21.05.2016 - Terveydeksi - kävely!

Laiskuuttani makaan sohvalla ja kirjoitan. Aiemmin en ole tainnut näin toimiakaan. Olen reippaillut tänään moneen otteeseen, sillä päivä on ollut kaunis. On siihen toinenkin syy: tänä viikonloppuna minulla ei ole ollut mitään erityistä tekemistä ja alakulo valtaa mieleni, jos minulla ei ole hässäkkää. Raskaiden ajatusten välttämiseksi olen pinkaissut pihalle neljään kertaan. Tosin yhden reissun tein pyörällä ja suuntasin sairaalaan lopuksi.

On kyllä niinkin,

etten ole jaksanut tehdä mitään, mikä vaatisi kohtaamisia, sillä olen purkanut viikkojen väsymystä. Purkuväsymys on alavireistä ja ikävystyttävää, vaikkakin aivan välttämätöntä, että saan voimani takaisin.

Kävely itsekseni

ympäri rantoja ja kaupungin katuja on rentouttavaa ja hoitavaa. Olen ihmisten keskellä, mutta samalla itsekseni omine ajatuksineni. Kävin uimassa aamulla. Vesi tuntuu nyt kylmemmältä kuin talvella. Johtunee varmaan ilman lämpötilan noususta. Talviuinnista pidän enemmän, tai ehkä sitten kesällä on taas lystimpää, kun vesi on selkeästi lämmintä.

Yhden reissun

tein markettiin ja sovittelin lenkkareita, jotka kestäisivät kävelemistä. Löysin jalalle mukavat, vaikka väri olikin väärä: vaalean violetit nauhat ja kengän reunamat, muuten harmaat. Violetti ei ole minun värini, mutta kengät tuntuvat hyvältä. 825 km minulla on kävelymittarissa tämän vuoden alusta. Homma meni vähän plörinäksi, kun olin sairaana enkä voinut liikkua, mutta tuollaiset kuuluvat asiaan ja karsivat luuloja omavoimaisuudesta.

Sairaalassa

Ari oli petissä, joten minä soittelin siellä pitkästä aikaa pianoa. Junnasin moneen kertaan huomiset virret, sillä minulla on soittovastuu Mikaelin seurakunnan messussa pitkästä aikaa. Heti taito alkaa rapistua, kun on useamman viikon soittamatta, mutta jatkossa ottanen useammin soittovuoron. Lopuksi soittelin omia mielivirsiäni ja aulassa istuva mieshenkilö taputti, kun lopetin soittamisen. En ole varma, oliko hän osaston potilas vai jonkun omainen, asukkaat vaihtuvat tiheään tahtiin.

Menen huomenna

jälleen Arin luo niin että hän pääsee istumaan tuoliinsa. Pastorikin käynee siellä ja menen sitten hänen kyydissään messuun, jos saan kyydin, minkä uskoisin olevan todennäköistä.

Sain tekstini jo valmiiksi, mutta sittenpä kone pimahti mustaksi ja taas hävisi tallentamattomat osat... Joten tulee uusi loppu ja entistä lyhyempi, sillä alkaa jo väsyttää päivän touhut.

Itseä kannattaa

kuunnella. Luotan siihen, että usein toimin aivan oikein, vaikka vasta jälkeen päin ehkä huomaan sen. Kurssi, jolla olin loppuviikon, antoi minulle paljon eväitä etenkin itseni suhteen. Silloin kun voimia on vähän tai niitä ei ole, on hyvä ajatella muita asioita kuin niitä, jotka ovat raskaita. Uutisia kuuntelen tai seuraan hyvin vähän, sillä ne ovat yleensä huonoja. Politiikkaa en liioin jaksa seurata. Minulla ei ole voimaa eikä kiinnostusta niihin.

Jos sodan jaloista paennut ihminen miettii aamusta iltaan, miten kotimaassa pärjätään ja seuraa maansa uutisia, hän ei pysty pääsemään elämän alkuun uudessa kotimaassa. Jotain samaa on siinä, että minun on usein tietoisesti lähdettävä lenkille tai ajateltava jotain mukavaa, etten menetä voimiani. Surutyö kuluttaa energiaa. Yksinäisyys on myös läsnä iltaisin ja varsinkin tällaisina viikonloppuina. Se ei ole sietämätöntä, pelkästään ikävää.

Kuuntelin aamulla

www.lhpk.fi -sivulta luterilaisen uskontunnustuksen selitystä rististä ja raamatun kohtia, joihin ne perustuvat. Pekka Puustinen niitä opetti siellä ja tulevat ne meidänkin Mikaelin srk:ssa eteen lähiaikoina. Opetus puhutteli minua ja antoi ymmärrystä, miksi uskovan elämä on monesti ahdistavaa ja vaikeaa. Jumala tahtoo viedä omansa taivaaseen ja tie on kaita. Vaikeat ajat ovat ihmiselle parempia kuin helpot ajat. Katsokaamme vaikkapa yhteiskuntamme tilaa, se on helposti nähtävissä!

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!