20.08.2016 - Onneksi on viikonloppu!

Lähdin pyörällä

uimareissulle eilen, kun aurinko alkoi paistaa. Paitsi uidessa, myös paluumatkalla kastuin, sillä sade alkoi taas kuten tapana on ollut. Sää on ollut lämmin, kostea, vähän ukkostava. Merivesi on noin 15-asteista.

Tänä aamuna

kävin myös pyöräillen uimassa heti, kun aamulla tokenin. Yöt olen nukkunut hyvin, mutta kovin iloinen en ole ollut. Kaikki on hyvin, mutta surumieli on vallalla ja antaapa olla, kunnes se väistyy.

Työn aloitus on aina uuvuttavaa. Mikä tahansa muutos väsyttää. Vähitellen pääsen rytmiin ja eiköhän mielikin siitä piristy. Nyt on tämä vaihe, ja arvelen sen kuuluvan osittain surutyöhöni. On tyhjä, turhautunut, väsynyt olo, on ikävää ja yksinäistä.

Hulavannetta

pyörittelen joka päivä. Toivon, että näkyviä tuloksia tulisi siinä mielessä, että vyötärö ei pääsisi levenemään yhtään lisää. Mieluummin päinvastoin!

Kukkasia olen

virkannut, katsonut jonkun elokuvan tai luonto-ohjelmia – ne ovat lähinnä sellaisia, mitä viitsin katsoa. Lintuja, merta, tuulen huminaa! Myös netistä olen kuunnellut syksyistä musiikkia, ilman laulunloilotusta. Ei minulla mitään laulua vastaan ole, en vaan jaksa kuunnella sitä. Virret ovat eri juttu. Niissäkin kuuntelen lähinnä säveliä.

Tänään tytär kävi

Amandaisen kanssa - lapsi on ilo! Kävin antamassa keinussa vauhtia hänelle ja söin viinimarjoja pensaalla hänen kanssaan. Luottavaisesti lapsi käveli käsi kädessä kanssani sisälle eikä katsonut vahingossakaan pihalla seisovaan vieraaseen mieheen. Vasta kun olimme ohittaneet tämän, tyttö kysyi, kuka se oli. Ihan kuin isompikin, vaikka on vasta yksi ja puolivuotias!

Eilen imuroin,

pesin pyykkiä ja järjestin kotia. Edellisenä päivänä olin leiponut mustikkapiirakkaa. Otto-pastorimme käy tutustumassa seurakuntalaisiin ja eilen hän oli minun luonani kahvilla ja sain kertoa omia asioitani, keskustelimme, luimme sunnuntain tekstin Raamatusta ja rukoilimme. Näin tutustumme puolin ja toisin, me seurakuntalaiset ja pastori.

Huomenna

pääsen taas messuun! Se on totisesti juhlaa! Siis Laivakatu 7:ssä klo 9.30. Tarvitsen kovasti taas ehtoollista ja seurakunnan kokoontumista. Kiitos Jumalalle tästä hyvyydestä!

Messun jälkeen

on kotini lähistöllä pihakirppari. Sinne suoraan messusta, grillimakkaraa ostamaan! Syömme siis ulkona, Amekki ja minä. Tapaamme samalla tuttuja, naapurustoa ja muuta väkeä. Hienoa olisi, jos jaksaisi olla sen ajan satamatta, mutta joka päivä on kyllä satanut viime aikoina.

Jaan Thomas Wilcoxin koeteltua tekstiä, Kallis hunajanpisara-kirjasesta:

Uskomiseen tarvitaan, että on selvästi vakuuttunut synnistä ja Kristuksen veren ansiosta sekä Kristuksen halusta pelastaa ainoastaan siitä syystä, että olet syntinen.

Tämä kaikki on vaikeampaa kuin maailman luominen.

Synnin ja syyllisyyden myrskyssä mikään luonnollinen voima ei voi kohota niin korkealle, että todella uskoo Kristuksella olevan armoa ja halua pelastaa. Kun saatana syyttää omaatuntoa synnistä, on evankeliumin mukaista, että sielu panee sen Kristuksen päälle. Näin tehdään Kristus Kristukseksi. Hänellä on palava halu siihen tehtävään. Kristuksen vanhurskauden vastaanottaminen ainoana vanhurskautena, hänen verensä ainoana pelastuksen lähteenä – se on evankeliumin summa.

Kun arkisen elämän keskellä ja kaikissa ahdistuksissa voi sanoa: ”Kristus, yksin Kristus, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi, lunastukseksi, 1. Kor 1:30, ei nöyrtymiseni, eivät tekoni, ei armon kokemukseni eikä mikään muu,” silloin on ihminen päässyt sinne, minne aallot eivät ylety. - s. 10.

Minä tahdon

olla aaltojen ulottumattomissa, Jumala siinä minua auttakoon. Tosin ne saavat mieleni matalaksi, mutta en aio lannistua vaan turvautua Jeesukseen ja hänen lupauksiinsa: ”Minä en sinua hylkää enkä jätä.” -On jotenkin suloisesti sanottu tuo lause:Kun saatana syyttää omaatuntoa synnistä - sielu panee sen Kristuksen päälle.

Mukavaa pyhänaikaa, arvoisa lukijani!