31.05.2016 - Hellepäivä

Viisi tuntia unta, neljältä hereille. Mitenhän se perukirjoitus hoituu? Sitä piti ruveta alitajuisesti jahkaamaan, siihen heräsin. Se hoituu, siitä ei ole epäilystä, mutta nyt kaikki lisäjahkailu on liikaa.

Varhain kun herää,

niin ehtii vaikka mitä. Kävin uimassa aamusella, kitkin pusikkoa pihan aidan vierestä, kastelin kirsikkapuuni. Työpäivä mukiinmenevä, puistossa olimme, muutakin saimme aikaan. Minä soittelin virastoasioita useaan otteeseen.

Hierojalla käynti

luottopaikassa oli terapian arvoinen. Sen jälkeen onkin väsyttänyt. Olin pihalla jonkin aikaa, istuin pihlajan katveessa, jalat auringossa, hattu päässä. Lähdin sisälle, kun kuumuus vei mehut.

Soittelin veljen kanssa, viestittelin lasten kanssa.

Postia

tuli laatikon täydeltä, adresseja, kortteja, osanottoja. Jossain vaiheessa alkoi itkettää osanoton määrä. Saimme postia mm. perheeltä, jonka kanssa asuimme samassa talossa ehkä 25v sitten. Perheeseen syntyi vauva, vein leivän, meidät kutsuttiin ristiäisiin. Mikään kädenojennus ei näköjään jää vastakaikua vaille - ihmeellinen Jumalan läsnäolo tässä kaikessa.

Mankeli jumitti

eilen, paita ja huivi jäivät mankeliin. Olin iloinen, kun kukaan ei ollut varannut pyykkitupaa tänään, laitoin huollolle postia. Kun pääsin töihin, sain puhelun, että minunko vaatteet siellä mankelissa. Naapuri arvasi, ei kai sinne muiden vaatteet juutu. Anteeksi, anteeksi. Soitto huoltoon, asia oli korjattu päivän aikana. Liikaa sähläystä. Parempi pitää ruttuisia paitoja jatkossa, silittämään en jaksa ruveta.

Kauppaan tölkkejä viemään,

maitoa tilalle. En ehtinyt lähteä, kun erään lapsemme kummitäti tuli tuomaan adressia. Hänen kanssaan juttelin, menimme yhtä matkaa kaupungille. Palatessani laitoin avocadomössön päähän, pian saunaan. Vasta tiistai, ensi viikon torstaihin on vielä aikaa. Miten sinne asti jaksaa - päivä ja hetki kerrallaan, ei muuten. Kun nyt ensi yönä nukkuisin pitempään, kyllä minä selviän.

Epätodellinen olo

jatkuu. Mihinkä se häviäisi viikossa. Tätä jatkunee kauan, antaa jatkua, ei ole vaarallista. Hieno juttu, että minulla on töitä vielä kolmisen viikkoa, on muutakin ajateltavaa kuin Arin kuolema. Sitä en saa taotuksi päähäni muuten kuin ajan kanssa.

Sain vieraita,

erään lapsemme appivanhemmat kävivät ottamassa osaa. Lämmitti mieltä, totta kai. Oli kiva jutella ja kertoa taas tätä tarinaani. Nyt on aika mennä saunaan. Avocadomössö lienee tehnyt tehtävänsä!

Voi hyvin, arvoisa lukijani!