13.08.2016 - Olla löllöttelyä!

Koko aamun satoi, yölläkin. Vasta aamulla älysin viedä pyörän pihalta varastoon, turha ruostuttaa sitä sateessa. Kun sade loppui, lähdin pyöräilemään kauppaan.

Sillä reissulla

kastuin. Mennessä ei satanut, palatessa satoi. Mutta kaupankäynti kannatti: löysin lasten paitoja vitosella ja ostin niitä kymmenen. - Romanian pakettien tekeminen lähestyy. Marja-Liinu ilmoitti tehneensä juuri 26 kynäkoteloa ja ne ovat laatutavaraa, huipputekijän käsistä. Raiski puolestaan on ostanut värikyniä kaikki kaappinsa täyteen, joten kyllä meidän kelpaa paketoida jahka pari kuukautta vielä jemmataan kaikenlaista tarpeellista.

Yhden pyöräreissun

tein hautausmaalle. Vein kukkasia Arin haudalle. Taas ääneen ihmettelin nurmikkoa, joka kasvaa täyttä päätä Arin haudalla. En voi käsittää, kuinka Arin ruumis on voitu haudata sinne juuri äsken. Ei mahdu päähäni.

Amek soitti käymään luonaan ja

siellä ollessani makoilin sohvalla tapani mukaan. Olimme juoneet kahvia ja syöneet jäätelöä. Minua alkoi raukaista mahdottomasti. Amek luki ääneen Raamattua, minä kuuntelin ja nukahtelin, oli rento ja hyvä olo. Amek luki Timoteuskirjettä, jossa puhuttiin laiskoista leskistä, jotka vaan kyläilevät ja puhuvat kaikenlaista sopimatonta.

Parempi siis pitää suu kiinni ja pysyä kotosalla ahkeroimassa. Heti jäin kiinni, kun lähdin vähän tuulettumaan ystävän luo. Vai oliko kyseessä Jumalan huumori? No, hyvä on mennä itseensä ja miettiä, mitä suustaan syytää.

Sain käytännön opetusta -

ei kannata aukoa suuvärkkiään ajattelemattomasti. Lähdin kotiin ja kun ajoin autolla kotipihaan, naapurin mies seisoi tuttavansa kanssa pihalla. Muistin samassa, että minullahan ei ole päässäni hattua, jota olen pitänyt koko kesän. Se jäi Amekin naulakkoon, takki samoin.

Jotain sanoakseni totesin naapurille, että jäi hattu ja takki kaverin luo. Jatkoin siihen vielä, että onneksi on sentään muut vaatteet päällä… Sanoessani noita sanoja ääneni alkoi hidastua ja madaltua, kun mieleeni tuli, miten sanani voidaan tulkita. Luikin nopeasti sisälle muina miehinä.

Sisälle tullessani

saatoin vain nauraa. Mitäpä muutakaan voi tällaisessa tilanteessa!

Mielessäni on ollut

monta päivää eräs vertaus. Kun olimme lapsenlapsen kanssa seikkailupuistossa, hänet puettiin turvavöihin, joista lähti paksu vaijeri ja siinä oli lukko. Se piti ehdottomasti kiinnittää radan yläpuolella kulkevaan kiskoon. Silloin ei haitannut, vaikka lapsen kädet ja jalat irtoaisivat telineestä. Vaijeri kestää lapsen painon ja kannattelee, niin ettei mitään vahinkoa voi syntyä.

Tällainen turvavaijeri on usko Jeesukseen. Kun saamme yllemme Jeesuksen Kristuksen kasteessa ja luotamme häneen kaikissa elämämme tilanteissa, meillä ei ole mitään vaaraa. Saatamme välillä oli niin heikoilla, etteivät kädet ja jalat kanna ollenkaan. Silloin kantaa armo, Jumalan rakkaus. Jumala lupaa sen Sanassaan, Roomalaiskirjeen 8. luvun lopussa:

Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Niin kuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
Sillä minä olen varma siitä,ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Tänään olen

ollut turhautunut, ärsyyntynyt ja väsynyt kuten koko loppuviikon. Onneksi pian saan mennä taas nukkumaan ja huomenissa heräämisen jälkeen lähteä messuun. Olen harjoitellut huomisia virsiä innokkaasti ja jännityksellä odotan, löytävätkö ihmiset tiensä Laivakatu 7:ään klo 9.30, jolloin meillä on siellä ensimmäinen Mikaelin seurakunnan messu!

Tervetuloa sinne, arvoisa lukijani, jos kaipaat ja olet vailla luterilaista seurakuntayhteyttä!