14.06.2016 - Retkipäivän ilta

Oli aika lässähyttää avocadomössöt jälleen päähän. Sen pitäisi tehdä hyvää hiuksille. Kananmunankeltuainen, vähän öljyä ja avocadoa. Jääkaappikylmää, sillä unohdin taas ottaa avocadon pöydälle lämpiämään. Saunan olen varannut kahdeksaksi.

Päivä oli

huippupäivä, kuten näköjään kaikki päiväni ovat. Mistähän se johtuu? Kyllähän minä sen tiedän. Jumala on minun kanssani ja johdattaa minua raikkaitten vetten äärelle ja virvoittaa minun sieluani monin eri tavoin.

Kukonlaulun aikaan kiekaisin

ensi kertaa, tai oikeammin siunasin itseni Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Sitten ponkaisin ylös ja lähdin uimaan. Aamu oli viileä, mutta kaunis. Meri lainehti ja oli niin ihana kuin se yleensäkin on. Uin pienen kierroksen, vaihdoin muutaman sanan parin rouvan kanssa. Kävelin lyhintä tietä kotiin, sillä muassani oli löytötavaraa. Tölkkejä ja pulloja.

Eräänä päivänä löysin muuten kokonaisen valkosipulin kadulta! En ollut varma, onko se ehta tuote, sillä siinä oli niin säännölliset piirteet, mutta oli se. Yhden kynnen vasta olen käyttänyt, mutta perjantaina pistän haisemaan, kun loma alkaa.

Töistä Arkipajalta lähdimme bussilla

kesäretkelle Kälviälle Toivosen eläinpuistoon. Viimeksi vierailin siellä perheen kanssa varmaan vähintään 20 vuotta sitten. Olin hyvin kiitollisella mielellä: ihana luonto ympärillä ja minä elän! Söin jäätelöä ja eväitä niin että napa paukkui.

Parasta matkassa oli se, kun muuan pikkutyttö istui vieressäni ja paluumatkalla nojasi olkaani ja nukkui täysin rennosti. Menomatkalla hän ei vielä uskaltanut monta sanaa vaihtaa. Olin onnellinen.

Toinen, yhtä mahtava juttu oli se, kun halasin äitejä, jotka jäivät kesälomalle ja eräs heistä kysyi, voiko ottaa minuun yhteyttä. Kyllä hän voi, sillä jatkossa hän ei enää ole toiminnassa mukana, joten yhteydenpito on sallittua. Sanoin hänelle, että hän on minusta hieno ihminen ja hän sanoi minusta samaa. Olen niin kiitollinen siitä, mitä olen saanut tämän kevään aikana työssäni. Sekä työntekijöiden kautta että äitien, joilta olen oppinut jotakin erityistä olemisen taidosta ja lähimmäisyydestä.

Norvanto

opettaa muistaakseni Henokista erään tärkeän asian. Henok otettiin pois, eikä häntä enää ollut. Joku lapsi oli selittänyt, että Henok meni Jumalan kanssa iltakävelylle, ja he saattelivat vuorotellen toisiaan, kunnes he olivat yhdessä vaiheessa paljon lähempänä Jumalan kotia ja Jumala sanoi, että tule meille ja sitten he menivät.

Ari teki samoin.Hänkin lähestyi Jumalan kotia niin että oli huomattavasti lähempänä sitä kuin meidän yhteistä kotia. Oli luontevaa poiketa sisään Isän kotiin ja jäädä sinne asumaan, sillä Ari oli jo paljon oppinut ja kuullut siitä, miten suloiset asunnot siellä on. Miksi jäädä tänne vaivan maahan, kun voi päästä turvasatamaan pois myrskyistä? Ja kun minäkin vielä annoin luvan, sanoin, että lähde vaan, jos olet työt tehnyt. Ja niin Ari lähti.

Kuuntelin aamulenkilläni, mikä sydämeni laulu on tänä aamuna, mikä sävel soi sielussani. Se oli tämä:

Kuinka kiittäisin, Herrani hyvyydestäsi. Millä maksaisin, kaiken suuren rakkautesi.
Ei äänet enkeljoukkojenkaan, kiitosta riitä laulamaan.
Sen mitä sain, ja mitä vielä saan, oon velkaa sulle vain.
Siis kunnia sulle, kunnia sulle, kunnia sulle, vuoksi sen mitä sain.

Verelläs minut ostit, kuolemasta minut nostit. Siis kunnia sulle, sinä kaikkeni ain. Sun omanas suo mun vain elää kunniakses sun. Suo että saan, julistaa vain sun uhris kunniaa. Verelläs minut ostit, kuolemasta minut nostit. Siis kunnia sulle, sinä kaikkeni ain. -ilmeisesti Nikulan tekstiä?!

Etsin laulua netistä ja löysin tämän ainakin Eija Merilän laulamana:

https://www.youtube.com/watch?v=y78-IKQAmZc

Vähän mietin,

onko väärin, että sydämessäni soi ylistyslaulu, vaikka mieheni on juuri kuollut? Tulin siihen tulokseen, ettei se ole väärin. Miten se voisi olla väärin, kun rakkaimpani on päässyt taivaaseen ja voi puhua, liikkua, laulaa ja ylistää Jumalaa täysin terveenä sen sijaan, että makaisi avuttomana sairaalassa! En liioin aio esittää murhenaamaa, ellei minusta siltä tunnu. Eikä minusta tunnu.

Olen vaan edelleen ihmeissäni, ällistyksissäni ja äimän käkenä, miten tässä näin pääsi käymään, että Ari kuoli! Että hän on poissa, että en enää näe häntä missään. Muuta en osaa ajatella, enkä siis ajattele. En osaa tässä vaiheessa juuri ikävöidäkään, sillä minä olin hänen luonaan niin paljon kuin pystyin, kykenin ja saatoin. Enempään en olisi pystynyt, vaikka olisin tiennyt hänen pian kuolevan. Luojan kiitos, en tiennyt ja siitä huolimatta kaikki on hyvin.

On vähän hommia,

joten toivotan mukavaa iltaa sinulle, arvoisa lukijani! Voi hyvin!

jk. Päivitin tänään kotisivuni - MS-sivuihin en kajonnut - niitä en nyt jaksa käydä läpi. Ajankohtaisiani en liioin ryhdy muuttelemaan enkä lukemaan tässä vaiheessa.