04.01.2016 - Letkeää joulunaikaa

Aamupäivän ajan tunsin oloni tylsäksi, niin mitäs siitä. Mänttejä tunteita näyttää riittävän niin ettei loppua näy, joten niihin on turha takertua. Haluan vaihtaa olotilani kiitollisuuteen ja se onkin huomattavasti hauskempi ja terveellisempi olomuoto.

Hautajaistavoista

Nivalassa ajattelin kirjoittaa. Hautajaisissa, joihin olen kotiseudullani osallistunut, ihmiset pukeutuvat melkein poikkeuksetta mustiin valkoisia paitoja lukuunottamatta. Vainajan kantajilla on sovitusti joko pitkä tai lyhyt päällystakki ja yleensä valkoinen kaulahuivi. Väki osoittaa tilanteen vaatimaa kunnioitusta.

Nivalassa on vuosikymmenet ollut sellainenkin tapa, että hautaustoimiston edustaja on järjestänyt kukkalaitteet valmiiksi ja hän ojentaa jokaiselle omansa, joten kenenkään ei tarvitse etsiä kukkalaitettaan hermostuneena toisten joukosta. Kukkalaitteiden laskijat pysähtyvät ennen alttarialueelle menemistä hetkeksi ja kun ovat lukeneet edessä lauseensa ja laskeneet kukkansa, he nyökkäävät vainajan omaisille osaaottavasti. Kauniita tapoja nämä kaikki.

Ikävä kyllä lauseet luetaan yleensä niin hiljaa, ettei niitä kukaan kuule, mutta ehkä se ei ole maailman tärkein asia. Tärkeämpää on päästä ottamaan osaa läheisen kuolemaan.

Hautaan laskemisesta kirjoitinkin jo eilen. Itse haluaisin, että minut aikanaan haudataan arkussa ja poikani, vävyni ja lähisuvun miehet peittävät hautani.

Muistotilaisuudessa

lähiomaiset seisovat rivissä ottamassa saattovieraat vastaan ja ottavat osanoton ilmaukset tulijoilta. Siinä halataan ja itketään, miten milloinkin. Sitten on ruuan vuoro.

Jossain päin vainajan kuva salin etuosassa on kuva nuoruusajoilta, vaikka kyse olisi iäkkäästä ihmisestä. Nivalassa se on yleensä lähimenneisyydessä otettu onnistunut kuva vainajasta. Muistotilaisuudessa luetaan aluksi saapuneet adressit ja joka välissä veisataan. Vainajaa muistellaan, näytetään ehkä valokuvia tietokoneella heijastettuna tai mahdollisten lastenlasten kuoro laulaa. Pappi pitää puheen tai loppurukouksen. Viimeksi on kahvien vuoro.

Ruoka- ja kahviajalla seurustellaan sukulaisten ja kylänmiesten kanssa. Tällä kertaa saattoväestä huomasi, että vanha sukupolvi on väistymässä. Seuraavaksi olemme me serkut lähtövuorossa. Elämä kulkee joutuisaan, vuorollaan saattelemme toisemme matkaan. Ihmeellinen lahja tämä elämä. Rajallisuus puhuttelee ihmisiä, toivottavasti.

Leivoin

aamulla leipää, koska luulin sen loppuneen. Koska oli pakkassää, -15 astetta, lastasin pakasteet laukkuihin ja laitoin verannalle viltin alle ja sulatin pakastimen. Siellä olisikin ollut leipää! Imuroin kodin, kun viimeinkin sain sen aikaiseksi.

Oli lohdullista,

kun eräs ikätoverini sanoi, ettei hän nykyisin joudu lähtemään, vaikka on aina ollut hyvin säntillinen. Itse huomaan saman. En vaan saa tehdyksi jotain, vaikka aion. Pitää odottaa, että tulee energiapuuska kuin nousuvesi ja sen myötä sitten hommat vasta hoituvat. Mutta en saa itseäni tekemään juuri mitään, jos inspiraatio puuttuu.

Hulahulavannetta

en ole osannut koskaan pyörittää. Mutta lauantai-iltana sen opin! Tarkoituksemme oli mennä lenkille Anitan ja Helinän kanssa Nivalassa ollessani, ja olimmekin Anitan kanssa perjantaina. Lauantain pakkaset ajoivat meidät kuitenkin kuntoilemaan Anitan vintille ja tartuin härkää sarvista. Anita pyöritteli hulavannetta muina naisina ja minä ja Helinä perässä vuorotellen sinnittelimme, kunnes homma alkoi rullata. Aluksi painava vanne putosi aina varpailleni niin että kipeää otti. Mahalihakseni ovat edelleen hukkateillä, ne pitäisi kai etsiä.

Pakko ehkä ostaa jonkinlainen vanne kotiinkin. Siinä vyötärömakkarat saisivat kyytiä! On tietysti epätodennäköistä, että sitä tulisi pyöriteltyä yhtään enempää kuin käytettyä mitään muitakaan kuntoilulaitteita, joita itsekin välillä erehdyn hankkimaan. Jumppamattokin on oltava aina sängyn vieressä lattialla, niin että muistan nukkumaan mennessäni tehdä edes muutaman säälittävän venytyksen.

Jospa kuitenkin menisin ensi kesän Hietasaareen, jossa viime kesänä kokoontui viikottain naisia, jotka oikein porukalla pyörittelivät vanteitaan! Olisikohan se hauskaa? Kaukaa ainakin, mutta tosipaikan tullen taidan keksiä jotain muuta tekemistä, mutta se jää nähtäväksi.

Minulla on kovat haasteet

alkaneelle vuodelle. Kuntoiluhaasteet nimittäin. 40 km kävelyä viikossa. Muita vaatimuksia en ole itselleni asettanut, mutta kyllä tuossakin on tekemistä. Tänään kävelin reilut 6 km, kun menin sairaalaan Arin luo ja kävelin pitkän kautta kotiin takaisin.

Istuimme Arin kanssa osaston käytävällä pianon luona ja minä soittelin Arille ja muille. Itseänikin hoidin soittamalla heprealaisia reippaita ja lohduttavia sävelmiä. Tytär tuli lapsineen meitä tapaamaan. Pakko oli tulla, kun pikku-Amanda oli eilisestä asti hokenut mummo-paappa-mummo-paappa. Mummon hän sanoo kuulemma isolla äänellä, paapan kuiskaten perässä. Sainpahan laulaa sitten vielä nokatusten Amandalle (nimi muutettu), sillä hän täyttää tänään vuoden! Soittelimme yhdessä pianoa, ja hän piti kovasti Hepo hirnahtaa -laulusta. Aria hän silitteli ja yritti tökätä sormella silmään, mutta onnistuin estämään. Paappa on selvästi tyttöselle tärkeä henkilö ja olen siitä tietysti iloinen.

Illan tullen

katsoin Areenan arkistosta vuodelta 2008 Inhimillisen tekijän, jossa Heikki Hursti, Tommi Hellsten ja joku nuori kirjailijamies keskustelivat isän merkityksestä ja omista isistään. Oli mielenkiintoinen ohjelma. Hellsten sanoi muun muassa näin:

"Pinnalla olevalla paljoudella yritetään korvata syvyyden puutetta." -Hyvin sanottu. Miehet keskustelivat tärkeistä asioista: tarvitaan kohtaamista, pinnallisuus ei auta elämässä. Suosittelen katsomaan ohjelman, jos olet laillani kyllästynyt huonoihin tv-ohjelmiin.

Ilta-/tai aamurukoukseksi, arvoisa lukijani, voit lukea halutessasi kanssani uskontunnustuksen:

Apostolinen uskontunnustus

Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.