnyt tehtävänsä! Olo on lähes normaali tällä hetkellä. Lauantaiaamuna olin ihan puhki, mutta nyt tuntuu, että eiköhän tässä elämä ota uomansa vähitellen.

Pyöräilin messuun

aamulla puoli yhdeksältä – viiden minuutin matka! - sillä minulla oli avain, joten menin suntion hommia touhuamaan. Suurin osa väkeä tuli hyvissä ajoin, sillä kaikki ovat innoissaan uusista tiloistamme ja siitä, että pääsemme messuun joka pyhä. Juhlaa tämä on, kuten olen sanonut monesti.

Mike olinikkaroinut

meille virsitaulun ja se palvelee tarkoitustaan erinomaisesti. Polvistumisalttaria meillä ei ole, vaan ehtoollisen saamme seisten. Alttaripöytä on kokoon taitettava, nuottiteline palvelee saarnapöntön virassa. Hienot tilat meillä on, suoraan kadulta pääsee sisään.

Minulla ei ollut

tällä kertaa soittovastuuta, joten ehdin kirjoittaa ylös Oton saarnan pääkohtia. Ja otin kuvia alttarista, laitoimme sellaisen Mikaelin seurakunnan etusivulle – tervetuloa vaan tykkämään facebookiin!

Päivän tekstin aihe

oli samarialainen, tuo sekakansan jäsen, juutalaispakana, joka auttoi heitteille jätettyä miestä. Jeesus kertoi tarinan vastauksena lainoppineen kysymykseen, kuka on hänen lähimmäisensä.

Ei pidäkään varauksetta hyväksyä uusia opettajia ja oppeja, vaan on otettava selvää, mistä on kyse, selitti pastorimme. Ei Jeesuskaan tuominnut lainoppineen kyselyä, vaan vastasi vertauksen avulla hänelle.

Meillä on suorastaan velvollisuus, kuten tuolla lainoppineellakin ilmeisesti oli, ottaa selvää, millaisia ovat uudet opettajat. Lainoppinut oli nöyrä siinä mielessä, että hän tunnusti lopulta, että tuo sekakansan jäsen oli heitteille jätetyn miehen lähimmäinen, vaikka ei hän nimeltä mainiten halunnutkaan kehua tätä vaan sanoi: Se joka teki laupeuden, se oli oikea lähimmäinen. - Meilläkin tulisi olla nöyryyttä myöntää ja antaa tunnustusta, jos esimerkiksi eri uskonnon edustaja toimii jossakin asiassa oikein, vaikka emme muuten olisi hänen kanssaan samoilla linjoilla.

Sekä papilla että leeviläisellä oli Mooseksen kirjan mukaiset syyt olla auttamatta ryöstettyä miestä: he olisivat saastuneet kuolleeseen koskemisesta; eiväthän he olleet varmoja oliko mies kuollut. Jumalan rakkaus olisi vaatinut heitä auttamaan, mutta sitä he eivät tehneet.

Meidänkin kutsumuksemme

on ensisijaisesti auttaa hädänalaista ihmistä, vaikka olisimme menossa tärkeään hengelliseen tilaisuuteen. Ensisijainen kutsumus on auttaa lähimmäistä, se on rakkauden osoittamista.

Tärkeä pointti koko kertomuksessa on se, että meistä kukin voi välillä tuntea olevansa hetkellisesti jopa kuin se laupias samarialainen, mutta totuus on toisenlainen: meistä kukin on sen ryöstetyn, tien oheen jätetyn miehen kaltainen, jota Jeesus itse tulee auttamaan. Hän on se ainoa laupias auttaja, jonka rakkaus riittää jokaista kurjaa kohtaan.

Hän nostaa tien oheen joutuneen takaisin tielle. Haavoittuneet hän ohjaa seurakuntaansa eheytymään ja paranemaan. Seurakunta on syntisten sairaala. Siellä hoidetaan sairaita pesemällä heidät puhtaaksi Jeesuksen kalliilla verellä ja ruokkimalla hänen ruumillaan, hänen sanallaan.

Mikaelin seurakunta on meille se sairaala, jossa Jeesus hoitaa toistuvasti meidän haavamme. Pastorilla on virka, johon Jumala on hänet kutsunut ja hänen kauttaan ovat armonvälineet toimimassa ehtoollisen ja sananpalvelun kautta.

Jeesus maksoi

täyden hinnan minustakin, minun hoitoni on maksettu perille asti, ihan kaikki. Saan vaan olla ottamassa vastaan ja iloita yhdessä sisarien ja veljien kanssa siitä, että meidät on lunastettu, ostettu vapaaksi. Jeesus sen teki eikä hän jätä työtään kesken.

Ja Jeesus kutsuu jokaisen omansa mukaansa etsimään teiltä ja aitovieriltä kulkijoita ja tiepuoleen joutuneita parannettaviksi seurakuntaan.

Aika kömpiä nukkumaan, hyvää yötä, arvoisa lukijani!

jk. Oli nikkaroinut menee yhdyssanaksi, enkä jaksa taistella sitä vastaan, mutta olkoon.