06.01.2016 - Loppiaisena

Tyttären kastepäivä tänään, loppiaisena. Siitä on 27 vuotta, merkittävä päivä. Omasta kastepäivästäni tulee kuluneeksi 56 vuotta 10. päivä tätä kuuta.

Pakkasta -20

paikkeilla. En ole vielä pistänyt nokkaani ulos, mutta pian sen teen, kun lähden sairaalaan. Olen vötkistellyt vaan sisällä, syönyt ja lukenut. Ihana naapurini kävi tuomassa lämpimiä sämpylöitä sopivasti ruoka-aikaan, kiitos, kiitos rakas naapuri!

Keitin 10 litran kattilalla hernekeittoa. Pari kolme litraa vain, mutta iso kattila ei kiehuta yli reunojen. Ja äkkiäkös keiton siirtää pienempiin astioihin, kun se jäähtyy.

Erkki Vähäsarjan kirjaa

olen lukenut pari tuntia monena iltana ja tänään päivälläkin. Vähäsarja on nivalalainen kanttori-urkuri, nyttemmin n. 70-vuotias ja kirjoitti hiljattain kirjan Näin sen näin ja koin.

Vähäsarja piti minulle pianon soittotunteja lukioaikanani ja hän oli erittäin pätevä opettaja. Olen syvästi kiitollinen siitä, että sain hänet opettajakseni, sillä hän tosiaan oli ja on maestro alallaan.

Kirja on erinomaisen mainio. Erkki kertoo lapsuudestaan, nuoruudestaan, kodistaan, opinnoistaan ja kaikesta elämästään. Kerronta on mukaansatempaavaa, helppolukuista. Mutta ennen kaikkea se on avointa ja rehellistä. Monta kertaa kyyneleet tulevat silmiin lukiessani. Hän kerrontansa vastaa sitä käsitystä, mikä minulla on hänestä kokemukseni pohjalta.

Erkki vähäsarja on myös syvästi kristitty mies. Hänellä on samanlainen "patalutterilainen" käsitys Raamatusta ja hengellisistä asioista kuin minulla.

Oulun sotilassoittokuntaan

Erkki singahti 14-vuotiaana ja soitti siellä 4v, 7kk, 21pv, kuten hän kirjoittaa. Erottuaan sieltä hän meni vielä kolmena aamuna aamupesulle varuskuntaan, kun hänen oli niin ikävä sinne. Ei ketään ihmistä, vaan sitä paikkaa. Hänhän vietti nuoruusvuotensa siellä! Sen jälkeen hän ei enää kehdannut, vaan kärsi ikävänsä.

Koulumuistot ennen soittokuntaan menoa olivat aikamoista koulukiusaamista, jonka takia Erkki lähti viivana Ouluun, kun pääsi. Myös opettajat osasivat kiusata, niin silloin ja varmasti myös nyt. Mutta silloin opettajat saattoivat olla mielivaltaisempia, nykyään sitä ovat oppilaat "oikeuksineen". Kuitenkin Erkki näkee, että jopa kiusaava opettaja oli Jumalan ruoskana ajamassa häntä oikeaan suuntaan. 17-ikäisenä Erkille aukesivat uskon asiat. Vanhemmat varmasti rukoilivat paljon hänen puolestaan, ainakin äiti.

Musiikkiopinnoista

ja kurinalaisesta elämästä, matkoista ulkomaille kuorojen ja lauluryhmien kanssa Erkki kirjoittaa mielenkiintoisesti, muistiinpanojaan tukena käyttäen. Kuten sanottu: kerronta on hyvin mielenkiintoista ja hauskaa.

Tässä eräs väläys matkalta, jossa muuan Pekka ei halunnut puhua ulkomaan kieltä ja selvisi mainiosti omallaan:

Leibzigissa... Pekka sanoi myyjälle heti, kun tuli sisään: "Päivää!", käveli tiskin luo ja jatkoi: "Onko teillä Bachin voltemperiirten nuotit?" Myyjä meni heti hyllyn luo ja toi pyydetyt Das Woltemperiertes Klavier -teokset. Pekka Oulun murheella: "Palijoko ne maksaa?" Nainen sanoi hinnan, Pekka antoi rahaa ja sai jonkinverran takaisin. Sitten hän sanoi: "Kiitos, näkemiin!" Kaikki tapahtui iloisella ja kohteliaalla meiningillä, siis Pekan tavallisella tyylillä.

- - Nivalan Mieslaulajien ensimmäinen ulkomaanmatka - - 1979 - - Olimme päässeet noin sata kilometriä Tukholmasta länteen, kun miehet jo menivät kioskille ostamaan postikortteja ja -merkkejä. - - pojat yrittivät saada myyjää ymmärtämään, mutta ei. Paavo - -  seurasi myös tilannetta jonkin aikaa, meni luukulle, työnsi päänsä sisään ja sanoi isolla äänellä naiselle: "Postikortteja, pöhölö!" Ja uskomatonta: nainen ymmärsi heti ja rupesi kortteja löytymään. Kyllä me naurettiin!" s. 97 Vähäsarjan kirjasta

Muistan hyvin,

kun Vähäsarja opetti soittamista niin, että ranne on löysänä. Näin voima ja ääni tulee koskettimesta alhaalta päin eikä ranne rasitu sormilla hakkaamisesta. Myös selän suorana pitäminen ja ryhtikysymys oli soittotunneilla läpikäytävä asia. Tästä Vähäsarja kirjoittaa myös, se liikuttaa minua, koska se on tuttua.

Olen lukenut vasta kolmanneksen kirjasta, ilolla odotan, mitä se vielä tuo tullessaan.

Heräsin varhain,

liian varhain, ja aamupalan jälkeen menin sohvalle peiton alle ja kuuntelin Raamattua netistä ja nukuin vähän lisää. Puhuttelemaan jäi se, kun fariseukset toivat kolikon ja kysyivät kaksinaamaisesti, pitääkö keisarille maksaa veroa vai ei. Jeesus sanoi suoraan: "Te ulkokullatut!" -Kova sana, mutta suoraa puhetta. Hymistely ei auta, eivätkä kaikki tajua, ellei sano suoraan - jotkut eivät sittenkään. Jeesus osoitti, että koska rahassa on keisarin kuva, totta kai se kuuluu keisarille.

Mutta samalla Jeesus kertoi myös, kenen kuva ihmisessä on: Jumalan kuva. Ja koska näin on, sinä ja minä kuulumme Jumalalle. On hulluuttaelää muka erillään Jumalasta, joka on meidät luonut ja antanut meille kaiken, mitä meillä on. Lanttikaan ei ole minkään arvoinen, ellei se palvele omistajaansa, keisaria, tai ellei sitä käytetä maassa, johon se kuuluu! Niin ei meilläkään ole mitään arvoa ilman, että elämme Jumalan yhteydessä, sillä me kuulumme hänelle ja hän kuuluu meille!

Syntiinlankeemuksen takia emme voi uskoa todeksi tätä kaikkea, mutta sen takia Jeesus tuli ihmiseksi, että hän uskoo meidän puolestamme ja meillä on yhteys Luojamme kanssa. Meiltä puuttuu uskomiseen ja Jumala-yhteyteen tarvittavat osat, kuten Kalle Väätäinen sanoo jossain saarnassaan.

Paketoin

itseni paksusti ja lähden taapertamaan sairaalaan. Olkoon mielesi iloinen ja hyvä, sillä siten me kiitämme ja  palvelemme Jumalaa, arvoisa lukijani