08.06.2016 - Herra on turvani, en pelkää

Pitkästä aikaa nukuin yöni rauhaisasti. Heräsin kylläkin neljän jälkeen, mutta eivätkös mummot herää siihen aikaan? Ja minä olen mummo, nyttemmin leskimummo. Minua voidaan tituleerata jatkossa uusilla nimillä kuten veljeni leski, leskiäitini, poikani leski ja leskirouva.

Päätäkään ei pakota,

minulla on Jumalan rauha, joka käy yli ymmärryksen. Se on niin ihmeellistä, sanat loppuvat, vaikka kyllä niitä tuntuu riittävän muilla saroilla. On köyhä kiitokseni, sanotaan hengellisessä laulussa. Olen ollut saamapuolella monin tavoin näin parina viikkona Arin kuoleman jälkeen. Shokkivaihe lienee ohi, mutta ihmettelyä riittää.

Ryhdyin kirjoittamaan,

koska Mannaa Jumalan lapsille -kirjan aamun teksti puhuttelee kovasti ja tahdon jakaa sen kanssasi, hyvä lukijani:

Vain tuulen henkäystä ovat ihmiset, kaikki ne nousevat vaa`assa ylös köykäisempinä kuin tuulen henkäys.

Voisiko ihminen todella painaa tuulen henkäystä vähemmän? Onhan hän kuitenkin Jumalan luoma. - - Ihminen on tosin jotakin hyvää, mutta häntä ei käytetä oikein - - siten, että pyritään luottamaan häneen ja rakentamaan hänen varaansa. Tätä ajatellen hän on tuulen henkäystä köykäisempi. - - Hiekka ja vesi ovat hyviä, mutta jos rakennan talon niiden varaan, ne ovat mitätöntäkin mitättömämmät. Jos sen sijaan juon vettä ja peseydyn siinä, se ei ole ollenkaan mitätöntä vaan kallisarvoista ja hyödyllistä. Se on tällaista käyttöä varten luotu.

- - Tuulen henkäys ei ole kenellekään vahingoksi, mutta tuulen henkäykseen luottava saa siitä kaksinkertaisen vahingon. - - hän ei siitä mitään saa ja toiseksi hän menettää sen, minkä hän sitä tavoitellessaan kulutti. Se, jolla on pelkkä tuulenhenkäys, ei menetä mitään.

Jos sen sijaan rohkenee luottaa ihmisiin, ei saa mitään, mutta sen lisäksi kadottaa sen, minkä siihen uhrasi. Näin sekä hänen toivonsa että hänen uhrauksensa raukeavat tyhjiin tuon tuulen henkäyksen vuoksi, jonka varaan hän rakensi toivonsa. -8. kesäkuuta -tekstistä

Teksti kertoo olennaisesti

minun ja Arin elämästä. Jos Ari olisi ollut terve, minä olisin takuuvarmasti nojannut häneen koko painollani. Jossain mielessä teinkin niin, hengellisesti etenkin. Turhat ja liian nojailut Jumala esti. Ari oli esirukoilijani, huolteni kantaja. Hän ei osoittanut koskaan ahdistuvansa huolista ja ahdistuksistani, jotka kaadoin hänen niskaansa. Arvelen, että ne menivät hänellä oitis lokeroon "postia Jumalalle, pois omilta harteilta". Minusta tuntuu, että Ari oli vain iloinen, kun sai kuulla kaikki kamaluudet ja nähdä, millainen oikeasti olen. Se ei muuttanut hänen asennettaan minuun. Minä sain olla sellainen kuin olin.

Nuorempana Ari

vinkkasi minulle kerran hienovaraisesti, että voisin tehdä vähän mahaliikkeitä tai jotain vastaavaa. Toisin sanoen olin läski. Niinhän minä sen koin ja ilmaisin asian varmaan myös raskain vastaiskuin. Olin hyvin epäkypsä.

Kun vuosia myöhemmin muistutin Aria asiasta, hän sanoi olleensa tyhmä. Hän oppi sairautensa kautta, mikä on oleellista, mikä ei. Eikä hän sittemmin huomannut, olinko 10 kg lihavampi vai laihempi. Minä olin minä, olinpa minkä näköinen hyvänsä. Kelpasin ja riitin hänelle sellaisena kuin olin.

Sairausvuosinaan

Ari kasvoi huimasti Jumalan teillä. Hän kuunteli kiltisti romaaneja kanssani Viktor-laitteelta ja ilmaisi tykkäävänsä. Mutta kun seuraavalla kerralla ehdotin vaihtoehdoksi edellä mainittua tai Raamattua vaihtoehtoisesti, hän valitsi aina Raamatun. Lopulta kuuntelimme lähinnä vain Raamattua.

Opin, että Raamattu on ainoa kirja, joka pelkästään "lahjoittaa elämää" ihmiselle eikä vaadi mitään. Ihminen saa olla vastaanottajana, Jumalan rakkauden kohteena olipa hänen tilanteensa mikä hyvänsä. Hänen ei tarvitse esittää parempaa kuin on, hän kelpaa ja riittää. Raamatun sanan kautta ihminen oppii, jos Jumala suo, luovuttamaan syntinsä pois, ottamaan vastaan Jumalan rakkautta, jota Jumala tarjoaa Jeesuksen ristin kautta. Hänen eteensä saa jättää kaikki omat yrityksensä tulla paremmaksi ja riittäväksi. Saa vaihtaa kelvottomuutensa puhtaaseen, valkoiseen pukuun ja mennä mukaan hääjuhlaan, joka on valmistettu kaikille ihmisille, mutta joka ei kelpaa muille kuin syntisille.

Jos ei tule syntiseksi, ei tarvitse armoa. Lääkäriin menevät vain sairaat, tosin jotkut eivät mene, vaikka tuntevat sairautensa. He mieluummin kuolevat sairauteensa - ja monet, monet synteihinsä, vaikka voisivat pelastua niistä. Ylpeys estää.

Jumala oli Arille

ykkönen kuten pitäisi olla meille kaikille. Hän oli läsnä aina Arin elämässä, minä vain satunnaisesti, muista ihmisistä puhumattakaan. Jumala kuuli Arin puheet ja ajatukset, minä en niistä tiennyt. Olin Arille "parasta mitä minulle on tapahtunut" kuten hän sanoi aikoinaan ja olen varma, ettei hän muuttanut mielipidettään missään vaiheessa.

Sen takia Ari ei velkonut minua, kuten me ihmiset teemme toisillemme. Hän oli iloinen, kun menin. Hän salli minun lähteä, kun tahdoin. Hän iloitsi, kun minä join kahvia ja olin tyytyväinen, vaikka hän ei itse voinut kuin tuntea sen tuoksun viimeisinä yli 18 vuotena. Jos lähdin matkalle, se sopi hänelle. Kun palasin, hän oli iloinen. Alkuvuosina hän murehti, kun tiesi minun olevan liikenteessä. Ajan kuluessa uskon hänen osanneen jättää senkin murheen yksin Jumalalle.

Opin niin paljon

Arin sairauden kautta. Koskaan en olisi valinnut sairautta perheeseemme, sillä sen takia menetimme paljon sellaista, mitä inhimillisesti ajatellen olisimme tarvinneet - etenkin lapset, mutta myös minä. Luotan kuitenkin, että Jumala ei jää mitään velkaa, sillä hän sanoo niin sanassaan. Hän korvaa tuhosirkkojen tekemät vahingot ja antaa jotain parempaa tilalle.

Meille se parempi on yleensä jotain maallista, mutta Jumala katsoo aina paljon kauemmaksi ja syvemmälle. Psalmi 103 kuvaa Jumalasta jotain oleellista:

Daavidin virsi. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa
on, hänen pyhää nimeänsä.

Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt,
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,
joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella,
joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.

Herra tekee vanhurskauden ja hankkii oikeuden kaikille sorretuille.
Hän on tehnyt Moosekselle tunnetuksi tiensä, Israelin lapsille suuret tekonsa.

Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.
Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti.
Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan. Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.

Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.

Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.
Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille,
niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä.Herra on pystyttänyt istuimensa taivaisiin, ja hänen kuninkuutensa hallitsee kaikkia.

Kiittäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä täytätte, kun kuulette hänen sanansa äänen.
Kiittäkää Herraa, kaikki hänen sotaväkensä, te hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa teette.
Kiittäkää Herraa, kaikki hänen tekonsa, hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa. Kiitä, minun sieluni, Herraa.

Miten ihana psalmi! Mitkä valtavat lupaukset ja näköalat!

Kunpa oppisimme

nojaamaan koko painollamme vain Jumalaamme! No, niin me teemmekin. Mutta mikä on se Jumala kenellekin, on eri asia. Markus Pöyry mainitsi viime sunnuntain saarnassaan mm. siitä, että jos esimerkiksi puolison pelko estää meitä lähtemästä kirkkoon tai seuraamasta Jeesusta, puolisosta on tullut epäjumalamme. Vain Jumalaa meidän tulisi pelätä, sillä hänellä on kaikki valta, vaikka me kuvittelemme, että puolisolla olisi suurikin valta. Näennäisesti voi ollakin, mutta viime kädessä Jumala yksi istuu valtaistuimella.

Joka pelkää Jumalaa, sen ei tarvitse pelätä ketään eikä mitään muuta - tämä on suuri viisaus.

Sanainen arkkuni tyhjeni piirun verran, joten lähden katsomaan, miten meri loiskuu tänä aamuna. Lämpötila ulkona on korkea, 15 astetta verannalla neljän maissa, tuuli on navakka, mutta ainakaan nyt ei sada.

Toivotan siunattua, hyvää päivää, arvoisa lukijani! Olkoon mielesi iloinen ja sydämesi keveä!