11.07.2016 - Arkihommien päivä!

Onpa ihanaa olla kotona, vaikka kylässäkin oli hauskaa! Se oli tarpeellista vaihtelua, että taas voin iloisesti poukkoilla omalla pihallani.

Ja mikäs on loikkiessa,

kun naapurit ovat mukavia ja aurinko paistaa! Tulin kotiin yhdentoista maissa eilisiltana, enkä saanut unta pitkään aikaan. Piti nousta katsomaan Areenasta viimeinen Mökki-sarjan osa, että saisin narratuksi itseni uniseksi. Kai se viimein onnistui siitä päätellen, että heräsin aamulla kahdeksan jälkeen.

Ensin tuumin,

mitä tästä tulee, mutta kun vaan nousen ja ryhdyn touhuamaan, niin kohta kaikki sujuu kuin rasvattu. Pyykit koneeseen pyykkitupaan, pari mattoa varastosta ulos saavissa liottamista varten. Kahvi porisemaan, Raamattua lukemaan.

Nämä isot matot pesin saavissa, vai voiko puhua ”pesemisestä”, jos laittaa swipe-ainetta veteen ja huiluuttelee mattoa tunnin ajan silloin tällöin ja sitten vaan huuhtelee? Niin minä kuitenkin tein: pesin liottamalla ja puhdasta näytti tulevan.

Naapurien kanssa

juttelimme päivän aiheesta. Rottatilanteesta. Naapuri oli teilannut kivellä rotan, kun varikset olivat ensin toimittaneet ajokoiran virkaa ja nokkineet rottaa syömäkuntoon. Hetken päästä uusi ajojahti viereisellä pihalla! Naapurilla oli onneksi jo varma ote hommaan ja niin tämäkin rotta pääsi hengestään. Varikset jäivät nuolemaan näppejään tympääntyneinä. Nälkäistä sakkia, sekä varikset että rotat. Eivät kai rotat päiväsaikaan hevin liikuskele? Tämä kaikki tapahtui aamusella kymmeneen mennessä.

Istuksin pihlajan alla

lukemassa ja juomassa aamukahvejani pyykkikoneen pestessä vaatteitani. Voiko ihanampaa päivää olla, suloisemmin sitä viettää kuin ulkosalla kesäaamuna! Ei varmaan voi. Luen toista, tai kylläkin ensimmäistä Maija Asunta-Johnstonin kirjaa ja nautin siitä mahdottomasti. On niin minun näköistäni tarinaa. Aherrusta mehujen ja marjojen kanssa, istumista kynttilöiden valossa hämärästä nauttien. Sitähän minä vain vähän harrastan, mutta sellaisesta nautin, jos saan ystäviä seurakseni.

Lähdin lenkille,

kun sain pyykit narulle ja osin jo mankeloiduksi ja matot pestyksi. Raskaita isohkoja mattoja, mutta eipä siinä auta kuin itse tehdä kaikki kuten ennenkin. Tai jättää tekemättä, jos en selviä omin voimin. Tällä kertaa taas selvisin. Nyt vahdin, ettei sade pääse kastelemaan mattoja, jos ne ehtivät yhtään kuivua. Sää näyttää pilvistyvän iltaa kohden.

Menin silmälasejani

kyselemään ja lukulasit olivatkin kiinnittämistä vaille valmiina. Mutta tyttö toheloi niiden kanssa ja toiseen linssiin tuli naarmuja. Pitää kuulemma tilata uusi linssi, joten lasien saanti kestänee useita päiviä. Kun tiedän uusien lasien olevan tekeillä, en muka näe entisillä enää mitään ja ovat koko ajan olevinaan likaiset ja huonot.

Palautin kirjaston kirjoja,

jatkoin Hietasaareen uimaan. Vesi oli 17,8 astetta, lämpenemään päin taas. Aluksi tuntui kylmältä, vähitellen yhä mukavammalta polskuttaa. Tapasin tuttuja rouvia pukuhuoneessa ja juttelimme niitä, näitä.

Lounaaksi pari grillimakkaraa,

päivämäärä oli jo mennyt vanhaksi, joten velvollisuuteni on syödä loputkin vielä tänään. Kahvia olen kitannut myös runsaanlaisesti. Imuroin huoneet – se on helppoa, kun lattialla on vain pari pikkumattoa. Ne on helppo pujahuttaa portailta. Enpä ole tuota sanaa muistanut maailman aikoihin, pujahuttamista. Sen käyttö tuntuu luontevalta tässä yhteydessä.

Soitin ystävälle, jaoimme kuulumisia. Sittenpä pyyhin lattiat varrellisella mopilla ja laitoin lattioiden kuivuttua matot lattialle. Lisäsin käytävämaton, se tuo kodikkuutta.

Kuuntelin muutaman

saarnan, Juha Muukkoselta www.lhpk.fi -sivustolta. Kasteesta hyvää opetusta, jota en jaksa referoida, siihen liittyen ympärileikkauksesta. Suosittelen kuuntelemaan!

Onpas minulla tyhjää tilaa, kun ei ole sairaalassa käyntejä... Vähitellen alan huomata. Eiköhän tila täyty jollakin, vähitellen. Siitä olen iloinen, kuten sanottu, että nyt on kesä. Ja vapaudesta, lomasta, ilosta, Jumalan täysihoidosta. Uskon, että Jumalan erityislahja minulle on se, etten ole murheissani, ikävöivä sen enempää kuin viimeisten vuosikymmenten aikana, sureva tai katkeroitunut. Kiitollisuus taitaa olla päällimmäinen ajatukseni.

Rohkaisen sinua, arvoisa lukijani, kuten itseänikin, seuraavilla Psalmissa 145 olevilla sanoilla:

Suuri on Herra ja sangen ylistettävä, ja hänen suuruutensa on tutkimaton.
Sukupolvi ylistää sukupolvelle sinun tekojasi, ja he julistavat sinun voimallisia töitäsi.

Sinun valtasuuruutesi kirkkautta ja kunniaa ja sinun ihmeellisiä tekojasi minä tahdon tutkistella.
Sinun peljättävien töittesi voimasta puhutaan, sinun suurista teoistasi minä kerron.
Julistettakoon sinun suuren hyvyytesi muistoa ja sinun vanhurskaudestasi riemuittakoon.

Herra on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa.
Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa.
Kaikki sinun tekosi ylistävät sinua, Herra, ja sinun hurskaasi kiittävät sinua.
He puhuvat sinun valtakuntasi kunniasta ja kertovat sinun voimastasi.