27.03.2016 - Pääsiäisenä

Kaivoin hyllystäni Jim Elliotin elämästä kertovan kirjan. Sen on hänen vaimonsa kirjoittanut tukeutuen miehensä kirjeisiin, joita tämä lähetti aiemmin hänelle sekä ystävilleen tai sukulaisilleen. Jim perheineen muutti villien Auca-heimon jäsenten läheisyyteen oppiakseen tuntemaan heitä. Ollessaan kerran neljän muun miehen kanssa viidakossa nämä kohtasivat kuolemansa tämän heimon jäsenten kautta. Jim oli 29-vuotias kuollessaan, perheessä oli yksi pieni lapsi. Marttyyrien veri vuoti, mutta myöhemmin tuossa heimossa syntyi herätys, kun Elliotin vaimo ja muita palasi seudulle lähetystyöhön.

Kirjassa kerrotaan:

Onko Kristukselle elämisen ja Hänelle kuolemisen välillä kovinkaan suurta eroa? Eikö viimeksi mainittu ole johdonmukainen seuraus edellisestä? Edelleen: Jumalalle eläminen on päivittäistä kuolemista, niin kuin apostoli Paavali on sanonut. Se on luopumista kaikesta, jotta voittaisimme Kristuksen. Se on elämänsä kadottamista, jotta löytäisimme sen.

Jumalan ja ihmisen välinen suhde on laadultaan hyvin käytännöllistä. Se ilmenee aivan jokapäiväisessä elämässä. - - Jumala on kerran elänyt aivan tavallisen ihmisen elämän - - seurusteli aivan tavallisten ihmisten kanssa ja kärsi kunniattoman kuoleman - jotta me voisimme oppia tuntemaan hänet. Ei kukaan kutsunut häntä sankariksi tai marttyyriksi. Hän vain yksinkertaisesti teki kaiken, mitä Isä oli Hänelle määrännyt. Ja Hän teki sen iloiten.

Niiden, jotka haluavat oppia tuntemaan Hänet, on kuljettava sama tie. Nämä ovat marttyyreja Raamatun sanan merkityksessä, sanan, joka yksinkertaisesti tarkoittaa "todistaja". Sekä elämässä että kuolemassa meidät on kutsuttu olemaan "todistajia", vaeltamaan niin kuin Hän vaelsi. s. 8 kirjastaKaikkivaltiaan varjossa, Elisabeth Elliot

Säestin messussa

tänään virret ja liturgian. Unohdin soittaa hallelujaan, mutta ei ollut ensi kerta. Muuten soitot menivät kohtuullisesti. Ei ollut kamalan vaikeita virsiä.

Pastori-Markus puhui saarnassa naisista haudalla. Tässä lyhyt kooste siitä, mitä haaviini jäi:

Naiset olivat aluksi hämärässä, sitten hukassa ja pelossa, mutta lopuksi he löysivät ilon!

- "Hämärässä" olo tarkoitti sitä, että he eivät ollenkaan muistaneet, mitä Jeesus oli moneen kertaan puhunut: Hän nousee kolmantena päivänä haudasta. Eiväthän naiset muuten olisi vieneet ruumiin voitelemista varten kalliita aineita, jos he olisivat muistaneet, uskoneet ja ymmärtäneet, ettei Jeesus ole enää haudassa

- Kun hauta oli tyhjä, naiset olivat alkukielen sanan mukaan "hukassa" - he eivät käsittäneet ollenkaan, mitä on voinut tapahtua

- Enkelin ilmestyessä naiset pelästyivät, eivät suinkaan ilahtuneet enkelin nähdessään, vaan pelkäsivät

- Enkeli kehotti muistelemaan sitä, mitä Jeesus oli heille sanonut: nyt naiset muistivat, että "Jeesus oli heille tämän sanonut" - ja he uskoivat, heidät valtasi ilo!

Meille ihmisille käy niin, että vaikka olemme kuulleet monta kertaa samat sanat, me unohdamme ne. Sen takia esim. Paavali sanoi:

Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi. -Fil 3:1

Sen takia meidän on niin kovin tärkeää kuulla aina uudelleen ja uudelleen Jeesuksen sanoja: älä pelkää, usko ainoastaan. Tai: älkööön teidän sydämenne olko murheellinen... jne. Kun joudumme ahdinkoon, pelon valtaan, hukkaan tai hämäryyteen, meidän tarvitsee vain muistella niitä sanoja, jotka olemme Raamatusta kuulleet, Jeesuksen omia sanoja. Näin pääsemme pelosta iloon, hämäryydestä valoon, hukassa olosta ymmärrykseen ja vapauteen.

Nautin vapaapäivistä,

nyt kun olen työssä päivisin. Mutta pitkistä juhlapyhistä en pidä, ne lisäävät yksinäisyyttä ja surua. Olen muutenkin voinut huonosti, kurkkukipua, päänsärkyä ja ikävää surun lisäksi. Sureville tavallinen arki on parasta.

Arin luona olin eilen. Hän voi näennäisesti hyvin, mutta hemoglobiini huitelee edelleen parissa sadassa. Muutkin veriarvot ovat rajojen ulkopuolella. Jumalan kädessähän kaikki tämä on. Ahdistusta se ei silti poista, olenhan vain ihminen. Pastori oli käynyt tänään Arin luona pitämässä messun ja antamassa ehtoollisen. Siunattu asia.

Avannollekaan

en ole jaksanut enkä viitsinyt, ei ole ollut kunto kohdallaan. Arjen tullen toivon olevani taas kunnossa. Nyt juuri tuuleekin kamalasti. Kirkossa sentään olin kävellen.

Olen tavannut yhtä pojan perhettä eilen ja huomenna tapaamme kaikkien perheenjäsenten kanssa, jotka ovat Vaasan suunnalla.

Toivotan siunattua pääsiäisen jatkoa, arvoisa lukijani! Huomasit kenties, että Jyrki on uudistanut sivujani jälleen - kiitos siitä hänelle!