18.06.2016 - Todellakin vapaapäivä

Kello kuusi sisäinen kello herättää, vaikka kuinka väsyttäisi. Hain uikkarit narulta ja pakkasin reppuun ja lähdin uimaan. Ei satanut, sää oli kostea ja lämmin. Harmaita pilviä roikkui taivaalla.

Kuuden kilometrin lenkki siitä tuli kaikkineen. Muutamia tölkkejä ja pulloja bongailin ja erään kävelykaverin. Kävelin hänen mukanaan takaisinpäin, kun hän vasta meni uimaan ja minä jo palasin. Saimme jutella matkalla.

Puistojen kauniit

kukkaset ihastuttavat joka kesä. Vaasassa on myös useita upeita puistikkoja, Vaasanpuistikko, Korsholmanpuistikko ja Kauppapuistikko ainakin. Kahden puurivin välissä kulkee hiekoitettu polku ja penkit reunustavat polkua. Todella kaunista. Tänään puistikko suojasi minua sateelta osan matkaa, sillä vettä alkoi ripsiä rivakasti taivaalta. En kummemmin kastunut.

Päivällä onnistuin

kerrankin huijaamaan itseni uneen. Suloista oli lekotella sohvalla ja antaa unen tulla. Kukaan ei odottanut missään, kukaan ei tarvinnut minua. Sain olla vaan. Ihanaa. Imuroimaton kotikaan ei yhtään stressannut. Imuroimatta se jäikin tältä viikolta.

Katsoin pari

puutarhaohjelmaa ja yhden elokuvan. Pitkästä aikaa löysin sellaisen, jonka viitsi katsoa. Löytyy Areenalta, näkyy enää pari päivää: http://areena.yle.fi/1-2203563  Elokuva kertoo masentuneesta miehestä, joka saa uudestaan otteen elämästään. Mukavaa katsottavaa, kyynel tuli silmään.

Iltasella lähdin lenkille, kun sade hellitti. Kenkäni ohjautuivat hautojen maalle. Alkoi taas ripsiävettä. Nostin Arin haudalla olevan sydänkukkalaitteen pystyyn Arin nimikylttiä vasten. Kukat olivat vielä kohtuullisessa kunnossa, ehkä ne ensi viikolla heitetään pois haudalta. Sade pieksee ne lopullisesti pilalle.

Mietin kävellessäni raamatunkohtaa, joka löytyy Hepr 11. luvusta:

Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa,

Ajattelin Arin eläessä, voiko tuo tarkoittaa, että Ari ei sittenkään parane tässä ajassa. Eihän se sitä voi tarkoittaa, sillä olimme saaneet "todistuksen". Nyt ymmärrän, että sitä se todellakin tarkoitti. Jumalan sana pitää sen, minkä se lupaa, mutta ei välttämättä sitä, mitä me toivomme. Meillä oli usko ja luottamus Arin ajalliseen paranemiseen, "kunnes Jumala toisin sanoo", kuten aina sanoin Arille. Viimein Jumala sanoi toisin ja Ari lähti. Sitäkin mietin, muuttaako Jumala suunnitelmiaan. Hmmh, ehkä en parannakaan Aria, tahdonkin poijan taivaaseen.

Mutta tuo viimeinen lause on hyvin rohkaiseva:

Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa,

Siis ajallinen paraneminen ei ole parasta mahdollista, vaan iankaikkinen paraneminen! Olisihan Ari kuollut vähintään muutaman kymmenen vuoden kuluttua kuitenkin, nyt sen sijaan hän pääsi jo pois tästä kurimuksesta, mikä meidän maailmamme on. Se on se "parempi", minkä Jumala on omilleen varannut.

Oi, miten paljon oppimista meillä onkaan näillä Jumalan teillä!

Minun askeleeni pysyvät sinun poluillasi, minun jalkani eivät horju. -Psalmista 17

Saunailta, tukka pesty ja avocadolla terästetty. Pyykit kuivurissa, pian taas sohvalle, lukemaan ja ehkä vielä jonkin puutarhaohjelmankin katson. Samalla virkkaan rintarosseja, hiukan olen innostunut taas niiden tekemisestä.

Iloista mieltä sinulle, arvoisa lukijani!