13.06.2016 - Työnteko on terapiaa

Mummuni

oli siisti ihminen. Tyttäret olivat helisemässä, kun mummu oli tulossa kylään. Lattialistat piti kuurata, mummu tarkisti, ettei niissä ole pölyä. Uunin päällinen siivottiin juhannukseksi. Mummun vankka mielipide olikin, että ellei olisi joulua ja juhannusta, ihmiset hukkuisivat p--aan.

Liekö mummuni ollut oikeassa, mutta toivon siivousvimman iskevän taas jossain vaiheessa minuun. Liian usein sitä kohtausta ei tule. Ehkä loman alkaessa, sadepäivänä. Yleensä aloitan suursiivon kylpyhuoneesta ja siirryn keittiökaappien kimppuun, mutta vähitellen homma hyytyy enkä ole kertaakaan päässyt tuulikaapin komeroiden kimppuun. Ehkä sekin päivä vielä tulee.

Arin kuoltua tuntuu, että on asioita, jotka kaipaavat muutosta. Ostin kahvinkeittimen. Uimapuku pitäisi ilmiselvästi pistää uusiksi, entinen alkaa olla kohtalaisen seula. Tällaiset pienet asiat, joille voin jotakin, tuntuvat yhtäkkiä tärkeiltä.

Herätessäni aamulla

kuvittelin nukkuneeni pitkään, mutta mitä vielä. Kello oli vasta viisi ja minulla silmät kierossa väsymyksestä, mutta unta en enää saanut. Niinpä oli lähdettävä uimaan ja mikä oli kävellessä, kun aamu oli aurinkoinen ja kaunis. Vähän kiirettä piti, kun heitin koneeseen pyykkiä ennen lähtöäni ja ne piti saada sieltä ajoissa pois.

En saanut yhtään kuvia otetuksi tänään, oli väsynyt ja alakuloinen olo. Sitä on jatkunut pitkin päivää, vaikka uimassa tapasin tutun mukavan rouvan. Merivesi oli 14-asteista.

Leivoin töissä

pikkupitsoja huomista retkeä varten. Toiset kävivät kaupassa ja minä laitoin sillä aikaa pannukakkua varten kahden annoksen jauhot valmiiksi leivinjauhoineen ja muine kuivine aineineen. Ehkä en muistanut kertoa sitä Tupille, sillä hän teki vain yhden pannarin ja kaatoi sen pellille... Minä mesoamaan ja melskaamaan. Taikina kaadettiin yksissä tuumin takaisin kulhoon, lisää maitoa ja munia sekaan ja puolet pellille takaisin. Tuli erinomaista pannukakkua, melkein kuin Tupin mummun tekemää, kuulemma. Mutta monta vääntöä oli ennen kuin homma luonnistui.

Voileipiä teimme myös runsaasti. Elmu-kelmua on tympeä kääriä sämpylöiden päälle, kun se tarttuu kaikkeen muuhun paitsi siihen, mihin pitäisi. Ja sitäkin keljumpaa, kun vähintään kymmenen kelmua piti avata ja vaihtaa sisälmykset leivän sisään, kun piti tehdä tietynlaisia leipiä emmekä me tehneet. Pakko oli nauraa välillä, kun päivä haiskahti niin maanantaille.

Töissä innostuin

kertomaan juttuja, joita olin kuullut Nivalassa. Kuulijoita huvitti, kun puhuin Nivalan murretta. Silloin kun puhun sen seudun asioita, puheentyylikin muuttuu sille murteelle automaattisesti. Olisipa hienoa, jos ruotsin ja englannin puhuminen kävisi yhtä helposti, espanjasta puhumattakaan.

Töistä syöksähdin

kodin kautta pankkiasioille. Perukirjoitus on hoidettava. Meinasin verotoimistoonkin, mutta se on kesäaikana vain kolmeen auki. Pankista soitettiin vielä perään, kun hoitamani asia olikin kuten minä olin sanonut eikä kuten he väittivät. Lisää prujua on tulossa.

Sitten iski väsy, suorastaan uupumus. Mutta vielä piti mennä lakanoita mankeloimaan, vaikka pelkäsin niiden taas juuttuvan mankeliin. Aamulla pesin lakanapyykkiä ja hautajaisvaatteita, päivän ne liehuivat narulla, mutta nyt lakanat ovat kaapissa ja vaatteet myös.

Paistoin jauhelihaa

ja söin sitä leivän kanssa. Samalla katsoin Areenasta Miss Marplen. En oikein jaksa keskittyä mihinkään, mikä keskittymistä vaatisi. Lähdin lenkille, kohteena hautojen maa, kuten joku lapsistamme sanoi pienenä. Arin haudalla kukkaset alkavat lakastua. Vein pois sukulaisen viemän hautakynttilän. En viipynyt kauan, mitäpä siellä. Arin nimi puupalasella, kuihtuvat kukkaset kummulla. Ei Ari siellä ole.

Jatkoin matkaa, kävin muutamalla tutulla haudalla ohimennen ja tein kävelylenkin meren lahden seutuville. Samalla soitin eräälle ystävälle, joka oli hautajaisissa mukana ja vaihdoimme kuulumisia. Vähän ennen kotiin tuloani ehdimme vielä rukoilla kävellessäni.

Lenkilläni

pohdin, mahdanko osata rentoutua ja levätä jahka siihen tulee aikaa. Näköjään väsymys tulee vähitellen, kun hautajaiset jäivät taakse. Siitä olen iloinen, että on kesä ja valoisat yöt. Elämä tuntuu keveämmälle kesällä, jos on raskasta mieltä tai ajatuksia. Kaikki on helpompaa, kun on valoisaa. Niin se vaan on.

Velipoika soitteli,

minuun on oltu yhteydessä, ei ole jätetty yksin. Ajatukseni ovat pääosin vain valoisia, kiitollisia ja myönteisiä. Epätodellisuuden tunne tulee aika ajoin, kun pohdin ajatusta, että Ari on kuollut. Sitä en ymmärrä kerta kaikkiaan. Mutta ajan kanssa tulen varmasti sinuksi tuonkin ajatuksen kanssa.

Ilo Herrassa on minun väkevyyteni. Niin se on ja aamen. -Voi hyvin, arvoisa lukijani!