Kategoriat: Ajankohtaista
Sade ja tuuli pieksävät ikkunaparkaa.
"Puhumattomuus on puhetta,
tekemättömyys on tekoja."
Näin on Bonhoeffer sanonut, kuulin dei-radiosta. Häneltä on virsikirjamme virsi 600. Bonhoeffer eli alle 40-vuotiaaksi, kuoli keskitysleirillä virttä seuraavana vuonna.
1.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.
3.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!
4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.
5.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.
Dietrich Bonhoeffer 1944. Suom. Anna-Maija Raittila 1981, 1984. Virsikirjaan 1986.
Sanoittakin voi käyttää valtaa. Pieni lapsikin liikuttaa koko perhettään vain osoittamalla sormella, mitä haluaa ja kaikki kilvan juoksevat toimittamaan taaperon toimeksiantoja.
Voimme myös olla vastaamatta kysyjälle, jolloin viestitämme yhtä paljon kuin jos sanoisimme jotain. Joskus on viisasta olla hiljaa, toisinaan olisi viisautta puhua.
"Kultajyviä hopeamaljassa
ovat oikeaan aikaan sanotut sanat"; tuohon tapaan sanotaan Raamatussa.
Ari on puhunut minulle jo ainakin kymmenen vuotta lähinnä silmillään ja ilmeillään. Olen kerran kertonutkin, miten voimakas on silmien sanoma.
Hankin Arille taannoin aurinkolasit, mutta en voinut antaa hänen käyttää niitä. En kuullut, mitä hän sanoo, kun lasit peittivät silmien ilmeet. Uskomatonta, mutta totta. Kuulemisen sijaan voisi puhua kai näkemisestäkin.
Havergal sanoo Cowmanin kirjassa:
"- - Aidat ovat tarpeellisia, muuten hän olisi ne jo purattanut.
Ja se, mikä näyttää esteeltä, saattaakin olla meidän suojaamiseksemme.
"Ja mitä savenvalamiseen tulee,
(tai mitä työtä nyt kukin meistä tekee, oma kommenttini)
niin eikö Hän juuri ole nähnyt meidät sopiviksi siihen työhön?
Sen tähden se on "Hänen työtään"."
-Virtoja erämaassa, 12. marraskuuta tekstistä.
Olin Arin luona eilen pari tuntia. Kuuntelimme Arin lahjaksi saamaa sissitaistelua jatkosodan ajoilta. Ari voi tavanomaisesti, leikkasin hänen kyntensä ja ensi kerralla leikkaan hänen hiuksensa. Rukoilimme yhdessä, kerroin pari hauskaa juttua ja muutaman vähemmän hauskan. Arissa minulla on uskollinen esirukoilija, eikä hän ole ainut. Kiitän heistä/teistä jokaisesta Jumalaa.
Israel-aiheisen rukousmuistioni marraskuun kohdalla on kaksi raamatunjaetta, jotka annan tänä päivänä sinulle, arvoisa lukijani, kuten myös itselleni voimaksi päivän työhön ja vaivaan, iloksi ja rohkaisuksi:
"Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen,
sillä hän pitää teistä huolen."
1 Piet 5:7
sekä
"Älkää olko mistään huolissanne,
saan saattakaa aina se,
mitä tarvitsette,
rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon."
Fil 4:6
Ehdin onneksi nukkua viisi tuntia ennen kuin heräsin myrskyyn kolmelta. Lämmitin jyvätyynyjä niskan ja rinnan päälle, sillä päätä särkee ja on flunssantulo-olo. Pian syöksyn päivään päätä pahkaa autolla töihin, juon paljon hunajateetä ja luotan, että Hän joka meidät on kutsunut tähän päivään, pitää huolen.
Iloa päivääsi, olet rakas ja tärkeä Jumalalle, kuten myös minulle, hyvä lukijani!