01.07.2016 - Taitaa se olla iso koila!

Nytpä sujuu kirjoittaminen mainiosti eikä koneeni sammuile, kun kirjoitan ties-millä-ohjelmalla tekstini ennen kotisivulle siirtämistä. Jyrki vaihtoi kyllä toisen ohjelmankin minulle, joten koneen temppuilu pitäisi olla menneen kesän lumia.

Yörapistelija

piti minua hereillä viime yönä kahdesta yli kolmeen. Nyt kun itse olisin nukkunut makeasti läpi yön, arvelin jo rosvon (taas!) kömpineen tupaani. Sellaista kolistelua kuului kuin joku olisi kollannut laatikoita tai kaappeja.

Kurkistelin eteiseen ja lopulta keittiön nurkkakaappiin epäillen näkeväni rotan tai jotain melkein yhtä kamalaa. Rapistelu kuului kuitenkin ilmahönnin paikkeilta, joten liekö sinne eksynyt lintu tai jokin muu otus. Aikanaan meteli loppui. Minä kippasin lopun Wartburgin pikkupullosta kitaani ja nukuin aamuun. Tuskin sellaisella teelusikallisella oli mitään muuta kuin psykologinen vaikutus, mutta samapa se. Pääasia, että sain nukutuksi.

Aamusella

tuli pieni sirkeäsilmä mummon seuraksi. Söimme puurot ja katselimme koiria ikkunasta, mutta niitä ei näkynyt. Lähdimme rattailla kaupungille asioille. Rauhallinen muksu kerrassaan. Istui tyytyväisenä rattaissa, kun juttelin Oulen kanssa ja otatin kopioita liikkeessä. Yritin jälleen ensin itse ottaa niitä, mutta ei siitä mitään tullut. En kerrassaan hallitse tuollaisia laitteita, vaikka ne olisivat maailman yksinkertaisimpia. Huokaus.

Ilta joutui

ennen kuin ehdin jatkaa. Pikkuinen jaksoi keinua tunnin ja mummo antaa vauhtia yhtä kauan. Tämän tästä hän toisti aamupäivällä toteamani lauseen: taitaa olla iso koila! Välillä pikkuinen näki ”lätkän”- siis rätkän, rätyharakan. Ja ”mopo popotteli” menemään useita kertoja talomme ohi.

Pojan perhe

tuli illansuussa. Pojantyttären kanssa olimme pihalla tutustumassa naapurin samanikäiseen tyttöseen ja piilosleikit sujuivat hienosti. Taisin olla vähintään yhtä innokas piilopaikkojen bongaaja kuin leikkijät konsanaan.

Poika lähti lenkille,

me toiset oleskelemme ja vietämme aikaa miten kukakin. Kohtapuoliin on saunan aika, sitten nukkumaan.

Yörapistelijat

saadaan kuriin, loukut on viritetty kuulemma. Siis jos kyse on rotista, mutta ehkä lintu vain räpisteli katolla.

Elisabeth Elliot kirjoittaa:

Toisen aviomieheni sairauden aikana minusta joskus tuntui, etten jaksaisi enää päivääkään seurata hänen kärsimyksiään.

- - Sain vastauksen: ”Anna se uhriksi.” Olin alkanut ajatella tätä mahdollisuutta luettuani Evelyn Underhillin klassikon Uhrin salaisuus. Minulle ei ollut koskaan ennen opetettu sitä syvää totuutta, että ihmisen tulisi tehdä koko elämästään uhrilahja. - - En tiedä miten olisin selvinnyt ilman tuota kirjasta. - - Minulla ei ollut talossani mitään muuta kuin tuskaa. Tuskastako tulisi uhri? - - ”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää”, Ps 51:19

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!