12.07.2016 - Sataa kaatamalla, viimein!

Elisabeth Elliot kirjoittaa odottamisesta ja sen vaikeudesta:

Todellinen Jumalan odottaminen ei merkitse sitä, että ihminen heittäytyy joutilaaksi. Psalmissa 37 on mainittu tämän hiljaisuudessa tapahtuvan toiminnan perustekijät - - pätevä ohje mielenrauhan saavuttamiseen ja säilyttämiseen:

- Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on

- Asu maassa (ts. elä rauhassa siinä paikassa ja kodissa, mihin Jumala on sinut asettanut)

- Iloitse Herrassa (ja anna hänen olla ainut ilosi), ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa

- Anna tiesi Herran haltuun

- Turvaa häneen

- Hiljenny Herran edessä

- Odota häntä

Kärsivällinen odottaminen on lähes mahdotonta, ellemme samalla myös opi iloitsemaan Herrassa, antamaan kaikkemme hänen haltuunsa, luottamaan häneen ja hiljentymään. - - On olemassa salattu paikka, jossa kristitty saa asua. Se paikka on Kaikkivaltiaan varjossa. Siellä tapahtuu asioita, joita ei tiedä kukaan muu kuin Jumala. -s. 152 kirjasta Yksinäisyys, Erämaa vai tie Jumalan luokse

Alun teksti osuu minuun.

En ole vieläkään oppinut odottamisen läksyä, vaikka olen harjoitellut sitä yli 30 vuotta. Nyt taas uudessa tilanteessa olen hyvin kärsimätön ja ärsyyntynyt. Ikävä ja yksinäisyys on sitä samaa, mitä se on ollut viimeiset vuodet, jopa vuosikymmenet. Ikävää ja kaipausta. Jumala auttakoon.

Sanoin Arille

maanantaina, kun hän sitten tiistaina kuoli, että lähde vaan, jos olet työsi tehnyt, kyllä minä pärjään. Niin, miksen pärjäisi, kun tähänkin asti on Jumala auttanut, vaikka itse olen ollut välillä nurjalla, välillä vähän paremmalla sortilla. Harmittaa kumminkin jollain tasolla, kun Ari lähti ja jätti minut kuin nallin kalliolle. Kuka viitsii nyt kuunnella valitusvirsiäni?

No, Arille hauskempaa, kun saa elää ylistyslaulun keskellä Aabrahamin helmassa Lasaruksen ja muitten mukavien kaverien kanssa eikä täällä minun ruikutustani kuuntelemassa. Ja kuten sanottu: hyvä on vanhurskaan osa, hyvä on Arin olla siellä eikä täällä. Suunnittelen meneväni perässä, mutta en vielä, jos Jumala suo minun elää.

Elliot kirjoittaa myös rohkaisten minua:

Raamattu sanoo, että Herra on tullut pyyhkimään pois meidän kyyneleemme. Me saamme käsittää tämän sillä tavalla, että hän on tullut karkottamaan yksinäisyytemme pois. Ja hän tekee sen – niin pian kuin voi, mutta ei yhtään ennemmin. Kyyneleet, yksinäisyys ja tämän elämän kivut ovat osa hänen työtään meissä. Jos ymmärrämme sen, meidän ei tarvitse olla katkeria kokemistamme vastoinkäymisistä. Eräänä päivänä ne kaikki vaihtuvat täyttymykseen. -s.168

Eilisiltana ei ollut

mitään tekemistä. Kotona en jaksanut olla, kylään ei tehnyt mieli. Niinpä lähdin löntystelemään kauppaan tyhjiä löytötölkkejäni vieden ja jatkoin matkaa hautojen maille. Säikähdin, että Arin hauta on varastettu: hautakivirivistö oli täynnä! Syy selvisi, sillä Arin hautakivi oli tuotu ja nurmikin kasvoi melkein kuin ei ketään olisi maahan haudattukaan kesäkuussa.

Oli vähän järkyttävää nähdä Arin nimi isosti kirjoitettuna kaiken kansan nähtävillä. Aikani huokailin. Suunnittelin kukkien istutusta haudalle, nyt kun kivi on paikallaan.

Viime yönä valvoin,

heräsin kahden jälkeen. Voin huonosti, fyysisesti ja psyykkisesti. Luin Raamattua saadakseni lohdutusta. Nälkä kaihersi suolia ja piti ruveta syömään. Viimein vaivoin nukahdin herätäkseni väsyneenä ja stressaantuneena.

Uintireissu aamulla,

kun tokenin. Se piristi tietysti. Torilla, palatessani takaisin päin, oli markkinat ja muikkujen paistoa. Ostin satsin ja istuin kaikessa rauhassa syömään. Vähän liikaa niitä oli yhdelle, mutta koetin tähyillä, näkyisikö tuttua, että voisin pyytää kaveriksi syömään. Yhtä puolituttua vanhaa rouvaa pyysin, mutta häneen sapuskani ei tehnyt vaikutusta.

Ohi meni perhe,

jonka murrosikäinen marisi, kun vanhemmat eivät ostaneet hänelle muikkuja, vaikka hän omien sanojensa mukaan oli kuolla nälkään. Lähdin perheen perään ja tarjosin omiani pojalle. Ei, hän ei halunnut. Sanoin vanhemmille, että nytpä tiedätte, ettei poika sittenkään halua muikkuja, vaikka luuli niin. Sai poika pitkän nenän. Ja minä syödä koko rahan edestä muikkuja.

Kävin kaupassa, maitoa, kahvia ja näkkileipää, hunajaa ja keksejä. Suunnittelen jotain pastorin perheen kotiin yllätykseksi, kun he muuttavat kaupunkiin ja menemme siivoamaan heidän kotiaan. Ajattelen, miltä tuntuisi tulla uuteen kaupunkiin ja seurakuntaan, mikä rohkaisisi heitä. - Mikä sen hauskempaa kuin tehdä joku iloiseksi!

Puolilta päivin

lähdin autolla hakemaan kukkia Arin haudalle. Ostin keltaisen begonian ja monivuotisen kultamaksaruohon. Heitin sydänkehikon roskiin, mutta otin siitä muratin oksia, osan jätin haudalle ja osan toin kotiin ja laitoin maljakkoon, jos ne vaikka alkaisivat juurtua. Olin aika apealla mielellä, mutta onneksi sain tekstiviestin hautausmaalla ollessani ja se rohkaisi minua: elämä jatkuu!

Nyt se sitten tuli,

ukkoskuuro. Olen odottanut sitä koko päivän. Vein kaksi mattoani aamupäivällä pyykkitelineelle ja olen vahtinut, etteivät ne pääse kastumaan. Kun sade alkoi kuin pyssynsuusta, syöksyin ulos kuin raketti, pudotin tossut matkalla jaloistani ja painelin avojaloin, tempaisin molemmat matot kerralla syliini kuin tyhjää vaan ja juoksin takaisin verannalle. Nauroin ääneen itselleni, sillä se oli tosiaan salaman nopeaa toimintaa. Uikkarit ja pyyhe saavat uuden kastelun, mutta se on pikkujuttu. Matot ovat eri asia. Toisen toin kamariin tuolin päälle kuivumaan, toisen jätin verannalle, sillä se on vielä aika märkä ja painava.

Pikku-canonin kuvat

eivät siirry tietokoneelle. Onko kamera rikki tai sen johto? Kävin kuvausliikkeessä, mutta selvisi, että tietokoneen usb (?)-päätteessä lienee jotain rikki. Liikkeessä kuvat siirtyivät johtoani pitkin koneelle, mutta kotona ei tapahdu mitään. Hyvä kuitenkin, että kamera toimii. Sillä saan mainioita lähikuvia kukista, muut kuvat ovat kännykän kameralla. Täytyy selvittää, miten pulmasta päästään. Minä sitä en kylläkään osaa selvittää, mutta toivon saavani lapsiltani apua.

Tänä iltana

tapaan Lenen. Menemme pyöräilemään, jos sää sallii. Jos ei salli, niin sitten kai sohvailemme tai menemme kävelemään sateeseen.

Sateisesta Vaasasta terveiset sinulle, arvoisa lukijani!