26.01.2014 - Mikaelin seurakunnassa jäi tänään käymättä!

Adventtina perustimme luterilaisen seurakunnan Vaasaan. Ks. http://www.lhpk.fi/

Soitin eilen sairalaaan, kun Tero ja Karoliina olivat Arin luona käymässä. Tai paremminkin Tero soitti, kun olivat siellä. Ari naureskeli tyytyväisen oloisena. Oli varmasti onnellinen, kun poika oli käymässä nuorikkonsa kanssa. Ja kuuli vielä minunkin jutteluani puhelimesta.

Flunssa jatkuu kurkkukipuna, joten jäin pois seurakunnan messusta, joka on minulle tärkeä. Kuuntelin aamupäivällä jumalanpalveluksen Kolarin kirkosta kylläkin ja illansuussa monta lähetyshiippakunnan seurakuntien saarnaa tämän päivän aiheesta. Vielä Markuksemme saarna on kuuntelematta, se ei ollut vielä netissä.

Sain monta hienoa oivallusta ja tiedonmurua. Markus Pöyry on pitänyt opetuksia 1. Mooseksen kirjasta jo viime vuonna, tänään kuuntelin viimeisimmän niistä.

Mieleeni jäi viittaus Nooan poikiin, Seemiin, Haamiin ja Jaafetiin. Pojat pelastuivat vedenpaisumuksen kasteen kautta: vedenpaisumus tuhosi kaikki muut, mutta nämä pojat säästyivät.

Apostelien teot jatkaa siitä, mihin Nooan pojat jäivät: 8. luku kertoo hoviherran kasteesta, 9. luku Sauluksen (=Paavalin) kasteesta ja 10. luku Korneliuksen perhekunnan kasteesta.

Markus opetti, että kukin näistä oli yhden Nooan pojan jälkeläinen! Opetuksessaan hän selittää tarkasti kaiken, mutta minä en jaksa muistaa, kuka oli kenenkin jälkeläinen. Nooan poikien kautta suku jatkui, kasteen kautta pelastuivat nämä heidän jälkeläisensä, jotka nimeltä mainiten kerrotaan Uudessa Testamentissa. Ihmeellistä!

Toinen oivallus tuli Petri Hiltusen saarnasta, jossa hän puhui Hepr 11. luvun ensimmäisestä jakeesta. Me vanhat uskovat olemme oppineet lukemaan tekstin näin:
"Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."

Alkukieli opettaa kuitenkin asian toisin. Yllä oleva käännös jättää uskomisen ihmisen varaan: kuka meistä voi sanoa, että me aina "lujasti uskoisimme" ja "ojentautuisimme" sen mukaan, mikä ei näy?

Alunperin teksti kääntyy seuraavasti (kirjoitin sen ristikkolehden sivureunaan):
"Usko on toivotun todellisuutta
ja näkymättömän paljastumista."

Ja ristikkolehden alareunasta voin lukea lisää selitystä:
"Lepää vahvana jalkojemme alla."

En muista, miten Hiltunen oivallisesti selitti kohdan, mutta ymmärrän sen niin, että Jumala antaa uskon, hän paljastaa näkymättömän meidän sisäisille silmillemme. Hengellinen todellisuus lepää vahvana jalkojemme alla, se ei petä.

Usko on siis Jumalan meille antamaa ja paljastamaa todellisuutta, ei jotain, mitä me itsestämme puristamme ja väännämme. Me saamme elää ja liikkua hänessä ja siinä vahvalla perustalla, jonka hän on meille Jeesuksessa valmistanut. Ei enempää eikä vähempää!

Harmittaa kovasti, kun en selvinnyt sinne messuun viideksi. Olisin mennyt, jos minulla olisi nyt ollut se auto, mutta kun ei, niin ei. Huomenna yritän hilautua töihin kuitenkin. Ehkä menen kävellen, jos vaikka sillä lailla osaisin liikkua rauhallisemmin. Pyörällähän painelen kaasu pohjassa ja sitten ottaa kurkkuun, kun se on kipeä muutenkin.

Minulta puuttuu ykkösvaihde kokonaan! On vain raskas kaasujalka. Mutta eiköhän elämä vielä opeta sitäkin, vaikka tähän mennessä en ole oppinut.

Tero ja Karoliina olivat luonani tänään, nyt jo taas kotonaan Tampereella.
Mukava nähdä heitäkin ja kuulla, miten opiskelut ja kesätyönhaku etenevät.

Hosuin ja hätiköin Ajankohtaiskuvasivun kanssa niin, että on ihme, ettei kaikki taas hävinnyt ties minne. Pitäisi totta tosiaan malttaa antaa tämän koneenkin tehdä rauhassa työtään, eikä painaa sata kertaa joka nappulaa, jos ei heti tapahdu!

Viimeinen tammikuun viikko on alkamassa. Pian ollaankin keväässä, kun tämä pitkä kuukausi on takana päin. Tosin vuodet vilahtavat nykyisin niin nopeasti, ettei ehdi silmää räpäyttää.

Lopuksi pieni vitsi, jota fanaattisten naisasianaisten ei kannata lukea, mutta minusta se on hyvin hauska ja nauran sille makeasti:
- En todellakaan ole sitä mieltä, että naisen pitäisi vain seistä hellan ääressä! - Onhan niitä, hyvänen aika, pihatöitäkin!

Mukavaa uutta viikkoa, arvoisa lukijani!