30.05.2016 - Kevät - valo ja ilo - kaikesta huolimatta!

Olen minä tänäänkin itkenyt, mutta sydämessäni soi kiitoslaulu. Kuinka voisin muuta kuin kiittää, kun rakas ihmiseni on päässyt perille pitkällisen vaikean sairauden jälkeen? Ja kun näen Jumalan voimallisen käden johdatuksen ihan kaikessa?

Heräsin kuuden maissa

virkeänä ja lähdin lenkille ja uimaan. Katselin merta hetken ja otin valokuvia. Tunsin kevyttä oloa, ei kiirettä minnekään. Minua on ajanut ainainen huoli! -Muita ei näkynyt pukuhuoneessa - hyvältä tuntui sekin, että ihan rauhassa sain uida ja pukeutua taas.

Töihin lähdin toiveikkaalla mielellä ja työpäivä sujui mallikkaasti. Siellä on helppo puhua ihmisten kanssa, joista monella on kovia kokemuksia. Päivän jälkeen ihmettelin työkavereille, miten helppo oli olla töissä ja kyselin, oliko heidän vaikea kohdata minua. Toinen sanoi, että en ollut kuulemma niin kireä kuin aiemmin. Mistä se mahtaa johtua? Onko raskas huolivaijeri katkennut? Aika näyttää, miten rento minusta vielä tulee!

Kotiin tultua

hain postin. Itkin adressien, kirjeiden ja postien äärellä niitä lukiessani. Ystävät ovat muistaneet, adressi tuli myös erään lapsemme kouluaikaisen kaverin perheeltä. Ailahtelee niin lämpimästi näitä viestejä saadessa.

Töiden jälkeen

kävin palauttamassa ison pussin tölkkejä ja pulloja kauppaan, samalla tein pienoisen lenkin. Kotiin tultua lämmitin ruuan ja menin ulos pihlajan alle istumaan ja syömään. Pihalla oli muutakin talon väkeä. Keitin termospullollisen kahvia ja join naapurin papan ja nuoren rouvan kanssa. Toinenkin naapurin pappa kävi minua halaamassa ja ottamassa osaa. Oli ihmeen ihana hetki siinä pihassa, tunnin pari siinä vietin aikaa marjapensaan vieressä pihlajan alla. Aurinko hyväili paljaita jalkojani ja pääni oli pihlajan varjossa, musta hattu päässäni.

Löysin Elisabeth Elliotin

kirjoittaman kirjan, aarteen minulle, omasta hyllystäni! Sen nimi on Yksinäisyys - Erämaa vai tie Jumalan luokse. Hän kirjoittaa:

Kyynelistä valui suurin osa jo ennen mieheni kuolemaa - - hautajaisia vietetään ilon juhlana, sillä nyt hän saa olla rauhassa, lopultakin vapaana siitä, mitä hän itse kutsui "kuoleman ruumiiksi". - - minua ei itketä yhtään - paitsi ilosta, kun ajattelen, että Kristuksen kuolemasta tuli meidän elämämme. - - ehkä heistä näytti, että minut on tehty kivestä.

Mutta en ole ainoa, joka on kokenut tämän. Usein käy niin, että suurimmalla mitalla armoa ja rauhaa osakseen saavat juuri ne, jotka ovat kokeneet suurimman menetyksen. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivät he koskaan itkisi. - - voimallisten rukousten kannattamana nousen ylös kuin kotkan siivillä, surun saavuttamattomiin. -s. 8-9.

Nyt on ruvettava nukkumaan. Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani! -Minuakin kannetaan kuin kotkan siivillä! (Meinasin sanoa, että Aria myös, mutta hänellä on vielä parempi kantaja - ja hän taitaa vaan juosta ja hyppiä ilman mitään kotkan apuja!)