14.09.2013 - Lepoa, lepoa!

Onnea esikoisellemme, joka täyttää 31 vuotta tänään Espoossa!

Jo torstai-iltana huojuin väsymyksestä työviikon jälkeen, mutta perjantaihin selvisin.

Pääsin töistä kolmelta, menin tervehtimään ystävää, jonka vanhemmista toinen kuoli torstaina. Samaa kyytiä jatkoin jäätelökaupan kautta yökylään toisen ystävän luo.

Katsoimme Inhimillinen tekijä -ohjelman, jossa Pauliina Rauhala sekä kaksi muuta vanhoillislestadiolaistaustaista naista keskusteli juontajan kysellessä. Rauhala on kirjoittanut romaanin "Taivaslaulu" aiheenaan suurperheisen äidin uupuminen. Keskustelun aiheet olivat minulle tuttuja ja koskettavia.

Nukkumaan mennessäni olin niin väsynyt, että ajatukseni olivat melkein epätoivoisia, mutta eivät aivan. Parin tunnin makaamisen jälkeen pää alkoi selvitä uupumuksen alta ja nukahdin. Sama tunne kuin kuukausi sitten kummitytön häiden jälkeen, kun pääparkaani kohdistui painetta kestorajalle asti.

Aamulla heräsin virkeänä seitsemän jälkeen, luin psalmeja ja muuta Raamattua sekä romaania, kunnes ystäväni heräsi yläkerrassa.

Kirjaston poistokasasta löysin kirjan, jonka olen lukenut ennenkin. Se puhuttelee minua jälleen. Uskon, että jokaisella lukemallani kirjalla on sanottavaa tai ainakin ne jollakin tapaa myötäilevät tuntemuksiani.

Kirjassa 40-vuotias perheenäiti kävelee lomamökiltä tiehensä. Hän hyppää kyytiin ja muuttaa asumaan parin tunnin matkan päähän kotoaan, uimapuku ja kylpytakki päällään, mutta rahaa laukussaan.

Perhe on kävellyt naisen yli vuosikausia ja naisesta on hauskaa "aloittaa alusta". Hän vuokraa karun huoneen, saa työpaikan ja itkee itsensä iltaisin uneen. Naisen isä on kuollut vähän aiemmin, hän kelaa mielessään elämänsä tapahtumia. Nyt hän on joka tapauksessa yksin ja hänen tarvitsee huolehtia vain itsestään.

Jotain samankaltaisuutta koen tällä hetkellä omassa elämässäni. Olen aloittanut työn, elän yksin, kukaan ei tarvitse minua sen kummemmin. Lapsilla on omat perheensä, Ari makaa sairaalassa näennäisesti minusta piittaamatta. Olen omillani.

Kiitollisella mielellä olen, että jaksoin työviikon. Toivon, että ensi viikolla jaksan paremmin, kun en ole ensi kertaa pappia kyydissä.

Paluumatkalla ystäväni luota kävin uimassa. Nautin siitä! Tyyni, ihana meri, vesi vielä lämmintä kuin linnunmaito!

Kotona pistin hösseliksi:
- matot ulos
- siivous
- pyykkitupa
- romaania lukemaan sohvalle
- onnittelupuhelu Jyrkille

Katsoin Pokka pitää -ohjelman ja Hyacintin naamanilmeiden takia se kannatti. Muuten ohjelman juoni meni taas niin yli, että en katsonut sitä koko aikaa. Että osaa ihminen olla itsekeskeinen omaan napaan tuijottaja!

Varasin saunan illaksi. Sitä ennen aion lähteä vähän kävelemään auringonpaisteiseen iltapäivään. Kannattaa nauttia kauniista säästä niin kauan kuin sitä riittää!

Virren 464 myötä toivotan siunattua viikonloppua sinulle, arvoisa lukijani. Jos voit, niin huokaise erään perheen puolesta, jota on kohdannut suuri kuoleman suru nuoren ihmisen takia.

1.
Kuin oksat vihannoivat
vain puussa pysyen,
niin toisten kanssa yhteen
on luotu ihminen.
Kiitämme perheestämme.
Yhteinen elämämme
on lahjaa Jumalan.

2.
Toistamme tarvitsemme,
syliä avointa,
vanhemman kokemusta
ja lapsen katsetta.
Kohtaamme pettymykset,
ilot ja yllätykset
toistemme rinnalla.

3.
Voi itsekkyys ja kiire
niin meidät sokaista,
ettemme lainkaan huomaa
läheisten tarpeita.
Rukoilla silloin saamme,
työn paineet, kuormat jaamme
Kristuksen hoivassa.

4.
Jää lähellemme, Jeesus,
jää kaikkiin vaiheisiin,
myös luopumiseen, lähtöön,
suruihin suurimpiin.
Vain sinä, Herra, kannat
ja meidän kasvaa annat
armosi turvissa.

Leena Impiö 1984. Virsikirjaan 1986.