22.05.2016 - Päivän huiput

Päiväni on ollut täynnä iloa ja valoa. Menin myöhään nukkumaan ja rukoilin, että saisin nukkua kahdeksaan asti, etten olisi liian väsynyt tänään. Heräsin vähän ennen kahdeksaa!

Tytär soitti

herättyäni ja toivoi pääsevänsä kylään luokseni lapsosen kanssa, jolla alkaa jonkin sortin uhma tulla päälle. Osa kiukuttelusta johtuu vauvarokosta, joka sekin lapsosta harmitti. Totta kai he olivat tervetulleita. Aamupäivämme kului siis mukavissa merkeissä kahvitellen, syöden, leikkien ja jutellen.

Lähdin uimaan,

ja psyykkasin itseäni toivoen, että merivesi olisi lämmintä tänään. Ei ollut, vaikka mittaus näytti +12,8 astetta. En ymmärrä, miksi vesi tosiaan on NIIN kylmää verrattuna talviuintiin. Vai voiko siitepölyallergia ilmetä viluisuutena? Muita oireita minulla ei tänä keväänä juuri ole, vaikka olen rankasti koivun kukkimiselle allerginen.

Mukavan lenkin jälkeen aloin varustautua sairaalaan ja kirkkoon menoon. Harjoittelin virsiä, kömysin komeroa ja etsin päälle pantavaa, vaikka ei se lopulta ollut edes vaikeaa. Uusiin lenkkareihin laitoin pohjallisteni lisäksi geelikantapohjalliset ja nyt ne tuntuvat sopivalta, ei kantapäätä hierrä.

Ihmettelin

kun Ari ei ollut tuolissaan, vaikka olin ilmoittanut tulevani kolmen maissa. Aamuvuoro ei ollut viitsinyt nostaa häntä tuoliin ja vesikin oli laittamatta ruokapulloon. Kuulin aamuvuorolaisen sanovan, ettei ehdi tulla auttamaan, kun pääsee vartin päästä kotiin... harmitti jälkeen päin, kun en käynyt katsomassa, minkä näköinen naama oli kyseisellä henkilöllä. Mutta kaksi vanhaa, uutteraa konkaria tuli rivakasti laittamaan Aria tuoliin kanssani. Olen kiitollinen näistä joistakin ahkerista ihmisistä.

Löysin lammen rannalta

ihanan tyyssijan oleskelupaikaksemme. Soitin Markus-pastorille, että olemme lammella ja hän tuli sinne neljän maissa. Vietimme ehtoollista kuin Edenin puutarhassa - niin kaunista oli, kun suihkulähde solisi, kukat kukkivat, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Juhlan tuntua, niin kuin olikin juhla, ehtoollisjuhla.

Vein Arin sisälle, pastorin kyydissä hurautin kirkolle ja vietimme messua. Soitin erään virren tosi surkeasti, mutta liturgia meni kohtuullisen hyvin ja muutkin virret. Saarna koski Jesajaa - hänen synnintuntoaan, kun hän näki itsensä sellaisena kuin me kukin oikeasti olemme. Hän huusi: "Minä hukun" - mikä tarkoitti, että hän kuolee synteihinsä, elämä loppuu.

Mutta kun Jesaja sai syntinsä anteeksi, hän huusi Jumalalle: "Tässä olen, lähetä minut!" Oli muuttunut ääni kellossa, kun synnit olivat anteeksi annetut ja saadut.

Lähtökohta sille, että voimme tehdä Jumalan tekoja ja olla hänen lähettämiään on siinä, että meillä on puhdas omatunto, synnit ovat anteeksi. Paljon muutakin Markus Pöyry opetti saarnassaan, mutta parempi, että kukin kuuntelee itse niin halutessaan www.lhpk.fi. Olen taas aika väsynyt... pitkä, upea päivä on takana.

Tässä olen, lähetä minut - sanoi Jesaja. Näin meidätkin lähetetään joka kerta messusta uuteen viikkoon, ehtoollisen kautta, jossa koemme saman mitä Jesaja, kun hehkuva hiili puhdisti hänen huulensa ja hän sai synnit anteeksi. Enää ei ole uhrimenoja, ei hehkuvia hiilia uhrialttarilla. On yksi, joka uhrasi itsensä puolestamme ja asetti ehtoollisen, että me sen kautta saamme konkreettisesti kokea syntien anteeksi saamisen. Muuta uhria ei tarvita.

Erikoinen messu

ja päivä tämä oli sikälikin, että seurakunnallamme oli tärkeä kokous kirkkokahvien jälkeen. Päätimme kutsua meille oman pastorin. Iso asia. Jumala itse kutsui aikoinaan apostolit. Seurakunnan tehtävänä on kutsua paimen ja se kutsu on Jumalan kutsu henkilölle, joka kutsutaan. Kukaan ei voi olla paimen, pastori, omasta kutsustaan. Siihen tarvitaan seurakunnan kutsu. Nyt on kutsu käynyt ja jäämme rukoilemaan ja odottamaan elokuuta, jolloin uusi paimen Otto siunataan työhön. Sitä ennen meillä on enää kaksi messua kesäkuussa Vaasassa. Toisen pitää Markus, toisen Jani-Matti.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani - aika kömpiä vällyjen alle!