05.03.2016 - Kevätmielellä!

Palasin Nivalasta sukua tapaamasta jo torstaina, mutta en ole ennättänyt kirjoittaa. Pyykkitupaan sujahdan pikapuoliin, joten pyykkäilyn lomassa voin muutaman sanasen naputella.

Nivalassa

minulla oli samat elkeet kuin yleensä. Tein äidille jotain perusjuttuja, pakastimen sulatusta ja sen semmoista. Kävimme kirkonkylällä asioimassa muutamaan otteeseen ja napsuttelin kaikkien tarpeeksi lähelle tulleiden hiuksia ja yhdet värjäsinkin. Kaikki tämä tapahtui sentään asianomaisen luvalla ja suorastaan pyynnöstä. Hiusten leikkaaminen onkin minusta mukavaa. Siinä näkee kättensä jäljen. Sekä hyvässä että pahassa. Tällä kertaa ei tapahtunut mitään katastrofeja.

Taannoin tuli kyllä tuskan hiki,

kun ryhdyin äitini hiuksia mestaroimaan. Hänellä on hyvin vahva tukka ja aloitin leikkaamisen latvoista ja jatkoin ylöspäin. Yhtäkkiä en tiennyt, miten selviän loppuun ilman että joudun leikkaamaan ylimmät hiukset klaniksi. Jotenkin selvisin suhteellisen kunniallisesti loppuun asti, mutta sen jälkeen äiti on saanut käydä kampaajalla. Rajansa sentään amatöörin taidoilla, vaikka olenkin klipsutellut ihmisten hiuksia murrosiästä lähtien, lähinnä suku nauttii luovuuteni tuotoksista.

Oli haipakkaa

sen verran Nivalassa, etten ehtinyt lenkille ollenkaan. Unohdin tosin ulkoiluvaatteetkin kotiin ja siellä pakkanen paukutteli vähän enemmän kuin Vaasassa. Ja oli ilkeä viima. Sen verran kyläilin kuitenkin, että kohtasin kylätiellä jälleenpimeän mopon! Näköjään poliisi ja vanhemmat eivät saa hommaa hanskaan. Eivätkä nämä pimeät mopoilijat suinkaan matele vaan pudottelevat täyttä höyryä keskellä tietä, peli täysin pimeänä. Ja ilmeisesti myös päänuppi. Kaamea näky.

Paluumatkalla

oli auto jälleen täynnä kuin Turusen pyssy. Tällä kertaa kukan taimia. Niiden kanssa olen häslännyt, vaihtanut netin kautta lankoihin, että saan kutoa ja taas kutoa sukkia, pipoja ja lapasia. Sain taimet/juurakot ystävältäni, joka on alan asiantuntija. Nytkin hänellä kukkalaudat ja pöydät notkuivat taimia, kukkia ja multapusseja. Suloinen tekemisen meininki.

Itselläni touhu on huomattavasti vaatimattomampaa. Tällaisessa kaupunkiasunnossa ei ole viileää paikkaa, jossa kukat voisivat talvehtia sopivassa lämmössä. Mutta suu säkkiä myöten: tehdään sitä, mikä onnistuu eikä haikailla sitä, mikä ei suju.

Arin päivänä

olin Arin luona ja lauloin onnittelulaulun. Ari ei halunnut nousta vuoteesta istumaan tuoliinsa, joten emme menneet kahvilaan. Sen sijaan minä hain sieltä pullan itselleni ja join termospullokahvit.

Syykin Arin lepoiluun selvisi. Hänellä oli tulehdusarvo koholla ja limaisuutta oli tavallista enemmän. Kuumetta ei kuitenkaan. Menen huomenna taas katsomaan, jos jaksan suinkin, niin näen tilanteen.

Tänään

heräsin liian aikaisin. En saanut enää unta ja väännyin sohvalle jatkamaan lepoa. Mutta pää tuli kipeäksi kahvista huolimatta. Niinpä lähdin avantoreissulle, kävin eilenkin, mutta valokuvia en ottanut. Sää on harmaa, pilvinen eikä minun kuvaushammastani kolota ollenkaan tällaisella ilmalla. En siis kuvaa. Olen nyt uinut meressä vain kohtuullisia annoksia, 45-50 uintiliikettä eli avannon ympäri ainakin kerran, en osaa arvioida matkaa.

Olimme sopineet

Amekin kanssa menosta kaupoille tänään. Niin myös teimme, kun kotiuduin uimasta. Ystävälläni ei ole autoa, mutta minulla on. Poikkesimme muutamassa puljussa. Jatkan edelleen tiukkaa taloudellista linjaa, mikä sopii erityisen hyvin paastonaikaan. Ostan harkiten, mitä ostan.

Palatessamme söimme luonani porkkanasosekeittoa. Sitä lapsenlapseni ei suostunut syömään ollenkaan, kun oli luonani eilen hoidossa pari tuntia. Pisti vain suun säppiin ja ojensi kättään kuin liikennepoliisi ainakin: stop! Minustakin suolaton ruoka on ikävän makuista, vaikka ei lapsi sitä tainnut moittia, kun ei edes suostunut maistamaan.

Tänään lisäsin soseeseen sulatejuustoa ja ruokakermaa ja maukasta siitä tuli sellaisena. Jälkiruuaksi joimme kahvit ja söimme isot pullat, jotka olimme hakeneet sairaalan kahvilasta.

Kirpparille

änkesin vietyäni Amekin kotiinsa. Menin muka reppua etsimään, kun entinen on kulunut kovassa käytössä avantoreissuilla ja tölkkien kannossa. Mutta unohdin repun ja löysin muuta tärkeää: kukkapurkkeja - mm. tuo auringonkukkapurkki oli pakko ostaa, se oli minusta niin kutsuva. -Että tällaista tiukkaa taloudellista linjaa minä noudatan!

Lapsenlapselle löysin housut ja itselleni pari puseroa; yllättäen etsin vain tangosta, jossa oli joulunpunaisia. Aloitanhan työt maanantaina, joten halusin jotain itselleni uutta, vaikkakin kirpparilta. Sieltä teen parhaat löydöt. Muualta en ole itselleni vaatteita etsinytkään pitkään aikaan, mutta kengät ostan oikeasta kaupasta.

Istutin

lisää kaktuksia ja kliivioita, kun tulin kotiin. Vaihdoin keittiöön uuden maton, jonka haalin ystäväni kellarikomerosta. Hän halusi päästä siitä eroon, kuten muutamasta muustakin matosta. Ne muut pitää pestä, mutta odotan lämmintä kevättuulta apulaisekseni. Kannoin ne varastoon.

Luukkaan 6. luvusta otan Mailis Janatuisen kirjasta raamatunkohdan ja osan sen selityksestä:

Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?
Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on.
Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle; kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu.
Mutta joka kuulee eikä tee, se on miehen kaltainen, joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle; ja virta syöksähti sitä vastaan, ja heti se sortui, ja sen huoneen kukistuminen oli suuri." -Jakeet 46-49

- - Jos tahdot talosi seisovan vahvana tulvien keskellä, on sinun kaivettava sille kunnollinen perustus. Sama pätee uskoosi. Ensinnäkin sinun on uskallettava kaivaa oman sydämesi mudan ja lian läpi. Sinun on tunnustettava syntisi niiden oikeilla nimillä sitä mukaa, kuin niitä tuosta kaivannosta löytyy. Totuushan on se, ette ole elänyt lainkaan Tasankosaarnan opetusten mukaan.

Mutta kaivamista on jatkettava, kunnes sen alta paljastuu pohjakallio. Paavali sanoo: "Se kallio on Kristus" (1 Kor 3:11; 10:4). Vain Jeesus ja hänen ristinsä on se kalliopohja, jonka varassa uskosi kestää kaikki elämän ja kuoleman myrskyt. -Jää luoksemme; Sana vuoden jokaiselle päivälle

Kuuntelin aamulla

Norvannon raamattuopetusta korvakuulokkeilla kännykästä, kun kävelin uimaan. Minua vähän järkytti seuraava ajatus ja mietin, olenko hoitanut hommaani kuten tulee. Kun Joosefin kuolemasta oli kulunut aikaa, tuli kuningas, joka ei hänestä mitään tiennyt. Joka sukupolvelle on kerrottava aina uudestaan ja uudestaan evankeliumi ja ylipäänsä Jumalan töistä ja teoista. Joosefin jälkeläiset pitivät selvänä, että kyllä Joosefin uroteot tiedetään eivätkä kertoneet niistä omilleen saati egyptiläisille, niin että ne olisivat olleet tiedossa niille, jotka eivät olleet itse niitä kokeneet. Niinpä israelilaiset joutuivat orjiksi.

Meidän jokaisen on kerrottava lapsenlapsillemme ja tuleville polville, lähinnä omille lapsillemme ensin, Jumalan teoista. Sitä ennen meidän on tietysti itse opittava tuntemaan hänet. Ei sellaisesta voi kertoa eikä sellaiseen uskoa, jota ei tunne.

Norvanto sanoi, että luonnossa me näemme kyllä Jumalan tekoja. Mutta niiden kautta opimme tuntemaan Jumalaa vain sen verran kuin taulua katsomalla opimme tuntemaan taulun maalaajan! Eli emme paljonkaan. Tarvitsemme Jumalan erityistä ilmoitusta. Ja sen hän itse on antanut. Meillä on Raamattu ja sitä lukemalla ja sitä kuulemalla tulemme tuntemaan Jumalaa, hänen tekojaan ja ajatuksiaan meistä.

Pyykkitupa kutsuu,

joten jatkan toiste. Siunattua ja mukavaa viikonloppua, arvoisa lukijani!